eQ: Laatu maksaa yksinkertaisesti liikaa
Nostamme eQ:n tavoitehinnan 20,0 euroon (aik. 17,0 euroa) ja toistamme vähennä-suosituksemme. eQ:n Q1-raportti oli operatiivisesti odotustemme mukainen ja yhtiön lähivuosien tuloskasvunäkymät säilyvät edelleen erittäin vahvoina. Vahvat tuloskasvunäkymät on kuitenkin hinnoiteltu osakkeeseen mielestämme täysimääräisesti ja ilman nykyistä korkeampia tulosennusteita tuotto-odotus uhkaa jäädä osingon varaan, mitä emme pidä riittävänä korvauksena arvostuskertoimien normalisoitumiseen liittyvän riskin kantamisesta.
Operatiivisesti odotettu Q1-raportti, sijoitustuotot toivat tulosylityksen
eQ:n Q1-liikevoitto oli 10,6 MEUR, mikä ylitti selvästi 9,7 MEUR:n ennusteemme. Tulosylityksen taustalla olivat omien tasesijoitusten positiiviset arvonmuutokset sekä Adviumin hieman ennusteita korkeampi tulostaso. Konsernin kannalta keskeisen Varainhoidon Q1-liikevoitto jäi hieman ennusteistamme (Q1’21: 8,9 MEUR vs. Q1’21e: 9,4 MEUR) pääasia odotuksia matalammista tuottopalkkioista johtuen. Varainhoidon lievästä tulosalituksesta huolimatta segmentin operatiivinen tuloskasvu jatkui hurjana (38 % v/v) ja kannattavuus oli erinomaisella tasolla (EBIT-% 60 %). Tuloslaskelman alimmilla riveillä ei ollut yllätyksiä ja EPS oli lopulta 0,21 euroa ylittäen ennusteemme kahdella sentillä. eQ:n kommentit näkymien osalta olivat varsin positiivisia ja yhtiö on positioitunut erinomaisesti nykyiseen markkinatilanteeseen.
Ennusteita tarkistettu hieman ylöspäin, tuloskasvunäkymät säilyvät kirkkaina
Teimme operatiivisesti odotusten mukaisen Q1-raportin jälkeen ennusteisiimme vain pieniä tarkistuksia ja lähivuosien tulosennusteemme ovat nousseet 1-6 %. Keskeisimpänä tekijänä kohonneiden ennusteiden taustalla ovat uusmyyntiennusteet, joita tarkistimme sekä eQ Yhteiskuntakiinteistöt-rahaston (aik. Hoiva) että PE-mandaattien osalta ylöspäin. Odotamme eQ:n tuloskasvun jatkuvan lähivuodet vahvana ja ennustamme eQ:n osakekohtaisen tuloksen kasvavan vuosien 2020-2024 välillä noin 14%:n vuosivauhtia. Keskeiset ajurit ennustamamme tuloskasvun taustalla ovat vahvalla tasolla säilyvä Kiinteistö- ja PE-rahastojen uusmyynti, erinomainen kulutehokkuus sekä Kiinteistö- ja PE-rahastojen lähivuosien huomattavat tuottopalkkiot. eQ:n pidemmän aikavälin tuloskasvunäkymiä vahvistaa puolestaan PE- ja Asuntorahastoihin liittyvä merkittävä voitonjakopotentiaali ja vuosikymmenen jälkipuoliskolla voitonjako-osuustuottojen palkkiovirrasta tulee todennäköisesti selvästi nykyistä jatkuvampaa. eQ:n osinkopolitiikan odotamme noudattelevan lähivuosina totuttua ”pajatso tyhjäksi”-linjaa ja ennustamme yhtiön jakavan lähivuosina koko tuloksensa ulos osinkoina. 2021 osalta ennustamme voitonjakosuhteen olevan yli 100 % Amanda IV-rahaston pääomanpalautuksesta (0,02e) johtuen.
Arvostus kiristää liiaksi
eQ:n arvostuskertoimet ovat alkuvuoden kurssinousun (YTD ~23 %) jälkeen kireät. Toteutuneella 2020 tuloksella eQ:n P/E-kerroin on noin 33x tasolla ja voimakkaan tulosparannuksen sisältämillämme 2021 ennusteilla (EPS-kasvu 41%) P/E-luku laskee noin 23x tasolle. Taso on absoluuttisesti korkea sekä selvästi yli vuosien 2016-2021 keskimääräisen arvostustason (fwd P/E ~17x). Näkemyksemme mukaan ennustamamme tuloskasvu onkin hinnoiteltu osakkeeseen jo täysimääräisesti ja lähivuosien tuloskasvu uhkaakin hautautua arvostuskertoimien normalisoitumisen alle. Lähes historiallisen korkealla tasolla oleva tulospohjainen arvostuspreemio (~60 %) verrokkeihin nähden sekä kassavirtamallimme tulos (19,7€) tukevat myös näkemystämme osakkeen rajallisesta lyhyen aikavälin tuottopotentiaalista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
eQ
eQ on vuonna 1998 perustettu suomalainen varainhoitoon ja investointipankkitoimintaan keskittyvä konserni. Konserni tarjoaa asiakkailleen sijoitus-, kiinteistö- ja pääomarahastoihin liittyviä palveluita, yksilöllistä varainhoitoa, sijoitusvakuutuksia sekä laajan valikoiman kansainvälisten yhteistyökumppaneiden sijoitusrahastoja. Lisäksi konserni tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.04.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 56,7 | 73,7 | 74,4 |
kasvu-% | 11,93 % | 30,06 % | 0,98 % |
EBIT (oik.) | 30,8 | 44,3 | 43,5 |
EBIT-% (oik.) | 54,32 % | 60,19 % | 58,49 % |
EPS (oik.) | 0,63 | 0,89 | 0,86 |
Osinko | 0,70 | 0,91 | 0,86 |
Osinko % | 4,18 % | 6,05 % | 5,74 % |
P/E (oik.) | 26,44 | 16,89 | 17,43 |
EV/EBITDA | 19,30 | 12,23 | 12,65 |