UPM ja Uruguayn hallitus jatkavat sellutehdashankkeen viemistä eteenpäin
UPM tiedotti viime yönä, että yhtiö ja Uruguayn hallitus ovat allekirjoittaneet investointisopimuksen, joka luo paikalliset edellytykset mahdollisen sellutehdasinvestoinnin toteuttamiselle. Sopimus määrittelee molempien osapuolten roolit, sitoumukset, aikataulun sekä keskeiset kysymykset, joista on sovittava ennen lopullista investointipäätöstä. Tehtaan sijaintipaikka olisi Paso de los Torosin kaupungin läheisyydessä Duraznon maakunnassa Keski-Uruguayssa. Vakaa ja ennustettava toimintaympäristö on edellytys pitkän aikavälin teolliselle toiminnalle. Sen tukemiseksi on sovittu lukuisista toimenpiteistä, jotka kohdistuvat aluekehitykseen, ympäristöön, metsätalouteen, maankäytön suunnitteluun sekä työvoima- ja energiakysymyksiin.
Hallituksen kokonaisinvestoinnin on raportoitu olevan noin miljardi Yhdysvaltain dollaria ja tehokkaan logistisen infrastruktuurin luominen Uruguayn sisämaahan on UPM:n mukaan välttämätöntä hankkeen toteuttamiseksi. Lupaprosessien toteuduttua hallitus myöntää tehtaalle vapaakauppa-alueen aseman, mikä on välttämätöntä kilpailukyvyn varmistamiseksi kansainvälisillä markkinoilla. UPM toteuttaa teknisen esiselvityksen ja lupaprosessin tehtaalle, jonka vuosituotantokapasiteetti on noin kaksi miljoonaa tonnia markkinaeukalyptussellua. Alustava arvio tehtaan rakentamisen investointikustannuksista on noin kaksi miljardia euroa.
Tiedotteessa ei ollut mitään yllättävää, sillä UPM:n ja Uruguayn hallituksen keskustelut sellutehtaan rakentamisen edellytyksistä ovat jatkuneet jo jonkun aikaa ilmeisen hyvässä hengessä. Hanke on investointikustannuksiltaan ja tulospotentiaaliltaan (Biorefining divisioonan ROCE-%:n tavoite yli 14 %) merkittävä UPM:n mittakaavassa ja pidämme projektia UPM:lle loogisena investointivaihtoehtona selluliiketoimintaa tukevat vahvat pitkän aikavälin positiiviset ajurit huomioiden. Kyseessä on kuitenkin vielä melko varhaisessa kehitysvaiheessa oleva projekti, sillä yhtiö on kertonut, että kannattavuusselvitys- ja lupaprosessit vievät 1,5-2 vuotta, minkä jälkeen yhtiö on aikaisintaan valmis tekemään investointipäätöksen tehtaasta. Rakennusvaihe veisi noin 2,5 vuotta, joten uusi tehdas olisi valmis aikaisintaan 2020-luvun alkupuolella. Erittäin vahvan taseen (Q3’17: nettovelkaantumisaste 7 %, nettovelka/käyttökate 0,4x) omaava UPM pystyisi rahoittamaan suurinvestoinnin liiketoiminnan rahavirtansa ja velkakapasiteettinsa puitteissa ilman ongelmia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
UPM-Kymmene
UPM on vuonna 1996 perustettu suomalainen bio- ja metsäteollisusyhtiö. UPM koostuu seuraavista liiketoiminta-alueista: UPM Fibers, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiöllä on toimintaa lähes 50 maassa ja tuotantolaitoksia yli 10 maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.10.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 9 812,0 | 9 961,1 | 9 995,6 |
kasvu-% | −3,2 % | 1,5 % | 0,3 % |
EBIT (oik.) | 1 142,0 | 1 235,2 | 1 153,8 |
EBIT-% (oik.) | 11,6 % | 12,4 % | 11,5 % |
EPS (oik.) | 1,66 | 1,78 | 1,66 |
Osinko | 0,95 | 1,05 | 1,10 |
Osinko % | 4,1 % | 4,6 % | 4,8 % |
P/E (oik.) | 14,07 | 12,80 | 13,66 |
EV/EBITDA | 8,26 | 7,78 | 7,93 |
