Remedy liikevaihto 2019 ja P7 julkaisuhetki?
Question
Remedyn liikevaihto vuodelle 2019 on ennusteenne mukaan korkealla koska oletatte P7 valmistuvan 2018 lopussa ja julkaistavan vuoden 2019 alkupuoliskolla. Mihin perustatte arvion julkaisuajankohdasta? (Ehkä haastattelussa on ohimennen asiasta mainittu ja on mennyt minulta ohi..?)
Answer
Hei! Hyvä kysymys. Kyseessä on arvio, joka ei ole varmaa tietoa. Taustalla on oletus ja käsitys siitä, että yhtiö pyrkii välttämään pelijulkaisun ajoituksen kilpailluimpaan ja ruuhkaisimpaan vuoden lopun aikaan. Mikäli julkaisu ajoittuisi samaan aikaan jonkin suuren pelijulkaisun kanssa, voi sillä olla olennainen merkitys pelimyyntiin ja siihen, kuinka helppoa on saada näkyvyyttä markkinoilla. Lisäksi ennusteen ajoittamisessa vuoteen 2019 on turvamarginaalia siihen, että pelikehitys viivästyisi. Eli taustalla on osittain konservatiivisuus ja osittain analyysiin perustuva arvio.