Bittium Q3: Toimitukset jäivät jaksolla alhaisiksi
Bittiumin aamulla julkaisema Q3-tulos oli odotuksiimme nähden selkeä pettymys, mutta ennusteisiin liittyi poikkeuksellisen paljon epävarmuutta kvartaaliraportointiin siirtymisen takia. Kuten olemme aiemmin korostaneet, Bittiumin kvartaalitulokset voivat vaihdella voimakkaasti muun muassa merkittävien tuotetoimituksien mukaisesti, eikä niistä pidä tehdä liian suuria johtopäätöksiä. Yhtiö piti kasvaneesta epävarmuudesta huolimatta vuoden 2020 ohjeistuksensa voimassa, eikä pelkäämäämme ohjeistuksen laskua tullut. Näin ollen kuluvan vuoden tulosennusteisiin tuskin tulee oleellisia muutoksia. Ensi vuoden näkymiä Bittium ei juuri kommentoinut, mutta kertoi tilauskannan rakentamisen olleen haastavaa pandemiasta seuranneista poikkeusoloista johtuen. Kokonaisuudessaan Q3-katsauksen anti vahvisti ainakin osittain aiempia huolenaiheitamme.
Bittiumin liikevaihto oli Q3:lla vain 14,0 MEUR, kun ennusteemme oli korkea 18,6 MEUR. Osa erosta selittynee sillä, että olimme arvioineet kausivaihtelun väärin: myös Q3’19-vertailukauden liikevaihtotaso (15,2 MEUR) oli varsin matala. Toisaalta tuotepohjainen liikevaihto oli vain 8,6 MEUR (Q3’19: 10,7 MEUR), eli jakso oli hiljainen merkittävien tuotetoimituksien osalta. Tähän vaikuttivat osin pandemiasta johtuneet projektien ja uusien hankkeiden viivästymiset ja siirtymiset. Positiivista oli kuitenkin 20 %:n kasvu tuotekehityspalveluissa, vaikka yhtiön omat merkittävät tuotekehitysprojektit kiinnittivät edelleen osaajia omien tuotteiden tuotekehitykseen. Kuten tulosennakossamme totesimme, ennusteisiin liittyvä epävarmuus on poikkeuksellisen korkea, koska liikevaihto ja sitä kautta tulos määräytyy paljon tuotetoimitusten aikataulujen kautta eikä meillä ole tietoa tarkemmista toimitusaikatauluista. Bittium muutti raportointikäytäntöään vuodelle 2020 ja alkoi julkaisemaan liiketoimintakatsauksia ”välineljänneksinä” (Q1/Q3). Q3’19-vertailulukuja ei ole julkaistu, joten erityisesti kausiluontoisuuteen liittyy epävarmuutta. Käyttökate oli Q3:lla 1,8 MEUR ja liiketulos -1,0 MEUR, kun liiketulosennusteemme oli 0,7 MEUR. Poikkeama johtuu käsityksemme mukaan valtaosin ennakoitua alhaisemmasta liikevaihtotasosta. Silti vaisu Q3-tulos asettaa lisäpaineita vuoden lopulle.
Näkymissä Bittium piti voimassa vuoden 2020 ohjeistuksensa pitkittyneen pandemiatilanteen aiheuttamista epävarmuuksista huolimatta. Yhtiön mukaan merkittävimmät riskit loppuvuoden näkymissä koskevat tuotetoimitusten ajoittumisiin liittyviä epävarmuuksia. Käsityksemme mukaan suurin epävarmuus liittyy Mexsat-tuotetoimituksiin sekä Tough SDR -ajoneuvoradioiden tuotekehityksen valmistumiseen ja ensimmäisiin toimituksiin, joita yhtiö tavoittelee edelleen loppuvuoden aikana. Yhtiön mukaan aktiiviset neuvottelut Mexsat-tuotetoimituksista ovat jatkuneet Meksikon valtion kanssa, mutta poikkeusolot ovat hidastaneet projektien etenemistä. Bittium tavoitteli edelleen tuotetoimituksia loppuvuoden aikana, mutta näki riskinä sen, että toimitukset päästään aloittamaan vasta ensi vuoden aikana.
Bittium kertoi, että näkymien muuttuessa yhtiö voi joutua arvioimaan tilannetta nopeastikin uudelleen. Vaikuttaisi siltä, etteivät huolemme ohjeistuksen kestävyydestä ole perusteettomia. Nyt ohjeistus oli joka tapauksessa ennallaan: Bittium arvioi vuoden 2020 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (75,2 MEUR) ja liiketuloksen olevan samalla tasolla kuin edellisvuonna (liikevoitto 6,3 MEUR). Vuoden 2020 liikevoiton tasoa rasittavat panostukset kansainväliseen kasvuun sekä poistot tuotekehitysaktivoinneista.
Markkinatilanteeseen liittyneet kommentit olivat mielestämme synkempiä kuin aikaisemmin, ja yhtiön mukaan tilauskannan rakentaminen on selvästi haastavaa, mikä on alkanut vaikuttamaan uusien asiakkaiden saamiseen ja kauppojen syntyyn. Yhtiön mukaan globaalin pandemiatilanteen pitkittyessä sen negatiiviset vaikutukset Bittiumin taloudelliseen kehitykseen ovat alkaneet hiljalleen näkyä kaikilla yhtiön tuote- ja palvelualueilla. Olemme olleet huolestuneita Bittiumin myyntiputken (”sales funnel”) kehityksestä pandemian pitkittyessä, ja ainakin osittain huolemme vaikuttaa perustellulta. Erityisesti defense-puolella Bittiumin uusmyynti vaatii asiakkaan kanssa järjestettäviä testejä, kehitystä ja esittelytilaisuuksia, joita ei ole tänä vuonna pystytty järjestämään normaalisti. Toki näkyvyys on edelleen suhteellisen heikko.
Huolimatta globaaleista epävarmuuksista Bittium uskoo, että koronaviruspandemian vaikutukset ovat väliaikaisia ja että pitkällä aikavälillä yhtiöllä on erinomaiset mahdollisuudet kansainväliseen kasvuun. Yhtiön tavoitteena on olla merkittävä kansainvälinen turvallisten ja luotettavien viestintä- ja liitettävyysratkaisujen toimittaja erityisesti puolustus- ja viranomaismarkkinoille sekä erityisesti sairaalan ulkopuolella tapahtuvan biosignaalien mittaamisen ja analytiikan ratkaisuissa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 75,2 | 86,7 | 107,4 |
kasvu-% | 19,7 % | 15,4 % | 23,9 % |
EBIT (oik.) | 6,3 | 6,4 | 11,1 |
EBIT-% (oik.) | 8,4 % | 7,4 % | 10,4 % |
EPS (oik.) | 0,17 | 0,17 | 0,30 |
Osinko | 0,10 | 0,10 | 0,20 |
Osinko % | 1,5 % | 1,3 % | 2,5 % |
P/E (oik.) | 39,32 | 47,20 | 25,99 |
EV/EBITDA | 15,35 | 15,50 | 10,18 |
