Topi Manner on nimitetty Finnairin toimitusjohtajaksi
Finnair tiedotti tiistaina, että yhtiön hallitus on nimittänyt Finnairin toimitusjohtajaksi KTM Topi Mannerin. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2019. Manner on tehnyt pitkän uran Pohjois-Euroopan suurimman finanssipalvelukonsernin Nordean johtotehtävissä. Vuodesta 2016 hän on ollut Nordean johtoryhmän jäsen sekä henkilöasiakkaista vastaavan Personal Banking -liiketoiminta-alueen johtaja. Finnairin nykyinen toimitusjohtaja Pekka Vauramo, joka siirtyy Metson toimitusjohtajaksi, päättää nyt työnsä yhtiössä. Toimitusjohtajan sijaisena toimii 4.9.- 31.12. 2018 Finnairin talousjohtaja Pekka Vähähyyppä.
Ulkopuolisen toimitusjohtajan valitseminen Finnairiin ei ollut mielestämme yllättävä lopputulos ja sen todennäköisyyttä kohotti entisestään valintaprosessin venyminen koko kesän yli. Kuluttajaliiketoimintaa ja digitaalista transformaatioprosessia viime vuosina Nordeassa vetänyt Manner vaikuttaa mielestämme taustansa puolesta sopivalta henkilöltä jatkamaan Finnairin kasvustrategian toteutusta. Emme usko toimitusjohtajavaihdoksen vaikuttavan Finnairin strategian isoon kuvaan eikä vaihdos vaikuta näkemykseemme Finnairin osakkeesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
