Enersense Q3 tiistaina: Yritysostosta vielä viimeinen ponkaisu
Enersense julkaisee Q3-katsauksena ensi viikon tiistaina oletettavasti puolen päivän aikaan. Empower-yrityskaupan tuomaa epäorgaanista kasvua mukaillen odotamme yhtiön liikevaihdon kasvaneen vertailukaudesta selvästi. Liikevaihdon kasvun odotamme myös tukeneen operatiivista tulosta vakaan kannattavuusennusteen myötä. Kuluvan vuoden ennusteemme ovat linjassa ohjeistuksen kanssa ja siten odotamme yhtiön toistavan kuluvalle vuodelle annetut liikevaihto- ja tuloshaarukat Q3-raportilla.
Ennustamme Enersensen liikevaihdon kasvaneen Q3:lla vajaan kolmanneksen ja nousseen noin 60 MEUR:oon. Liikevaihdon kasvua on vetänyt etenkin Empower-yrityskauppa, joka heijastui vertailukauden lukuihin vain kahden kuukauden osalta. Yhtiö ei ole julkaissut vertailukelpoisia lukuja palvelualueittain, minkä vuoksi ennusteisiin liittyy lievää epävarmuutta. Käsityksemme mukaan Q3:n on kuitenkin yleisesti ottaen varsin hyvän kysynnän neljännes ja tätä kokonaiskuvaa tukee myös tilauskannan kehitys. Siten odotamme liikevaihdon kasvun saaneen tukea myös orgaanisesti kasvusta.
Ennusteemme Q3:n oikaistuksi käyttökatteeksi on 5,6 MEUR, mikä vastaa hyvää 9,2 %:n käyttökatemarginaalia. Huomioitavaa on, että kannattavuus ei ole täysin vertailukelpoinen Q3’20:n lukuun yrityskaupan ajoituksesta sekä kirjanpitostandardin muutoksesta johtuen. Neljänneksen kannattavuuden tulisi olla saanut tukea hyvästä työkuormasta ja saavutetuista kustannussäästöistä. Toisaalta aiempien vuosien heikon taloudellisen tilanteen aiheuttaman investointivelan umpeen kurominen on arviomme kasvattanut kustannustasoa yleisesti, mikä on todennäköisesti asettanut lievää painetta marginaalille.
Enersense on ohjeistanut sen vuoden 2021 liikevaihdon olevan 215-245 MEUR, oikaistun käyttökatteen olevan 17-20 MEUR ja oikaistun liikevoiton olevan 8-11 MEUR. Odotamme yhtiön toistavan tämän ohjeistuksen ja kuluvan vuoden ennusteemme ennen raporttia ovat liikevaihdon osalta noin ohjeistuksen keskikohdalla ja tuloksen osalta keskikohdan alapuolella.
Ohjeistuksen lisäksi seuraamme raportilla Enersensen tilauskannan kehitystä erityisellä mielenkiinnolla. Q2:n lopussa yhtiön tilauskanta oli 301 MEUR:ssa ja arviomme mukaan tilauskannan kehitys on maltillisempaa kesäkuukausina, jolloin tilauksia tyypillisesti toimitetaan. Tilauskantaan kirjattavia sopimuksia vastaavasti solmitaan käsityksemme mukaan tyypillisemmin vuoden loppua kohti. Näin ollen tilauskannan lasku kvartaalitasolla ei mielestämme olisi tässä vaiheessa yllättävää.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Enersense International
Enersense on vuonna 2005 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja. Yhtiön päätoimialoja ovat teollisuus, rakentaminen, energia ja tietoliikenne. Enersense tukee palveluillaan ja osaamisellaan pohjoismaisten ja kansainvälisten teollisuus-, energia-, tietoliikenne- ja rakennusalan yhtiöiden siirtymistä kohti päästötöntä tulevaisuutta. Enersensen monipuoliset palvelut pitävät sisällään projektien elinkaaren eri vaiheet suunnittelusta ja toteutuksesta kunnossapitoon ja huoltoon.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.09.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 147,5 | 235,4 | 242,2 |
kasvu-% | 153,80 % | 59,63 % | 2,89 % |
EBIT (oik.) | 7,5 | 9,0 | 10,8 |
EBIT-% (oik.) | 5,07 % | 3,81 % | 4,48 % |
EPS (oik.) | 0,68 | 0,48 | 0,59 |
Osinko | 0,00 | 0,15 | 0,25 |
Osinko % | 5,60 % | 9,33 % | |
P/E (oik.) | 12,16 | 5,56 | 4,57 |
EV/EBITDA | 7,26 | 0,61 | 0,22 |