ACV: Uuteen kasvuvaiheeseen | PYN Eliten kuukausikatsaus, syyskuu 2023
VN-indeksi laski -5,7 %. PYN Elite alas -7,4%, jossa mukana myös dongin heikentyminen. Itsenäisyyspäivän jälkeen markkinoilla nähtiin myönteisiä merkkejä Vietnamin nimettyä Yhdysvallat kokonaisvaltaiseksi strategiseksi kumppanikseen ja pörssin uuden kaupankäyntijärjestelmän käyttöönoton lähestyessä. Suotuisa sentimentti katosi pian, sillä dongi jatkoi heikentymistään suhteessa Yhdysvaltain dollariin (YTD -3,2 %). Tämän seurauksena keskuspankki laski liikkeelle valtion lyhyitä velkakirjoja helpottaakseen valuuttakurssipainetta ja vähentääkseen likviditeettiä pankkijärjestelmässä. Korot laskeneet korona-aikojen tasolle (5,5 %). Pörssin keskimääräinen päivävaihto pysyi noin 972 miljoonan dollarin tasolla. Likviditeetti laski jyrkästi kuun loppua kohden, kun sijoittajat tulivat varovaisiksi globaalin markkinakehityksen, keskuspankin toimien ja kolmannen vuosineljänneksen tulosten suhteen.
Makro
Vietnamin bkt-kasvu elpyi kolmannella neljänneksellä kasvun ollessa +5,3 % v/v. Palvelusektori pysyi vahvimpana kasvun moottorina, +6,2 % v/v, lisäksi teollisuus ja rakennusala elpyivät vakaasti, +5,2 % vuotta aiemmasta. Vienti kasvoi 4,6 % ja tuonti 2,6 % v/v. Syyskuussa nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 2023 vientiluvuissa kasvua verrattuna viime vuoteen. Yhdeksän kuukauden jälkeen kauppatase oli 21,7 miljardia dollaria ylijäämäinen. Yhdeksän kuukauden aikana toteutuneiden suorien ulkomaisten investointien (FDI) määrä oli ennätykselliset 15,9 mrd dollaria. Eniten suoria ulkomaisia investointeja tulee Singaporesta, Kiinasta, Japanista ja Etelä-Koreasta.
Kuukauden osake: ACV
ACV hallinnoi yhdeksää kansainvälistä ja kolmeatoista kotimaista lentokenttää Vietnamissa. Yhtiö arvioi 2023 ensimmäisen kahdeksan kuukauden tuloksensa ennen veroja olevan 6,5 biljoonaa dongia, mikä on 77 % vuoden tavoitteesta. Kansainvälisten matkustajien määrä nelinkertaistui vuoden takaisesta 21 miljoonaan. Yhtiö on siirtymässä uuteen kasvuvaiheeseen useiden perusparannusprojektien ja HCMC:n lähellä sijaitsevan uuden kv. lentoaseman myötä. ACV on venyttänyt olemassa olevan infrastruktuurin rajoja Vietnamin kahdella suurimmalla lentoasemalla pitäen ne toiminnassa huomattavasti suunniteltua kapasiteettia korkeammalla tasolla useita vuosia.
PYN Elite
PYN Elite on kansainvälisissäkin vertailuissa poikkeuksellisen menestynyt rahasto. Se aloitti toimintansa vuonna 1999 helmikuussa sijoittamalla Thaimaan pörssiin. Rahaston salkunhoitajana on ollut alusta alkaen Petri Deryng. Toimintansa aikana rahaston osuuden arvo on yli viisikymmenkertaistunut ja keskimääräinen vuosituotto on ollut noin 20 prosenttia. Aasian arvopaperimarkkinoilla PYN Elite on kokenut sijoittaja. Rahasto on tehnyt sijoituksia Thaimaan lisäksi Kiinassa, Indonesiassa ja Filippiineillä. Vuodesta 2017 kaikki sijoitukset ovat olleet Vietnamissa. Rahaston kohdemaa Vietnam on yksi Aasian nopeimmin kasvavista kansantalouksista. Koronavuosienkin aikana se onnistui kasvattamaan talouttaan, ja jatkossa Vietnamin talouden arvioidaan yltävän 6-7 prosentin vuosikasvuun. Viime vuosina Vietnam on tehnyt yhteensä 14 vapaakauppasopimusta, muun muassa EU:n ja Maailman kauppajärjestön WTO:n kanssa. Samalla Vietnamista on tullut houkutteleva investointikohde yrityksille: vuonna 2021 sinne tehtiin suoria teollisia sijoituksia noin 20 miljardin Yhdysvaltain dollarin verran. Vietnamin kilpailukyky mahdollistaa palkkatulojen kasvun yli 10 prosentin vuosivauhtia. PYN Elite on salkussaan painottanut yhtiöitä, jotka hyötyvät kotimarkkinoiden ja kulutuksen kasvusta. PYN Eliten ajatuksena on toimia Vietnamissa, kunnes sen indeksitavoite 2 500 pistettä saavutetaan. Vuoden 2021 lopussa VN-indeksi oli 1 500 pisteessä.
Lue lisää yhtiösivulla