Miljoona euroa - pystytkö järkeviin päätöksiin?
Saat tasan miljoona euroa, käyttöaikaa 168 tuntia – pystytkö järkeviin päätöksiin?
"Mitä hyödyttää kerätä rahoja kasoihin? Kuolemalla on kassakaappiisi kaksoisavain." -Axel Munthe
On absurdia edes ajatella tilannetta, jossa saisi yllättäen miljoona euroa. Maailmalla isommissa piireissä tällaista tietenkin tapahtuu, mutta suurimmalle osalle meistä tähän tarvittaisiin jo jonkinlainen ihme. Joskus on kuitenkin hyvinkin mielenkiintoista leikkiä omalla mielikuvituksellaan ja omilla ajatuksillaan, sillä eihän koskaan voi varmaksi sanoa, mitä elämä tuo tullessaan – vaikka se suuri elämän pudottama yllätyspommi tuskin olisikaan miljoona euroa.
"No mutta tämähän on selvä homma, totta kai säästän suurimman osan rahoista ja näin tulevaisuuteni on turvattu!", tulisi niinkin valtavan rahasumman saatua varmasti monelle ensimmäisenä mieleen. Mutta entä jos säästäminen ei olisikaan mahdollista? Entä jos tilisi saldo muuttuisi luvusta 120,65 € lukuun 1000120,65 €, ja sinulla olisi tasan viikko aikaa käyttää rahat tai ne vietäisiin sinulta pois?
Istun itse tällä hetkellä karanteenissa oman huoneeni lattialla tuijottaen kattoa ja pohtien vastauksiani edeltäviin kysymyksiin. En kuitenkaan todennäköisesti olisi alkanut miettimään tilannetta näin tarkasti, jos minua ei olisi koulun kautta siihen haastettu. Keittiöstä leijailee makea pullantuoksu, joka tunkeutuu ovenkarmieni läpi suoraan nenäni alle. Viltti tuntuu jalkojeni päällä yhtä pehmeältä ja lämpimältä kuin mummoni kutomat villasukat jalassani. Herää kysymys siitä, haluaisinko ylipäätään edes muuttaa elämääni näillä rahoilla. Eikö kaikki ole nyt ihan hyvin?
Mieleeni juolahtaa sana. Hyväntekeväisyys. Tuollaisellahan rahasummalla saisin suorastaan muutettua maailman paremmaksi paikaksi. Pyrin kuitenkin pysymään realistisena; saisin aivan tarpeeksi suuren omatunnon kohotuksen jo 10 000 euron, saati sitten 100 000 euron lahjoituksesta. Ja 12 pitkän matematiikan kurssin jälkeen pystyn jopa sanomaan, että jäljelle jäisi, no ainakin 900 000 €.
Heti hyväntekeväisyyteen lahjoittamisen jälkeen (tai luultavasti aika paljon ennen sitä), lähtisin surffailemaan sekavaan netin maailmaan ja etsisin itselleni pienen asunnon New Yorkista. Kuka nyt ei haluaisi hulppeaa kattohuoneistoa Empire State Buildingin lähistöltä aivan omaksi loma-asunnokseen? No, itse asiassa pienen hintakatsauksen jälkeen sain vastaukseksi, että ei ainakaan sellainen ihminen, joka ei haluaisi kuluttaa siihen kymmentä miljoonaa dollaria. Minun täytyisi siis ehkä tyytyä johonkin aika reilusti halvempaan ja ydinkeskustasta kauempana olevaan alueeseen. Mutta New Yorkin unelmasta pitäisin joka tapauksessa kiinni.
Vaikka miljoona euroa pitäisi käyttää viikon sisään, voisi sillä silti turvata omaa tulevaisuuttaan. Esimerkiksi juuri vuokrattavien asuntojen ostamisella tai sijoituksilla voisi rahasummien ilmestymisestä tilille taata myös jatkossa. Itse varmistaisin nopeasti, että tietty osa rahoistani menisi erilaisiin ja eri suuruisilla riskeillä varustettuihin sijoituksiin.
