Valmet aikoo lomauttaa pienen osan Suomen henkilöstöstään
Valmet tiedotti eilen, että yhtiö käynnisti Suomessa yt-neuvottelut määräaikaisista lomautuksista. Maailmanlaajuinen koronapandemia aiheuttaa edelleen epävarmuutta Valmetin toimintaympäristössä. Vaikutukset ovat näkyneet erityisesti lähellä asiakasta tehtävässä palveluliiketoiminnassa työn vähentymisenä. Tänä vuonna Valmet on pyrkinyt tasoittamaan palveluliiketoiminnan henkilöstön työkuormaa muun muassa ohjaamalla työntekijöitä muihin yhtiön osiin, vähentämällä rekrytointia sekä hyödyntämällä pitämättömiä vapaita. Myös lomautuksia toteutettiin jo aiemmin tänä vuonna.
Tuotannollisista ja taloudellisista syistä käynnistettyjen neuvottelujen piirissä on Palvelut-liiketoimintalinjan ja EMEA-alueorganisaation henkilöstöä Suomessa. Lomautukset tulevat olemaan määräaikaisia, ja niiden keston arvioidaan olevan enintään 90 päivää. Tässä vaiheessa lomautustarpeen arvioidaan olevan noin 360 henkilöä. Lomautusten kohdentuminen ja määrät täsmentyvät yhteistoimintaneuvottelujen aikana. Valmet työllistää Suomessa noin 5 200 henkilöä, joista Palvelut-liiketoimintalinjassa ja EMEA-alueorganisaatiossa yhteensä noin 1 680 henkilöä.
Valmetin palveluliiketoiminta ja etenkin tehdasparannuksiin keskittynyt tuotesegmentti on kärsinyt vuoden mittaan merkittävästi pandemiasta johtuneista matkustusrajoituksista ja toisaalta asiakkaiden haluttomuudesta ottaa ylimääräisiä henkilöitä tehtailleen tartuntariskien takia. Pandemiatilanteen viimeaikaisen globaalin heikentymisen takia lomautustarpeen jatkaminen ei siten ollut yllättävää, joskaan emme usko Valmetin palveluiden kysynnän enää oleellisesti heikentyneen Q4:llä Q2:n ja Q3:n tasoista, jolloin Palveluiden uudet tilaukset ja liikevaihdot laskivat noin 10-15 % etenkin tehdasparannussegmentin ajamana. Palveluissa varaosien ja kulutusosien kaupan arvioimme pysyneen kohtuullisella tasolla metsäsektorin painopaperisegmenttiä lukuun ottamatta terveiden käyttöasteiden takia.
Arviomme mukaan Valmet saavuttaa lomautuksilla muutaman miljoonan euron säästöt, joilla yhtiö pystyy kompensoimaan osin kysynnän heikentymisen aiheuttamaa tulosrasitusta. Olemme jo ennustaneet Valmetin Palveluiden tilausten ja liikevaihdon elpymisen käynnistyvän vasta H1’21:n loppua kohti, joten uutinen ei aiheuta merkittäviä ja välittömiä muutospaineita ennusteisiimme. Emme tee lisälomautusten takia myöskään muutoksia näkemykseemme yhtiöstä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valmet
Valmet on vuonna 2013 perustettu maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Yrityksen tarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetilla työskentelee yli lähes 20000 henkilöä ympäri maailman.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 547,0 | 3 648,2 | 3 706,1 |
kasvu-% | 6,7 % | 2,9 % | 1,6 % |
EBIT (oik.) | 289,0 | 309,6 | 338,9 |
EBIT-% (oik.) | 8,1 % | 8,5 % | 9,1 % |
EPS (oik.) | 1,39 | 1,48 | 1,62 |
Osinko | 0,80 | 0,85 | 0,90 |
Osinko % | 3,8 % | 3,1 % | 3,3 % |
P/E (oik.) | 15,41 | 18,72 | 17,10 |
EV/EBITDA | 8,16 | 11,13 | 9,75 |
