Valmetille keskikokoinen kartonkikonetilaus Kiinasta
Valmet tiedotti eilen, että yhtiö toimittaa ulkopakkauskartonkilinjan Shanying International Holdingsille Jingzhouhun Kiinaan. Kattavan automatisoinnin sisältävän uuden tuotantolinjaa (PM 21) suunnitellaan valmistamaan laadukkaita testliner-lajeja. Tuotantokapasiteettiaan lisäämällä Shanying pyrkii saavuttamaan suuremman markkinaosuuden. Koneen on määrä käynnistyä vuoden 2018 lopussa. Tilaus sisältyy Valmetin Q4:n saatuihin tilauksiin. Tilauksen arvoa ei julkisteta. Tämän tyyppisten tilausten arvo on tavallisesti noin 40-50 MEUR.
Tilaus on Valmetin mittakaavassa keskikokoinen. Kokonaisuutena Valmetin Q4 on ollut toistaiseksi tiedotettujen tilausten valossa hiljainen, sillä eilinen tilaus oli ensimmäinen yhtiön julkaisema tilaus kvartaalilta. Valmetin tilaustiedotteet painottuvat tyypillisesti kvartaalin loppuun ja seuraavan kvartaalin alkuun, joten Q4:n osalta tilanne voi vielä muuttua lähiaikoina. Yhtiö ylsi myös Q2:lla ja Q3:lla vähäisestä tiedotettujen tilausten määrästä huolimatta melko hyvään tilauskertymään, sillä vakaiden liiketoimintojen (Palvelut ja Automaatio) ja pienten projektien pohjakysyntä ovat hyvällä tasolla metsäsektorin kokonaisuutena suotuisan markkinatilanteen ansiosta. Näin ollen tilaustiedotteiden toistaiseksi vähäinen määrä ei mielestämme indikoi metsäsektorin investointinäkymien heikentyneen oleellisesti.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valmet
Valmet on vuonna 2013 perustettu maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Yrityksen tarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetilla työskentelee yli lähes 20000 henkilöä ympäri maailman.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.10.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 926,0 | 3 094,7 | 3 207,0 |
kasvu-% | −0,07 % | 5,77 % | 3,63 % |
EBIT (oik.) | 160,0 | 192,0 | 223,0 |
EBIT-% (oik.) | 5,47 % | 6,20 % | 6,95 % |
EPS (oik.) | 0,62 | 0,85 | 1,01 |
Osinko | 0,42 | 0,52 | 0,56 |
Osinko % | 3,00 % | 1,99 % | 2,15 % |
P/E (oik.) | 22,53 | 30,56 | 25,93 |
EV/EBITDA | 9,29 | 14,48 | 12,44 |