Vaisala: Xweatherin rooli kasvaa raportoinnissa, lyhyen aikavälin näkymässä ei muutoksia

Summary
- Vaisala on muuttanut raportointirakennettaan erittelemällä Xweatherin omaksi segmentikseen, mikä korostaa sen kasvavaa roolia ja kannattavuutta.
- Xweatherin EBITA-liikevoitto oli 4 MEUR vuonna 2025, ja liiketoiminnan kannattavuus on parantunut skaalautumisen ja yritysostojen ansiosta.
- Geopoliittinen epävarmuus ei vaikuta lyhyen aikavälin näkymiin, mutta energian hinnannousu voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa investointeihin.
- USA:n tullimaksujen palautukset voisivat tuoda Vaisalalle ylimääräistä kassavirtaa, mutta niiden toteutuminen on epävarmaa ja voi kestää vuosia.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Vaisala kertoi tiistaina uudesta raportointirakenteesta, jossa yhtiö avaa tarkemmin Xweatherin kannattavuutta ja muita lukuja. Xweatherin tulos on kääntynyt positiiviseksi vuoden 2025 aikana ja tuloskasvunäkymä on suotuisa. Yhtiö lähti vuoteen 2026 nousujohteisella ohjeistuksella, emmekä usko viimeaikaisen geopoliittisen epävarmuuden vaikuttavan näkymiin merkittävästi. Energian hinnannousun pitkittyessä globaaliin investointiaktiviteettiin voisi kuitenkin kohdistua muutoksia muutaman vuoden jänteellä.
Muutoksia raportointirakenteessa – Xweatherin rooli korostuu
Vaisala tiedotti 17.3. muuttavansa liiketoiminnan segmenttiraportointia. Suurin muutos on, että yhtiö on eritellyt jatkuvaluonteisia data- ja ohjelmistopalveluita tarjoavan Xweatherin omaksi raportointisegmentiksi, josta raportoidaan jatkossa liikevaihdon lisäksi myös EBITA-liiketulos sekä ARR (vuotuinen jatkuva liikevaihto). Xweather erotettiin aiemmasta Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueesta, jonka uusi nimi on Sää, energia ja ympäristöliiketoiminta-alue. Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen raportointirakenne säilyy ennallaan.
Xweather kasvaa kannattavasti
Xweather koostuu data- ja ohjelmistopalveluista, joiden avulla pääasiassa yrityksistä koostuvat asiakkaat pyrkivät optimoimaan toimintaansa useilla eri toimialoilla. Datapalvelut koostuvat Vaisalan itse luomasta säädatasta perustuen mm. julkisista lähteistä saatavaan dataan, omiin mittauksiin ja yhtiön omiin ennustemalleihin. Ohjelmistot puolestaan auttavat asiakasyrityksiä integroimaan säädatan käyttöä omiin prosesseihinsa.
Raportointimuutosten myötä Vaisala kertoi ensimmäistä kertaa Xweatherin kannattavuuden. Vuonna 2025 Xweatherin EBITA-liikevoitto oli 4 MEUR (7 % liikevaihdosta). Kannattavuus on ollut historiassa negatiivinen, mutta vahvistunut mm. liiketoiminnan skaalautumisen sekä kannattavien yritysostokohteiden integroinnin myötä. Yhtiöllä ei ole suunnitteilla merkittäviä lisäyksiä tuotekehitykseen, mutta myyntiin ja markkinointiin halutaan edelleen panostaa. Pidämme todennäköisenä, että liiketoiminnan kannattavuus jatkaa parantumista keskipitkällä jänteellä skaalan kasvun myötä.
Xweatherin liikevaihto kasvoi vuoden 2025 aikana 11 % orgaanisesti ja yhteensä 50 %, mihin vaikutti vuoden 2024 lopun yritysostot. Yhtiö kertoi viimeisimmässä tulosjulkistuksessaan pyrkivänsä jatkamaan kaksinumeroista prosentuaalista liikevaihdon kasvua vuonna 2026 (valuuttakurssien muutoksilla oikaistuna). Yhtiö lanseerasi vuoden 2025 aikana uuden raekuuroennusteen, jota mm. aurinkoenergian tuottajat voivat hyödyntää paneelien suojaamiseksi. Lisäksi Xweatherissa on panostettu myynnin ja jakelun laajentamiseen. Vuoden 2024 lopussa ostetun WeatherDeskin asiakaskunta keskittyi pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Vaisala näkee liiketoiminnalla potentiaalia myös Euroopassa. Maantieteellinen laajentuminen ja uudet asiakasvertikaalit ovat keskeisessä osassa kasvun tavoittelussa.
Geopoliittinen epävarmuus ei vaikuta lyhyellä aikavälillä
Olemme keskustelleet Vaisalan kanssa viimeaikaisesta geopoliittisesta kehityksestä sekä mm. USA:n tulleista. Tulkintamme mukaan Iranin sodalla ei ole vaikutusta Teollisuuden mittausten asiakaskysyntään lyhyellä aikavälillä, sillä Vaisalan myynti on jälkisyklistä ja mittalaitteita hankitaan yleensä projektien lähestyessä valmistumista. Pidämme mahdollisena, että energiamarkkinoiden epävarmuuden pitkittyessä tällä voisi olla vaikutuksia Vaisalan asiakkaiden investointeihin, jos esimerkiksi rahoituskustannukset kasvavat tai datakeskusten rakentaminen hidastuu energian hinnan noustessa. Toisaalta fossiilisten energianlähteiden kallistuminen voisi vauhdittaa jälleen tuulivoimainvestointeja, mikä voisi tukea Vaisalan uusiutuvan energian liiketoimintaa. Lyhyellä aikavälillä emme kuitenkaan odota merkittäviä muutoksia näkymiin.
Vaisala voisi saada maksettuja tulleja takaisin jollain aikataululla
USA:n korkeimman oikeuden tuomittua Trumpin käyttämän tullimekanismin laittomaksi, on noussut mahdollisuus, että vuonna 2025 tulleja maksaneet yhtiöt voisivat saada maksetut tullit takaisin. Tullit on saatu pääosin sisällytettyä myyntihintoihin, joten periaatteessa tullimaksujen takaisinsaanti USA:n hallinnolta olisi ylimääräinen positiivinen kassavirta yhtiölle. Tullimaksujen palautusten toteutuminen ei kuitenkaan ole varmaa ja asiasta käytäneen todennäköisesti oikeusvääntöjä. Jos palautukset toteutuvat, siinä voi kestää useita vuosia. Arvioimme, että mahdolliset tullimaksujen palautukset yhtiölle voisivat olla karkeasti noin 5–10 MEUR:n mittaluokassa. Yhtiön kanssa käymiemme keskustelujen pohjalta pidämme erittäin epätodennäköisenä, että Vaisalan asiakkaat alkaisivat pyytää alennusta tullimaksujen palautusten perusteella.
Login required
This content is only available for logged in users