Euroalueen velkaongelma muuttunut akuutista krooniseksi
Euroalueen velkaantuminen ei ole viime aikoina yltänyt päällimmäiseksi huolenaiheeksi poliittisten päättäjien keskuudessa, sillä pakolaisongelma ja Brexit ovat vieneet päähuomion. Velkaongelma ei kuitenkaan ole kadonnut: sekä julkisen että yksityisen sektorin velka on jatkanut kasvuaan samalla, kun talouskasvu on vahvistunut tuskaisen hitaasti. Yksityisen sektorin eli kotitalouksien ja yritysten velkataakka on kasvanut useissa maissa viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja jäsenmaista vain Saksassa velan suhde BKT:hen on ollut pienoisessa laskussa.
Kehitys on ollut rajua, mutta velkaantumisen kasvu ei ole johtanut selvään elpymiseen esimerkiksi investointikysynnässä, eli velkarahalla ei ole luotu talouskasvua. Yhtä huonoa kehitys on ollut julkisella sektorilla, jossa keskimääräinen velka/BKT-suhde on noussut vuoden 2003 68 %:sta yli 91 %:iin vuonna 2014. Julkisen velan kasvua on juhlallisin lupauksin yritetty suitsia lähes kaikissa jäsenmaissa, mutta tuloksien perusteella tavoitteessa on epäonnistuttu, vaikka julkisissa alijäämissä on viime vuosina ollut pientä laskua. Kun lukuja tarkastellaan nykyisessä talousympäristössä, on selvää, ettei euroalueen velkakriisi ole suinkaan ohi vaan siirtynyt akuutista krooniseen tilaan.
Lähde: Eurostat
Velkaantumisen päällimmäisenä ongelmana on muuttuvan taloustilanteen mukanaan tuomat ongelmat velanhoitokyvylle. Euroalue on tällä hetkellä hyvin poikkeuksellisessa tilassa: asuntovelallisten viitekorot eli euriborit ovat lähellä nollatasoa, ja keskuspankki painaa korkotasoa myös velkakirjamarkkinalla ostamalla valtion velkakirjoja ja lähitulevaisuudessa myös investment grade -luokituksen yrityslainoja. Velanhoitokustannukset ovat historiallisen alhaalla sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, mikä vähentää velallisen ongelmia nyt. Toisin sanoen keskuspankin elvytys siirtää velallisen taakkaa yhä kauemmas tulevaisuuteen.
Lähde: Eurostat
Korkoriski nousee ennen pitkää
Tilanne ei kuitenkaan ole kestävä: ennen pitkää korkotaso tulee nousemaan, mutta velkavuorta tuskin saadaan pienennettyä ennen sitä. Korkojen muutos voi saada alkunsa joko EKP:n rahapolitiikan kiristymisestä tai luottamuksen rakoilusta velkakirjamarkkinalla. Ensimmäinen vaihtoehto olisi merkki ns. normaalista kehityksestä: keskuspankin rahapolitiikan linjan muutos vaatisi taakseen talouskasvun luomaa kysyntäinflaatiota. Talouden noususyklin voimistuminen olisi hyvin tervetullut euroalueelle, ja kiihtyvä talouskasvu onnistuisi työllisyysnäkymien paranemisen ja varallisuushintojen nousun myötä helpottamaan velkaantuneiden kotitalouksien asemaa. Myös yritysten kohentunut toimintaympäristö helpottaisi velanhoitoa, ja valtiot voisivat kartuttaa verotulojaan ja vähentää velkariippuvuuttaan. Korkotason nousu olisi talouskasvun vetämänä siis ainakin periaatteessa hallittavissa velallisen näkökulmasta.
Luottamuspula vaaraksi velkamarkkinalla
Jälkimmäinen, luottamuspula, tapahtuu, kun markkinatoimijat alkavat kyseenalaistaa velallisen, esimerkiksi valtion, kyvykkyyttä hoitaa velkojaan. Tämä tapahtui velkakriisin vuosina 2010-2012, kun Etelä-Euroopan maiden velkakirjakorot lähtivät rajuun nousuun kasaantuneiden talousvaikeuksien ja Yhdysvalloista levinneen kriisin saattelemina. Epävarmuuden kasvaessa julkisen sektorin toimia kohtaan sijoittajien tuottovaatimus velkakirjoista nousi yhä korkeammalle, mikä puolestaan nosti rajusti velanhoitokustannuksia. Samalla asuntokuplan puhkeaminen mm. Irlannissa ja Portugalissa aiheutti selvän riskin velkaantuneille kotitalouksille ja tätä kautta koko rahoitusjärjestelmälle.
