Hei, Capman seilaa tällä hetkellä samoissa hinnoissa kun ennen Q2 osaria, joka oli mielestäni aivan erinomainen. Jos Capman säilyttää saman tahdin H2 aikana, se voi jopa reilusti ylittää Inderesin (nimen oikeinkirjoitus korjattu) osinkoennusteet (2018). P/E on Suomen pörssin halvempia samoin myös P/B. Mikä on syynä, että kurssi polkee samoissa lukemissa? Toisaalta onhan tällekin vuodelle tullut reippaat 30% nousua. Olisiko syytä nostaa takaisin Indereksen TOP3? Voisitteko hiukan avata osaketta ja hintaa?
CapManin H1 sisälsi poikkeuksellisen isoja kertatuottoja (Idean irtautuminen) ja tämän vuoksi H2 ei tule yltämään H1 tasolle. CapMan on Norvestia-kaupan jälkeen sijoitusyhtiö ja sitä tulee hinnoitella pääosin P/B-kertoimen kautta. Preemion määrä suhteessa 1x P/B-tasoon riippuu yhtiön hallinnointiliiketoiminnan kannattavuudesta. Nykyinen 1,7x P/B on mielestämme jo suhteellisen neutraalitaso ja korkeampi taso vaatisi hallinnointiliiketoiminnalta selvää tulosparannusta. Tässä keskiössä ovat uudet kasvuhankkeet ja kulukuri. Kasvuhankkeisiin olemme varsin luottavaisia, mutta kulukurin pysyminen on kysymysmerkki. P/E-kerroin toimii CapManille huonosti, sillä yksittäisen vuoden sijoitustuotot vaikuttavat siihen niin voimakkaasti. Avasimme tähän myös Capmanin viimeisimmän yhtiöraportin josta voi lukea tarkemmin https://www.inderes.fi/ensi-vuonna-takaisin-kasvuun