Valmet Q4: Osaketta ei ole edelleenkään hinnalla pilattu
Valmetin Q4-raportin kokonaiskuva kääntyi mielestämme positiiviseksi kuluvan vuoden yllättävän vahvan ohjeistuksen myötä. Teimme ennusteisiimme tälle vuodelle lieviä orgaanisia nostoja, minkä lisäksi sisällytimme ennusteisiimme Q2:n alussa näillä näkymin toteutuvan Siemensin kaasukromatografialiiketoiminnan oston. Muutoksia ja raportin myötä lievästi parantunutta lyhyen ajan näkyvyyttä heijastellen nostamme Valmetin tavoitehintamme 28,00 euroon (aik. 27,00 €). Yhtiön suosituksemme laskemme lisää-tasolle (aik. osta), sillä osakekurssin viime viikkojen vahva nousu on purkanut mielestämme selkeimmän aliarvostuksen. Mielestämme Valmetin matalan arvostuksen nousuvara ja hyvä 5 %:n osinkotuotto muodostavat edelleen tuottovaatimusta korkeamman tuotto-odotuksen.
Loppuvuoden numeroissa ei ollut suuria yllätyksiä
Valmetin liikevaihto laski Q4:llä 3 % 1499 MEUR:oon, mikä ylitti meidän ja konsensuksen ennusteet. Liikevaihtoa tuki 4 %-yksiköllä yritysostot (etenkin Körber). Palvelut ja Automaatio kasvoivat 1-4 %, mutta Prosessiteknologioiden (laitteet) liikevaihdon lasku jarrutti konsernia. Vertailukaudesta 7 % 183 MEUR:oon pudonnut oikaistu EBITA osui meidän ja konsensuksen ennusteiden väliin, kun kannattavuus jäi laitteiden projektihaasteiden takia odotuksia vaisummaksi. Osinkoehdotus oli odotusten mukaisesti 4 % viime vuotta korkeammalla 1,35 eurossa/osakkeelta. Valmetin uudet tilaukset laskivat Q4:llä 17 % vertailukaudesta 1154 MEUR:oon. Tilausvirta oli hyvin lähellä meidän ja konsensuksen ennusteita. Tilausten rakenne oli kuitenkin odotuksiamme parempi, sillä palvelutilausten lasku jäi metsäsektorin yhä hankalasta tilanteesta huolimatta 3 %:iin ja myös Automaation tilausten pudotus oli samaa tasoa. Markkinanäkymänsä Valmet piti ennallaan ja kysyntäkommentit varsinkin Palveluista ja Automaatiosta olivat varovaisen myönteisiä. Valmetin tilauskanta oli Q4:n lopussa kohtalaisella mutta vertailukautta 10 % alemmalla tasolla 4,0 miljardissa eurossa. Tilauskanta ajoittui kuitenkin odotuksiamme enemmän vuodelle 2024.
Ohjeistus oli yllättävän pirteä, mutta pitäydymme varovaisella kannalla kuluvan vuoden osalta
Valmet antoi kuluvalle vuodelle ohjeistuksen, jonka mukaan vuonna 2024 yhtiön liikevaihto pysyy samalla tasolla verrattuna vuoteen 2023 ja tulos (oikaistu EBITA) pysyy samalla tasolla tai kasvaa verrattuna vuoteen 2023 (2023: liikevaihto 5532 MEUR, oikaistu EBITA 619 MEUR). Kommenttien perusteella ohjeistus ei vielä sisällä jo sovittuja mutta toteutumattomia yritysostoja, joten ohjeistus oli etenkin meidän ja hieman myös konsensuksen ennusteita vahvempi. Osittain sanamuotoja selittää tilauskannan ajoitus, mutta ohjeistuksen saavuttamiseksi H1:llä pitää tulla myös hyvin nopeasti liikevaihdoksi kiertävää ja korkeakatteista kauppaa palvelu- ja automaatioliiketoiminnoista. Nostimme organisesti hieman kuluvan vuoden ennusteitamme, mutta ensi vuodelle Prosessiteknologioiden ennusteet laskivat tilauskannan ajoituksen ja myös epävarman kysynnän takia. Lisäsimme ennusteisiimme Siemensin kaasukromatografialiiketoiminnan oston (EV 103 MEUR) Q2:n alusta. Tämän vuoden ennusteemme jäivät silti ohjeistuksen alaosiin. Odotamme Valmetilta nyt melko vakaata oikaistun EPS:n kehitystä lähivuosina.
Kaikki arvostusmittarit ovat kurssinoususta huolimatta vihreän puolella
Valmetin oikaistut P/E-luvut vuosille 2024 ja 2025 ovat 12x ja 11x sekä vastaavat EV/EBIT-kertoimet noin 10x ja 9x. Arvotus on Valmetin historiallisten tasojen alapuolella, vaikka yhtiön paletin laatu on kohentunut viime vuosina. Osake on suhteellisesti reilusti aliarvostettu ja DCF-arvo selvästi nykykurssin yläpuolella. Vakuuttavan track-recordin ja vahvat kilpailuedut omaavan Valmetin arvostuksen nousuvara ja 5 %:n osinkotuotto tarjoavatkin seuraavalle vuodelle tuottovaatimusta korkeamman tuotto-odotuksen, vaikka tuloskasvunäkymä onkin nihkeä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valmet
Valmet on vuonna 2013 perustettu maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Yrityksen tarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetilla työskentelee yli lähes 20000 henkilöä ympäri maailman.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 5 532,0 | 5 423,5 | 5 267,2 |
kasvu-% | 9,03 % | −1,96 % | −2,88 % |
EBIT (oik.) | 598,0 | 593,5 | 611,0 |
EBIT-% (oik.) | 10,81 % | 10,94 % | 11,60 % |
EPS (oik.) | 2,31 | 2,19 | 2,30 |
Osinko | 1,35 | 1,40 | 1,45 |
Osinko % | 5,17 % | 5,52 % | 5,71 % |
P/E (oik.) | 11,32 | 11,60 | 11,03 |
EV/EBITDA | 8,35 | 7,57 | 6,99 |