Copyright © Inderes 2011 - present. All rights reserved.
  • Uusimmat
  • Pörssi
    • Aamukatsaus
    • Osakevertailu
    • Pörssikalenteri
    • Osinkokalenteri
    • Analyysi
    • Artikkelit
    • Sisäpiirin kaupat
    • Transkriptit
  • inderesTV
  • Mallisalkku
  • Foorumi
  • Premium
  • Femme
  • Nora AI
  • Opi
    • Sijoituskoulu
    • Q&A
    • Analyysikoulu
  • Meistä
    • Seurantayhtiöt
    • Tiimi
Analyytikon kommentti

Bittium Q1: Tulos osui odotuksiimme, 2020-ohjeistus ennallaan

– Juha KinnunenAnalyytikko
Bittium

Bittiumin aamulla julkaisema Q1-tulos oli hyvin linjassa odotuksiemme kanssa. Liikevaihto kasvoi erittäin heikosta vertailukaudesta todella voimakkaasti ja samalla liikevoitto pinnisti hieman plussalle. Bittium piti ennallaan ohjeistuksensa vuodelle 2020, eli arvioi vuoden 2020 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (75,2 MEUR) ja liiketuloksen olevan samalla tasolla kuin edellisvuonna (liikevoitto 6,3 MEUR). Koronapandemian vaikutukset yhtiön liiketoimintaan eivät toistaiseksi ole olleet merkittäviä, mutta tilanteen pitkittyminen on myös Bittiumille merkittävä riski. Kokonaisuudessaan Q1-katsaus oli odotuksiemme mukainen ja vahvistaa pitkälti aiemmat arviomme Bittiumin kehityskulusta.

Bittiumin tuloskehitys oli Q1:llä rohkaisevaa ja vertailukauden heikoista luvuista näimme suuren harppauksen eteenpäin. Liikevaihto kasvoi peräti 83,8 % yhteensä 17,3 MEUR:oon, mistä tuotepohjaisen liikevaihdon osuus oli 11,7 MEUR (Q1’19: 1,9 MEUR). Tuotemyynti koostui yhtiön mukaan taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitettujen järjestelmien ja tuotteiden, tietoturvallisten Bittium Tough Mobile -älypuhelimien sekä sydämen sähköistä toimintaa mittaavien Bittium Faros -tuotteiden myynnistä. Tuotepohjainen liikevaihto oli siis nyt täysin eri kokoluokassa kuin vertailukautena, mikä kertoo toimien ajoittumisen suuresta vaikutuksesta kvartaalituloksiin. Toisaalta tuotekehityspalveluiden myynti laski 25 % vertailukaudesta, mihin suurin syy on se, että resurssit olivat kiinni Bittiumin omissa tuotekehitysprojekteissa (oletettavasti mm. Tough SDR-tuoteperhe). Liikevaihto osui jopa yllättävän lähelle ennustettamme (17,4 MEUR) huomioiden korkea epävarmuus.

Tulosluvut etenivät tietysti oikeaan suuntaan erityisesti tuotepohjaisen liikevaihdon kasvettua voimakkaasti. Q1-käyttökate oli 2,7 MEUR (Q1’19: -2,1 MEUR) ja poistot olivat nousseet vielä odotuksiamme enemmän jo Q1:llä. Liikevoitto oli kausiluontoisesti heikolla Q1:llä 0,2 MEUR, kun ennusteemme oli 0,1 MEUR. Vertailukauden raskaalta tappiolta (Q1’19: -3,5 MEUR) pinnistettiin siis odotetusti hieman plussalle. Kyseessä on Bittiumin ensimmäinen Q1-liiketoimintakatsaus, minkä takia vertailukauden luvut eivät olleet tiedossa. Arvioimme niiden kuitenkin olleen erittäin heikkoja, mitä ne myös olivat.

Bittium kertoi näkymissään koronaviruspandemia (SARS-CoV-2) vaikuttavan merkittävästi globaaliin talouteen ja markkinatilanteeseen, minkä takia näkyvyys markkinatilanteeseen on heikko. Toistaiseksi pandemian vaikutukset Bittiumin liiketoimintaan eivät ole olleet merkittäviä, mutta tilanteen pitkittyminen voi vaikuttaa negatiivisesti Bittiumin taloudelliseen kehitykseen. Yhtiö korosti, että kuluvan vuoden loppua kohden näkymät pitävät sisällään merkittäviä epävarmuuksia. Pandemiasta seuranneista poikkeusoloista johtuen tilauskannan rakentaminen on yhtiön mukaan haastavaa, mikä voi pitkällä ajanjaksolla vaikuttaa uusien asiakkaiden saamiseen ja uusien kauppojen syntyyn. Myyntiputken (”sales funnel”) rakentamiseen liittyvä haaste on ollut yksi huolenaiheistamme Bittiumin suhteen.

