Keskuspankit ovat luoneet velkakirjamarkkinalle tilanteen, jossa valtioiden velkariskit on saatettu jättää vähemmälle huomiolle. Nyt, kun Euroopankin keskuspankki alkaa miettiä rahapolitiikkansa uudelleenviritystä eli nettomääräisten velkakirjaostojen vähentämistä, lopettamista ja jopa koronnostoja, on aika nostaa ajatus valtioiden velkakestävyydestä takaisin pöydälle. Minulta kysyttiin Sijoitusfoorumilla äskettäin, mikä voisi olla korkotaso, jonka euroalueen jäsenmaat yleisesti ja etenkin kaikista velkaisimmat maat kestäisivät ilman romahdusta. Asiaa ihmetelleelle pörssien suunta -ketjun kysyjälle joudun heti kättelyssä tuottamaan pettymyksen enkä tarkkaa korkotasoa pysty kertomaan, mutta pohdin aihetta tässä artikkelissa etenkin korkoriskin näkökulmasta.

Korkoriskiltä suojauduttu aikaisempaa paremmin

Korkojen nousu on huono uutinen valtioiden budjettisuunnittelijoille, koska se nostaa velanhoitokustannuksia. Korkojen lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää liikkeellä olevan velan maturiteettiin, nimittäin mitä lyhyempi on valtionlainojen takaisinmaksuaika, sitä suurempaa riskiä korkojen muutoksesta valtio kantaa.

Korkoriskiä arvioidaan velan uudelleenhinnoittelun kautta, eli lasketaan sitä, millä aikavälillä valtion velkakanta tulee uudelleenhinnoitelluksi. Keskimääräisen maturiteetin pidentäminen tuo suojaa korkomuutoksilta, ja siihen on useassa EU-maassa myös päästy. Esimerkiksi Italiassa velkakirjojen kesimääräistä maturiteettia on viime vuosina kasvatettu yli seitsemään vuoteen. Suomessa mennään lähes samoilla tasoilla, mutta euroalueen keskiarvon alapuolella. Korkoriskin näkökulmasta tilanne on siis yleisesti parempi kuin esimerkiksi eurokriisin aikoihin.

Lähde: Bloomberg

Lähde: Valtioneuvoston muistio

Tummanpuhuva näkymä velkakestävyydestä

Sitten hyvistä uutisista huonoihin uutisiin. Toki velkakestävyyteen vaikuttavat maturiteetin lisäksi muutkin tekijät, perusjäämä, talouskasvu ja valtionvelan korko. Negatiivinen perusjäämä, nousevat korot ja hidas talouskasvu toisin sanoen heikentävät velkakestävyyttä ja sitä kautta riskienkantokykyä. Suomen osalta riskienhallintaa on mallinnettu sitä arvioivassa muistiossa. Siinä Suomen osalta näkymä velkakestävyydestä on tummanpuhuva: velkataakka kasvaa, talouskasvu hidastuu ja perusjäämä on negatiivinen. Muistion ennusteiden mukaan Suomen velka/bkt-suhde olisi 2050 mennessä samalla tasolla kuin Italiassa nykyään. Suomi ei ole tilanteessa yksin, sillä näkymä on hyvin samankaltainen myös velkaherkissä Etelä-Euroopan maissa.

Lähde: Valtioneuvoston muistio

Mielenkiintoinen yksityiskohta muistiossa liittyen myös Sijoitusfoorumin kysymykseen on kuvio Suomen valtion budjettiriskistä, eli missä suhteessa valtion kustannukset kasvavat, jos yleinen korkotaso nousee yhden prosenttiyksikön. Se tarkoittaisi noin 500 miljoonan euron kustannuksia tälle vuodelle ja vastaisi 0,2 %:a suhteessa bkt:hen (2020-luvuin). Suhteessa talouden kokoon kustannus on maltillinen, mutta nousee luonnollisesti velanoton kasvun ja ajan myötä.

Lähde: Valtioneuvoston muistio

Keskuspankit valmiit pelastamaan

Mielestäni velkariskeistä ei voi puhua mainitsematta keskuspankkien vahvaa roolia myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi Suomen liikkeellä olevasta valtionvelasta yli puolet on tällä hetkellä Suomen pankin taseessa. On selvää, että keskuspankin omistuksessa oleva velka on vähemmän riskistä sen liikkeelle laskijalle kuin yksityisen sektorin hallussa oleva velka, sillä keskuspankki on (ainakin toistaiseksi) sitoutunut uudelleensijoittamaan erääntyneistä velkakirjoista vapautuvat pääomat. Tämä on siirtänyt myös riskienhallinnan palloa keskuspankkijärjestelmälle, niistä kun on kriiseissä löytynyt ”varma” ostaja. Uskon, että keskuspankkijärjestelmä myös tämän roolinsa pitää ja kapuaa näyttämölle, kun seuraava kriisinäytös taloudessa esitetään. Velkakirjaostoja kasvattamalla keskuspankit huolehtivat, että valtion velkaa omistavat pankit pysyvät pystyssä, ja myös siitä, etteivät valtionvelan rahoituskustannukset eli korot nouse liian korkeiksi. Korkoherkkyyden kasvaessa myös herkkyys velkakirjaostoille kasvaa, ja taseiden kasvu osoittaa, että keskuspankkien elvytystoimia on helpompi lisätä kuin vetää pois.