Luottamuspula on erittäin vaarallinen velkakriisin lähde, koska se on hyvin selvästi linkittynyt myös heikkoon talouskasvuun. Mitä huonommat talousnäkymät ovat, sitä herkemmin markkinoilla kyseenalaistetaan velallisen kyky maksaa lainojaan takaisin. Euroalueen talousnäkymissä ei ole viime vuosina ollut kehumista ja talouskasvu ei ole ollut tarpeeksi vahvaa kääntämään velan suhdetta bruttokansantuotteeseen laskuun. Euroalueen BKT oli vuoden 2015 viimeisellä kvartaalilla edelleen finanssikriisiä edeltäneen tason alapuolella, kun taas esimerkiksi USA:ssa talous on kasvanut lähes 10 % kriisiä edeltäviin aikoihin, eli vuoteen 2007, verrattuna. Hidas talouskasvu ja ennen pitkään taloussyklin kääntyminen kohti taantumaa lisäävät luottamuspulan syntymisen mahdollisuutta. EKP on pystynyt rahapolitiikallaan pitämään luottamuspulan loitolla, mutta rahapolitiikan tehokkuuden hiipuminen on vähentänyt myös sen liikkumavaraa.
Demografiset muutokset pitkän aikavälin päänvaivana
Euroalue kärsii muiden kehittyneiden talouksien tavoin epäsuotuisista näkymistä väestönkehityksen kannalta. Väestö ikääntyy eikä syntyneiden määrä riitä kattamaan ikääntyneiden kasvanutta osuutta. Eurostatin ennusteiden mukaan alle 14-vuotiaiden osuus väestöstä tulee seuraavien vuosikymmenien aikana laskemaan hieman (2014: 15,6 % vs. 2040 14,6 %), kun taas ikääntyneiden eli yli 65-vuotiaiden osuus tulee lisääntymään selvästi (2014: 18,5 % vs. 2040e: 26,9 %).
Luonnollisesti suhteiden muuttuminen tarkoittaa myös työikäisen väestön osuuden laskua, eli työtulojen ja työstä saatavien verotulojen määrä tulee todennäköisesti laskemaan. Tämä aiheuttaa haasteita sekä julkisen sektorin että yksityisen sektorin velanmaksukyvylle. Julkisen sektorin tulopuolta pitäisi verotulojen vähetessä sopeuttaa tai vaihtoehtoisesti on otettava lisää velkaa. Toisaalta väestön ikääntyminen asettaa paineita varallisuushintojen laskulle (ikääntyvä väestö muuttaa pienempiin asuntoihin, kulutustarpeet vähenevät verrattuna työikäiseen väestöön), mikä lisää nykyisten velallisten taakkaa. Velan kasvu yhdistettynä pidentyneisiin laina-aikoihin ja demografiseen muutokseen johtaa todennäköisesti myös siihen, että yhä vanhemmalla väestöllä on edelleen velkaa, kun aikaisemmin velka on keskittynyt työikäiseen väestöön. Tämä lisäisi entisestään maksukyvyttömyysriskejä, sillä tulojen määrä vähenee eläkeiässä. Useissa euroalueen jäsenmaissa velkojen suhde käytettävissä oleviin tuloihin oli vuonna 2014 jo yli 100 %, ja osuus on lähivuosina todennäköisesti nousussa.
Lähde: OECD
Euroalueen velkaantumisessa on siis tällä hetkellä suuret riskit. Näyttää siltä, että edellisistä kriisivuosista ei ole opittu, ja ultrakevyen rahapolitiikan aika on lisännyt riskinottohalukkuutta velkamarkkinalla. Euroalueen talouden rakenne kilpailukykyongelmineen ja työmarkkinajäykkyyksineen ei todennäköisesti kestäisi uutta luottamuspulaa velkakirjamarkkinalla. Toinen selkeä riski piilee yksityisen sektorin velanhoitokyvyssä, ja pelkäämme järjestämättömien lainojen osuuden kasvavan myös muissa kuin Etelä-Euroopan maissa, kun taloussykli kääntyy kohti seuraavaa taantumaa.
Luetuimmat artikkelit