Puolustus- ja viranomaismarkkinoilla tuotteiden ja järjestelmien testaus ja pilotointi ovat tyypillisiä vaiheita ennen suurempien kokonaisuuksien tilauksia. Tällä hetkellä vallitsevissa olosuhteissa näitä testausvaiheita ei päästä aloittamaan, mikä voi siirtää joidenkin tilausten toteutumista suunnitellusta aikataulusta. Lisäksi asiakkaiden vastaanottotarkistukset ovat matkustuskieltojen takia vaarassa siirtyä, mikä voi vaikuttaa tuotteiden loppuhyväksyntöihin ja siten tuotetoimitusten siirtymiseen.

Yksi huolenaiheemme on ollut, miten Meksikon jo aiemmin takkuilleet Mexsat-tuotetoimitukset etenevät nykytilanteessa. Yhtiö kertoi, että Meksikon valtion kanssa on käyty aktiivisia neuvotteluja Mexsat-puhelimien tuotetoimituksista järjestelmän laajemman käyttöönoton mahdollistamiseksi, mutta vallitsevat poikkeusolot ovat hidastaneet projektien etenemistä. Lisäksi Meksikon valtion budjettiin liittyy epävarmuutta. Mexsat-tuotetoimituksiin liittyvä epävarmuus ei kommenttien pohjalta pienentynyt, mutta emme tiedä, miten paljon toimituksia on esimerkiksi ohjeistuksessa mukana.

Merkittävästi epävarmuustekijöistä huolimatta Bittium ei nähnyt aihetta muuttaa aiemmin vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen yhteydessä julkaistua taloudellista ohjausta. Bittium arvioi vuoden 2020 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (75,2 MEUR) ja liiketuloksen olevan samalla tasolla kuin edellisvuonna (liikevoitto 6,3 MEUR). Vuoden 2020 liikevoiton tasoa rasittavat panostukset kansainväliseen kasvuun sekä poistot tuotekehitysaktivoinneista. Yhtiö seuraa markkinatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja mikäli näkymät heikkenevät, yhtiö voi joutua arvioimaan tilannetta uudelleen. Odotimme yhtiön pitävän ohjeistuksen voimassa ja ennusteemme ovat linjassa sen kanssa.

Sisäänkirjautuminen vaadittu

Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille

Luo ilmainen tunnus

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.

Lue lisää yhtiösivulla

Tunnusluvut15.04.2020

201920e21e
Liikevaihto75,288,2112,1
kasvu-%19,7 %17,2 %27,2 %
EBIT (oik.)6,36,211,7
EBIT-% (oik.)8,4 %7,0 %10,5 %
EPS (oik.)0,170,110,26
Osinko0,100,100,20
Osinko %1,5 %0,4 %0,8 %
P/E (oik.)39,3235,6101,2
EV/EBITDA15,354,734,7

Foorumin keskustelut

Saksan D-LBO-hankkeen osalta markkinoilla voi olla jotain hyvin pientä toiveikkuutta, kun Saksan PV:n hommailut Rohde&Swarzin kanssa ovat tö...
19.12.2025 klo 13.25
- Opa
16
https://www.finanznachrichten.de/nachrichten-2025-12/67274819-defense-security-gaining-traction-pt-up-bittium-secures-euro-34m-in-defense-orders...
19.12.2025 klo 12.56
- Let's make some chimi change!
19
Eli avautuuko tässä nyt Cancomin avulla mahdollisesti myös se asiakkuus Saksan puolustusvoimiin, sitäkö markkina tässä nyt spekuloi?
19.12.2025 klo 12.48
- Mikko Marttinen
0
Siis muistanko nyt ihan väärin että tämä on sama yhtiö joka vajaa 2v sitten antoi negarin kun ei saanut piirilevyjä??
19.12.2025 klo 12.38
- PaulKo
3
Ihan nyanssi, mutta Itävallan puolustusvoimat aloitti verkkojen uudistamisen K-Businesscom AG:n / aiemmin Kapsch BusinessCom:n kanssa, nyttemmin...
18.12.2025 klo 7.03
- Opa
12
Nythän siellä alkaa ketsuppipurkki aueta. Inderes Bittiumille kaksi merkittävää jatkotilausta - Inderes Bittium tiedotti eilen kahdesta merkitt...
18.12.2025 klo 6.41
- Juha Kinnunen
16
Ja ei-lattarimaissa kuten Saksassa tai Britanniassa asiat menevät nopeasti ja aikataulussa?
17.12.2025 klo 15.35
- Sereno
4
Sosiaalinen media
  • Inderes Foorumi
  • Youtube
  • Facebook
  • Instagram
  • X (Twitter)
  • Tiktok
  • Linkedin
Yhteystiedot
  • info@inderes.fi
  • +358 10 219 4690
  • Porkkalankatu 5
    00180 Helsinki
Inderes
  • Meistä
  • Tiimi
  • Avoimet työpaikat
  • Inderes sijoituskohteena
  • Palvelut pörssiyhtiöille
Sivusto
  • UKK
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojaseloste
  • Vastuuvapauslauseke
Inderesin vastuuvapauslauseke löytyy täältä. Kunkin Inderesin aktiivisessa seurannassa olevan osakkeen tarkemmat tiedot löytyvät kunkin osakkeen omilta yhtiösivuilta Inderes-sivustolla. © Inderes Oyj. Kaikki oikeudet pidätetään.