Nokian Renkailta päivitetyt taloudelliset tavoitteet
Nokian Renkaat julkaisi keskiviikkona päivitetyt ja vuoteen 2024 katsovat taloudelliset tavoitteet. Päivitetyt taloudelliset tavoitteet olivat hyvin linjassa sekä aikaisemmin viestittyjen ambitioiden että yhtiön omien rakenteellisten kyvykkyyksien kanssa. Nokian Renkaat järjestää torstaina virtuaalisen pääomamarkkinapäivän, jossa yhtiö perkaa tarkemmin kasvustrategiaansa ja siten taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi laadittua suunnitelmaa. Tilaisuus alkaa kello 13.00 ja sitä voi seurata täältä.
Nokian Renkaiden päivitetyt keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet pitävät sisällään kasvu-, kannattavuus-, ja osinkokomponentin. Kasvun osalta yhtiö tavoittelee kaikilla keskeisillä markkina-alueillaan markkinaosuusvoittoja ja vuoteen 2024 mennessä yhteensä 2 000 MEUR:n liikevaihtoa. Viime vuonna Nokian Renkaat ylsi koronapandemian runtelemassa toimintaympäristössä 1 314 MEUR:n liikevaihtoon ja tähän lähtötasoon suhteutettuna kasvutavoitteeseen yltäminen vaatisi noin 11 % vuotuista keskimääräistä kasvua. Parempi kuva kasvutavoitteen todellista luonteesta saadaan mielestämme kuitenkin katsomalla selvästi normaalimpaa vuotta 2019 ja tällöin saavutettua 1 585 MEUR:n volyymitasoa. Tähän linjattuna kasvutavoitteen saavuttaminen tarkoittaisikin noin 5 % vuotuista keskimääräistä kasvuvauhtia. Viimeisen vuoden aikana julkaistuja uusia tuotteita, runsaalta vaikuttavaa lanseerausputkea, Daytonin ylösajon myötä vahvistuvaa tuotantokykyä sekä suurimpien markkina-alueiden hyvää bränditunnettuutta heijastellen pidämme asetettua kasvutavoitetta hyvinkin realistisena. Maantieteellisesti katsottuna ja alueellisiin markkinaosuuksiin peilattuna pidämme puolestaan varsin selvänä sitä, että kasvun tavoittelu tulee painottumaan Pohjois-Amerikkaan ja Keski-Eurooppaan.
Kannattavuuden osalta yhtiö tavoittelee oikaistun liikevoittomarginaalin (ts. segmentit yhteensä) ja sijoitetun pääoman tuoton pitämistä 20 % tasolla. Vuosina 2010-2021 (TTM) Nokian Renkaat teki keskimäärin 22 % liikevoittoa ja vastaavasti 20 % sijoitetun pääoman tuottoa. Vaikka Daytonin tuotantolaitoksen etenevän ylösajon ja Keski-Euroopan markkinaosuusvoittojen myötä myyntimix ja katerakenne todennäköisesti suhteessa historiaan hieman muuttuukin — eli talvirenkaiden suhteellinen osuus laskee —, ei asetettuihin tavoitteisiin yltämisen tulisi vaatia yhtiöltä erityisiä suorituskykyloikkia. Mielestämme operatiivisen marginaalin osalta Nokian Renkailla on rahkeita yltää kestävästi asetettua tavoitetasoa korkeammallekin, kun premium-segmenttiin asemoitumisen lisäksi huomioidaan liiketoiminnassa vaikuttavat ja kasvun myötä vahvistuvat valmistuksen skaalaedut sekä viimeisen vuoden aikana tehostunut perustekeminen (ml. pääoman käyttö).
Voitonjaon osalta tavoitteena on puolestaan jakaa kasvavaa osinkoa yli 50 % jakosuhteella. Nokian Renkaat on parhaillaan viimeistelemässä omaan kokoluokkaan nähden mittavaa investointivaihetta. Näiden ja niitä täydentävien pienempien investointien (mm. linjojen lisäys) myötä yhtiöllä tulisi olla hyvät lähtökohdat orgaanisen kasvun tavoittelua ajatellen. Tätä heijastellen lähivuosien investointitarpeen tulisikin arviomme mukaan olla selvästi viimeistä paria vuotta matalampi. Tämä yhdessä hyvän tuloskehityksen kanssa tukee vapaan kassavirran tekemistä ja sitä kautta jo ennestään hyvää osingonmaksukykyä.
Login required
This content is only available for logged in users
Nokian Tyres
Nokian Tyres is a premium tire manufacturer. The company develops and manufactures tires for passenger cars, trucks and heavy machinery. The company also has the Vianor chain, which provides tire and car services. Nokian Tyres' main market areas are the Nordic countries, Central Europe and North America. The company started manufacturing passenger car tires in 1932, and its headquarters is located in Nokia, Finland.
Read more on company pageKey Estimate Figures04.08.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Revenue | 1,313.7 | 1,639.9 | 1,727.2 |
growth-% | -17.13 % | 24.83 % | 5.32 % |
EBIT (adj.) | 182.9 | 321.0 | 376.6 |
EBIT-% (adj.) | 13.92 % | 19.57 % | 21.80 % |
EPS (adj.) | 1.03 | 1.83 | 2.13 |
Dividend | 1.20 | 1.45 | 1.55 |
Dividend % | 4.16 % | 16.03 % | 17.13 % |
P/E (adj.) | 27.88 | 4.95 | 4.25 |
EV/EBITDA | 13.42 | 2.73 | 2.19 |