Elisa Q1-aamutulos: Linjassa odotuksiimme ja hieman yli markkinoiden odotusten
Elisa julkisti aamulla Q1-raportin ja jälleen tuttuun tapaan raportti osui hyvin lankulle meidän ennusteiden kanssa ja hieman yli markkinoiden ennusteiden. Liikevaihto kasvoi odotetusti ja sen rakenteen myötä tuloskasvu ei ihan yltänyt samaan vauhtiin. Keskeiset operatiiviset parametrit kehittyivät kaikki jälleen suotuisasti, ja erityisesti trendinomaisesti laskenut vaihtuvuus kuvastaa hyvää kilpailuympäristöä. Tulemme todennäköisesti pitämään ennusteemme lähes ennallaan.
Liikevaihdon kasvu linjassa odotuksien kanssa
Elisan Q1-liikevaihto kasvoi vertailukaudesta 5,5 % 540 MEUR:oon ja yli meidän ja konsensuksen ennusteiden (533 MEUR). Liikevaihto kasvoi matkaviestintäpalvelujen, kiinteän verkon palvelujen ja digitaalisten palvelujen kasvun sekä laitemyynnin kasvun ansiosta. Liikevaihtoa heikensivät tuttuun tapaan perinteisen kiinteän verkon käytön ja liittymien väheneminen sekä yhdysliikenteen liikevaihdon pieneneminen. Ajurit ovat siis samat kuin aikaisemmin. Liikevaihdossa erityisesti seuraamamme matkaviestintäpalvelujen liikevaihdon kasvu oli edelleen vahvaa ja oli 4,9 % (Q3’21-Q4’22 5-7 %), mikä antaa kasvulle vankemman pohjan. Kotimarkkinan digitaaliset palvelut ovat saavuttaneet kypsemmän vaiheen (+4 % Q4:llä ja 16 % liikevaihdosta) ja eivät yhtä vauhdikkaasti enää tue kasvua. Kansainvälisten digitaalisten palveluiden liikevaihdon kasvu oli vahvaa, vaikka osuus vielä pieni (+20 % Q4:llä ja 5 % liikevaihdosta). Yhtiö kommentoi tehneensä useita maailmanlaajuisia asiakassopimuksia, mikä tukee arviomme mukaan kasvua ja osoittaa kansainvälisten digitaalisten palveluiden hyvää kilpailukykyä.
Tulos oli linjassa odotuksiin, mutta liikevaihdon jakauma luo haasteita operatiiviseen vipuun
Vertailukelpoinen käyttökate kasvoi 4 % 183 MEUR:oon ja oli linjassa meidän ja yli markkinoiden (182 ja 180 MEUR:n) ennusteen. Käyttökatemarginaali (oik.) oli 34,0 % ja alle vertailukauden (Q1’22 34,6 %), mutta suhteellisen linjassa odotuksiemme kanssa. Kannattavuutta tukivat liikevaihdon kasvu ja tehostamistoimet. Toisaalta sitä rajoitti arviomme mukaan edelleen heikkokatteisemman (digitaalisten palvelujen ja laitteiden) myynnin kasvu, inflaatio ja korkeammat sähkön hinnat. Yhtiön operatiivinen kannattavuus on jo trimmattu vahvalle tasolle, mitä kuvaa se, että yhtiö ei reiluun vuoteen ole saanut liikevaihdon kasvua näkyviin samassa suhteessa operatiivisessa tuloskasvussa. Nyt yhtiö ei myöskään saanut viime vuoden tapaan alemmilla tulosriveillä kiihdytettyä tuloskasvua. Osakekohtainen vertailukelpoinen tulos kasvoi 4 % ja oli 0,57 euroa Q1:llä, mikä oli linjassa meidän ennusteeseemme ja yli konsensuksen ennusteen (0,57 ja 0,55 euroa).
Kaikki keskeiset operatiiviset parametrit paranivat jälleen
Nettovelan ja käyttökatteen suhdeluku laski edellisen neljänneksen tasolta (1,7x) ja oli 1,6, mikä on edelleen 1,5x-2,0x tavoitehaarukan sisällä. Mobiilin postpaid puhe -ARPU Suomessa nousi jälleen edellisen neljänneksen tasolta 21,7 euroon (Q4’22: 21,5) arviomme mukaan 5G:n, nopeampien 4G-liittymien ja hinnankorotusten ajamana. Mobiilin postpaid puhe -vaihtuvuus laski 14,9 %:iin Q1:llä edellisen neljänneksen 16,2 %:n tasolta ja on nyt suhteellisen selvästi alle viimeisen kolmen vuoden 18 %:n keskiarvon. Vaihtuvuus on trendinomaisesti laskenut jo useamman vuoden, mikä kuvastaa parempaa kilpailuympäristöä.
Elisa toisti odotetusti ohjeistuksen
Elisa ohjeistaa liikevaihdon ja vertailukelpoisen käyttökatteen olevan vuoden 2022 tasolla tai hieman korkeampi. Vaikka ohjeistus pitää sisällään sanamuodon samalla tasolla, on se yhtiölle tyypillistä varovaisuutta ja sitten vuoden mittaan yhtiö yleensä tarkistaa ylös ohjeistustaan. Ennustimme ennen raporttia Elisan vuoden 2023 liikevaihdon kasvavan 4 % ja käyttökatteen kasvavan 2 % vertailukaudesta. Konsensus odotti 4 %:n liikevaihdon ja 3 %:n käyttökatteen kasvua. Raportin pohjilta emme odota suurempia muutoksia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
