
Talenom Q4 torstaina - tuloskasvuodotuksien tarkistuspiste

Tilitoimisto Talenom julkaisee tilinpäätöksensä torstaina noin kello 10:00. Odotamme yhtiöltä hyvää Q4-tulosta, mutta selvästi suurin mielenkiinto kohdistuu ohjeistukseen vuodelle 2018, jonka pitäisi kertoa voimakkaan tuloskasvun jatkumisesta. Lisäksi haemme raportista tietoja markkinatilanteen kehityksestä sekä yrittäjien tukipalveluiden lanseerauksen edistymisestä. Olemme luottavaisia yhtiön kehityksen suhteen, mutta nykyinen kurssitaso ei toisaalta myöskään jätä paljoa tilaa heikkoudelle.
Odotamme Talenomin liikevaihdon olleen Q4:lla noin 10,9 MEUR, mikä tarkoittaa 14,8 %:n kasvua. Q4 on tilitoimistoille aktiviteetiltaan kausiluontoisesti kohtuullinen, kun erilaisia vuosi-ilmoituksia valmistellaan. Ennustamme Q4-käyttökatteen olleen noin 2,6 MEUR eli 24,1 % liikevaihdosta. Taso olisi huomattava parannus vertailukaudesta (Q4’16: 14,4 %), mutta silloin kirjanpidon tuotantolinja ei vielä toiminut nykyisellä tavalla ja toisaalta H1:llä marginaali oli 25,4 % ilman päälistalle siirtymisestä aiheutuneita kuluja. Odotamme tuloskehityksen olevan positiivista erityisesti yhtiön oman toiminnan tehostumisen ansiosta, missä taustalla on erityisesti automatisoidun kirjanpidon tuotantolinjan yhä tehokkaampi käyttöönotto. Tästä saatavat hyödyt skaalautuvat liikevaihdon kasvun mukana, minkä takia asiakasmäärän kasvu on tärkeää. Yksi seurattava elementti on kasvun suhteellinen kalleus eli kasvupanostuksien ja uuden liikevaihdon suhde. Ennusteemme ovat hyvin yhtiön 2017 ohjeistushaarukassa, mutta aavistuksen konsensusta korkeampia. Odotamme osinkoehdotuksen olevan 0,30 euroa/osake, mikä tarkoittaisi noin 54 %:n voitonjakosuhdetta.
Ohjeistuksen vuodelle 2018 pitäisi indikoida tuloskasvun jatkumista suunnilleen aikaisemmalla uralla. Ennustamme tällä hetkellä liikevaihdon kasvavan 17,2 % (2017e: 12,5 %) ja käyttökatemarginaalin olevan 23,4 % (2017e: 23,3 %). Ennustamamme liikevaihdon kasvun selkeä kiihtyminen johtuu pääasiassa kolmesta pienestä yritysostosta, jotka yhtiö on vasta tehnyt. Oletamme näiden kontribuution olevan 2018 noin 1,9 MEUR (tai noin 4,5 %-yksikköä) varsin hyvin kannattavaa kasvua, mutta tiedot ovat vähäisiä ja yritysosto-oletuksiimme liittyy merkittävää epävarmuutta. Jos yhtiö antaa ohjeistushaarukan viime vuoden tyyliin, liikevaihto voisi kasvaa 16-18 % ja käyttökatemarginaali olla (vähintään) 22-24 %. Suomen talouden piristyminen heijastuu tilitoimistoihin noin puolen vuoden viiveellä, minkä takia markkinatilanteessa pitäisi jo näkyä piristymisen merkkejä. Olemme huomioineet tämän vain maltillisesti nykyisissä ennusteissamme.
Näiden lisäksi odotamme raportin yhteydessä uutta tietoa yrittäjien tukipalveluista ja yhtiön suunnitelmista näihin liittyen. Toistaiseksi ennusteemme eivät sisällä merkittäviä odotuksia uusilta tukipalveluilta, mutta näemme nämä loogisena laajennuksena yhtiön tarjontaan. Lisäksi yhtiö on tehnyt viime aikoina kolme pientä yritysostoa, joista toivomme lisätietoa tulosjulkistuksen yhteydessä. Talenomin arvostustaso on mielestämme edelleen houkutteleva, mutta se vaatii taakseen liiketoiminnan positiivisen kehityksen jatkumista. Mielestämme osakkeen nousuvaraa nojaa nimittäin lähivuosina erityisesti tuloskasvuun.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Talenom
Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.02.2018
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 37,0 | 41,6 | 48,7 |
kasvu-% | 12,0 % | 12,5 % | 17,2 % |
EBIT (oik.) | 4,2 | 5,6 | 6,8 |
EBIT-% (oik.) | 11,3 % | 13,4 % | 14,0 % |
EPS (oik.) | 0,07 | 0,10 | 0,12 |
Osinko | 0,03 | 0,05 | 0,07 |
Osinko % | 2,8 % | 1,3 % | 1,7 % |
P/E (oik.) | 16,9 | 39,6 | 32,2 |
EV/EBITDA | 9,9 | 18,5 | 15,3 |
