Euroalueen saapasveikko ei pääse veloistaan

Viittasin eilisessä makrokommentissa euroalueen pinnan alla väijyviin ongelmiin nostaen samalla Italian yhdeksi riskiesimerkiksi, ja avaan tässä hieman kommentin taustoja. Kokonaisuudessaan koronapandemia oli velkakestävyyden mittaajien näkökulmasta painajaismaista aikaa. Julkinen alijäämä kasvoi vuodessa EU:ssa keskimäärin vuoden 2019 0,5 %:sta suhteessa bkt:hen kertaheitolla 7 %:iin vuonna 2020. Laskunkin odotetaan olevan hidasta ja koronapandemiaa edeltäville tasoille pääsy kestänee vuosikausia.

Italia pysyy euroalueen potevana saapasveikkona, mitä julkiseen sektoriin tulee. Komissio odottaa velka/bkt-suhteen nousevan 161 %:iin bkt:sta vuonna 2032 (2020: 155 % bkt:sta), joten julkisen talouden velkataakka kasvaa edelleen vauhdilla ja selvästi vuonna 2019 ennustettua nopeammin. Euroopan komission äskettäin julkaistussa velkakestävyysraportissa Italia kuuluukin siihen joukkoon maita, joissa sekä keskipitkän ja pitkän aikavälin velkariskit ovat korkealla tasolla (ks. raportista lainatut kuviot alla, Italian lyhenne IT).

Lähde: Euroopan komissio

Velkaherkkyyteen vaikuttaa laajan julkisen sektorin vaatimat rahoitustarpeet (julkisen talouden ennustetut menot 28 % bkt:sta vuosina 2021-2022) ja ikääntyvän väestön tuomat menopaineet. Eläkekulujen komissio arvioi jatkavan kasvuaan ja olevan korkeimmillaan vuonna 2036 (tuolloin 18 % bkt:sta) ennen hidasta laskuaan. Tähän liittyen myös terveydenhuoltomenojen odotetaan kasvavan tasaisesti. Demografiset ongelmat nousevat siis yhä suuremmaksi haasteeksi talouden rakenteiden lisäksi. Talouskasvun osalta Italia on jäänyt muiden tahdista jälkeen. Vuoden alkukin oli heikko ja taantumariski todellinen, sillä Italian bkt supistui Q1:llä 0,2 %.

Positiivista kehitystäkin on nähty

Vaikka makrotaloudelliset seikat eivät kovin rohkaisevaa näkymää Italian budjettikunnosta anna, velkakirjamarkkinalla on otettu pieniä askelia parempaan suuntaan. Velkakirjamarkkinan korkoriskiä arvioidaan velan uudelleenhinnoittelun kautta, eli lasketaan sitä, millä aikavälillä valtion velkakanta tulee uudelleenhinnoitelluksi. Keskimääräisen maturiteetin pidentäminen tuo suojaa korkomuutoksilta, ja siihen on useassa EU-maassa myös päästy. Esimerkiksi juurikin Italiassa velkakirjojen keskimääräistä maturiteettia on viime vuosina kasvatettu yli seitsemään vuoteen. Suomessa mennään lähes samoilla tasoilla, mutta euroalueen keskiarvon alapuolella. Korkoriskin näkökulmasta tilanne on siis yleisesti parempi kuin esimerkiksi eurokriisin aikoihin. Kirjoitin aiheesta laajemman katsauksen alkuvuonna, ja se löytyy täältä.

Aikaisemmassa kirjoituksessa viittasin keskuspankkien haluun palata rooliinsa velkakirjamarkkinan ”varmana ostajana”. Nyt näyttää siltä, että inflaatio on ainoa asia EKP:nkin pöydällä ja velkakirjaostoista halutaan luopua niiden lisäämisen sijaan. Euroalueen velkakirjamarkkinalla on toistaiseksi eletty suhteellisen rauhallista aikaa, joten keskuspankin turvaverkkoja ei ole kaivattu, mutta riskejä on pidettävä silmällä. Nykyisessä inflaatioympäristössä keskuspankin mahdollisuudet lähteä uudelleen velkakirjamarkkinaa pelastamaan ovat rajatummat kuin ennen.