Kun tarkasti mietin, en välttämättä edes ostaisi itselleni vielä Suomesta omaa taloa tai edes autoa, ainakaan kallista sellaista. Oma talo ei ole minulle vielä ajankohtainen asia, eikä taloa kannattaisi ostaa mitenkään säästöön. Autokaan ei ole minkäänlainen sijoitus. Mitä muka tekisin punaisena kiiltävällä Ferrarilla, jos se lepäisi päivät pitkät talomme vierasparkeissa? Joku todennäköisesti tulisi vain tekemään ilkivaltaa sille.
Tykkään yleensä ajatella itseni hyvänä ihmisenä, vaikka en sitä luonnollisestikaan aina ole. Miljoonasta eurosta pankkitilillä syntyisi kuitenkin nopeasti ajatus siitä, ettei tuollaista rahasummaa voi olla jakamatta läheisilleen. Siispä osa siitä menisi perheelleni ja parhaalle ystävälleni. Voi myös olla, että kadulla kodittomia nähdessäni olisi hieman normaalia suurempi tarve antaa seteleitä kolikkojen sijaan.
“Täydellinen omistaminen todetaan vain antamalla. Kaikki se mitä et pysty antamaan, hallitsee sinua.” - Andre Gide
Matkustamista rakastavana ihmisenä saattaisi minulla viikon aikana kulua häpeällisen pitkä aika Tjäreborgin ja TUI:n nettisivuilla. Nythän olisi täydellisempääkin täydellisempi aika varata itseni ja perheeni seuraavan 10 vuoden lomamatkat. Kreeta, Kypros, Korfu, Kos, Gran Canaria, nähtäviä paikkoja riittäisi. Mutta niin riittäisi rahaakin. Viiden tähden hotellit ja all inclusive, joka syksy ja joka kevät pakoon Suomen sateita ja loskasäitä - tämähän se vasta oikea sijoitus olisikin.
Jos minulla viikon viimeisenä päivänä olisi aikaa ja rahaa jäljellä, täytyy myöntää, että se saattaisi kulua lievästi sanottuna todella turhiin kohteisiin. Se huppari, jota en koskaan raaskinut ostaa. Ne trikoot, jotka tuntuivat aina liian kalliilta. Ne kaikki laadukkaat meikit, jotka olin aiemmin ostanut halvempina versioina. Se kenkäpari, jota ilman ajattelin aina pärjääväni hyvin.
Tämä osuus olisi kuitenkin se, joka veisi prosentuaalisesti reilusti vähiten varoistani. Suurimman erän pyrkisin käyttämään sijoituksiin ja vuokrattavien asuntojen ostoon. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, rahalla saa aina rahaa. Vaikka omalla intohimollaan voi hyvällä tuurilla tienata rahaa, raha on silti usein juuri se keino toteuttaa omaa intohimoaan.
“En tee elokuvia vain ansaitakseni lisää rahaa. Teen rahaa, jotta voisin tehdä lisää elokuvia.” - Walt Disney.
Kaikkea tätä pohtiessani mietin, mitä muut ihmiset tällaisessa tilanteessa ehkä tekisivät. Olisivatko heidän päätöksensä samanlaisia kuin minun? Kokemuksella voin sanoa, että monilta nuorita tulisi todennäköisesti hyvinkin järkeviä päätöksiä rahankäytön suhteen. Sijoittaminen on yhteiskunnassamme kasvava trendi, mikä näkyisi myös tässä. Toki ikä ja senhetkinen elämäntilanne olisivat suurimmassa roolissa. Haastankin nyt te lukijat mietiskelemään: Mitä sinä itse tekisit, jos saisit miljoona euroa ja se pitäisi käyttää heti?
Rosa, Lahden yhteiskoulun lukio.