Aallon Group teki pienen yritysoston Äänekoskella
Aallon Group tiedotti keskiviikkona pienestä liiketoimintakaupasta, jossa yhtiö hankki Tilipalvelu Marja-Leenan liiketoiminnan Äänekoskelta. Vuodesta 2006 palvelleen yhtiön liiketoiminta siirtyy 3.1.2022 alkaen osaksi Aallon Turku Oy:n toimintaa. Kauppahintaa ei kerrottu, mutta arvioimme sen olleen matala.
Hankitusta toiminnasta siirtyy Aallon Groupille liikevaihtoa vuositasolla noin 0,12 MEUR ja kaksi työntekijää. Kaupan yhteydessä henkilöstö jatkaa tehtävissään ja siirtyy Aallon Äänekosken toimistolle, josta käsin palvelut jatkossa tuotetaan.
Kauppa vahvistaa Aallon Groupin olemassa olevaa toimintaa Ääneseudun alueella, mutta sen pienen kokoluokan vuoksi sillä ei ole olennaista konsernitason numeroihin. Emme tässä kohtaa tee myöskään ennustemuutoksia kaupan pohjalta, sillä se vastaa noin 0,4 % Aallon Groupin ensi vuodelle ennustamastamme liikevaihdosta (27 MEUR).
Aallon Group on tänä vuonna toteuttanut aktiivisesti yritysostostrategiaansa ja tehnyt yhteensä 8 erikokoista järjestelyä. Olemme käsitelleet yhtiön kiinnostavaa defensiivistä kasvutarinaa tarkemmin marraskuun lopussa julkaistussa laajassa analyysiraportissa, joka on luettavissa täältä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
