UPM CMD: Lähivuosina kerätään odotetusti marjoja, mutta investointi-ideoita tuntui riittävän
UPM järjesti eilen pääomamarkkinapäivän (CMD) Lontoossa. CMD-esitykset ovat katsottavissa täältä. UPM ei muuttanut CMD:llä taloudellisia tavoitteitaan ja yhtiö keskittyikin esittelemään suunnitelmiaan neljän liiketoiminta-alustansa kehittämiseksi ja kasvattamiseksi. Emme tee muutoksia näkemykseemme UPM:stä CMD:n jälkeen.
Portfoliossa on neljä liiketoiminta-alustaa ja arvioimme niiden myös pysyvän siellä
UPM jakoi CMD:llä liiketoimintansa neljään liiketoiminta-alustaan, jotka ovat 1) Sovellukset hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen 2) Kehittyneet materiaalit 3) Uusiutuvat kuidut 4) Graafiset paperit. Näkemyksemme mukaan kaikilla alustoilla on rooli UPM:n portfoliossa eikä CMD mielestämme tarjonnut sytykettä aika-ajoin esiin pomppaaville spekulaatioille UPM:n pilkkomisesta (emmekä tätä toki odottaneetkaan). Graafisten papereiden rooli konsernissa on tuottaa maksimaalista kassavirtaa supistuvilla markkinoilla, mikä on onnistunut hyvin (Communication Papersin vapaa kassavirta 2019–2023 1,9 miljardia ja 2014–2023 3,8 miljardia). Kolmella muulla osa-alueella UPM tavoittelee BKT:n mukaista (Uusiutuvat kuidut) tai sitä nopeampaa (Kehittyneet materiaalit ja Sovellukset hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen) kasvua. UPM:n liiketoimintaportfolio on tasapainottunut huomattavasti viime vuosina kasvuinvestointien ja graafisten papereiden supistumisen kautta, minkä myötä odotamme UPM:n kääntyvän konsernitasollakin vihdoin kestävästi hitaaseen kasvuun lähivuosina. Maantieteellisesti liiketoiminnan paino on yhä varsin keskittynyt Eurooppaan, vaikka etenkin Kehittyneissä materiaaleissa sekä Uusiutuvissa kuiduissa liiketoiminta on globaalia. Emme odota UPM:n liiketoiminnan maantieteellisen jakauman muuttuvan äkkiä.
Pääomat tullaan allokoimaan yhä investointeihin ja voitonjakoon
UPM on ollut viime vuosina voimakkaassa investointimoodissa, kun yhtiö on allokoinut noin 4,5 miljardia Uruguayn uuteen sellutehtaaseen ja Saksan biojalostamoon. Uruguayn sellutehdas pääsee tuottojen takomiseen lähiaikoina, kun taas Saksan biojalostamolla UPM siirtyy ainakin 2 vuoden tekniseen ylösajoon. Näin ollen edessä on odotustemme mukaisesti ainakin parin vuoden vähäisempien investointien jakso. Yhtiöllä vaikutti kuitenkin olevan investointinälkää ja -ideoita, kuten biokemikaalituotannon laajentaminen, biopolttoaineet, täydentävät yritysostot Teknisissä materiaaleissa, P2X ja selluntuotannon laajennus Uruguayssa (luultavasti vasta 2030-luvun jälkipuoliskolla). Näin ollen odotamme investointien kiihtyvän taas ennen pitkää, mutta ajoituksiin liittyy vielä merkittävää epävarmuutta etenkin suurempien hankkeiden osalta. Seuraavan 5 vuoden aikana UPM voikin allokoida hyvästä kassavirrastaan pääomat houkuttelevan tuottoprofiilin investointeihin sekä pääoman palauttamiseen omistajille, sillä yhtiön velkamäärä on yhä maltillinen. Voitonjakoon liittyen UPM nosti esiin yhtiön historiallisen vakaan ja kasvavan osinkoprofiilin ylläpitämisen lisäksi myös omien osakkeiden takaisinostot, joita voitaisiin käyttää pääoman allokoinnin täydentämiseen ennen kiihkeämmän investointivaiheen alkamista. Suhtaudumme mahdollisiin mutta jossain määrin aiempia arvioitamme todennäköisemmiltä kuulostaneisiin omien osakkeiden ostoihin neutraalisti emmekä ole sisällyttäneet niitä ennusteisiimme toistaiseksi.
Taloudelliset tavoitteet eivät muuttuneet
UPM ei tehnyt muutoksia taloudellisiin tavoitteisiinsa CMD:n yhteydessä. Näin ollen yhtiö tavoittelee edelleen konsernitasolla 1) kasvavaa liikevoittoa 2) 10 %:n oman pääoman tuottoa ja 3) alle 2x olevaa nettovelka/käyttökate -suhdetta. Myös divisioonien tavoitteet sijoitetun pääomien tuotoille pysyivät ennallaan. UPM:n tuloksentekokyvyn pitäisi mielestämme olla rakenteellisesti paranemaan päin, kun etenkin Uruguayn sellutehdas alkaa tuottaa ja Saksan biojalostamo pääsee ylösajovaiheeseen, vaikka Suomen kireä puumarkkinatilanne ja graafisten papereiden markkinoiden supistuminen ovatkin vastavoimia nähtävissä olevan tulevaisuuden ajan. Näin ollen odotimme yhtiöltä pientä korotusta oman pääoman tuoton tavoitteeseen CMD:n yhteydessä. Emme kuitenkaan ole toistaiseksi muuttaneet UPM:n ennusteitamme (2024-2028e: oman pääoman tuotto ka. 11 %). Saksan biojalostamon UPM arvioi saavuttavan kannattavuusrajan vasta vuonna 2027, mikä oli jossain määrin meidän ja luultavasti myös konsensuksen odotuksia hitaampi kehityskaari. Joudummekin luultavasti alentamaan ennusteitamme Muussa toiminnassa jossain määrin vuosille 2025–2027 seuraavan päivityksemme yhteydessä, mutta konsernitason ennusteiden kehityssuuntaan vaikuttaa olennaisesti markkinatilanteen kehitys eri liiketoiminnoissa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
UPM-Kymmene
UPM on vuonna 1996 perustettu suomalainen bio- ja metsäteollisusyhtiö. UPM koostuu seuraavista liiketoiminta-alueista: UPM Fibers, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiöllä on toimintaa lähes 50 maassa ja tuotantolaitoksia yli 10 maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 10 460,0 | 10 860,0 | 11 638,2 |
kasvu-% | −10,75 % | 3,82 % | 7,17 % |
EBIT (oik.) | 1 013,5 | 1 372,9 | 1 730,0 |
EBIT-% (oik.) | 9,69 % | 12,64 % | 14,87 % |
EPS (oik.) | 1,40 | 1,92 | 2,50 |
Osinko | 1,50 | 1,50 | 1,60 |
Osinko % | 4,40 % | 5,07 % | 5,41 % |
P/E (oik.) | 24,28 | 15,38 | 11,84 |
EV/EBITDA | 16,49 | 9,47 | 7,31 |