Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.
Yhtiö: Investors House
Suositus: Lisää
Tavoitehinta: 6.10 EUR
Kurssi: 5.80 EUR
Kurssi hetkellä: 1.7.2021 - 7:06

Investors House kertoi keskiviikkona solmineensa esisopimuksen K Oy IVH Vantaan myynnistä Suomen Kaupunkikodit Oy:lle. Esisopimuksen kohteena oleva yhtiö omistaa asemakaavoituksen kohteena olevan maa-alueen Tikkurilan keskustassa. Kaupan on tarkoitus toteutua ennen 2024 loppua ja se on ehdollinen vahvistettavalle asemakaavalle.

Investors House kirjaa järjestelystä 0,2 MEUR:n hankekehityspalkkion H1-tulokseensa. Lisäksi yhtiö arvioi, että kaupasta tuloutuva tulos on 2-3 MEUR:oon kaupan toteutuessa viimeistään 2024. Tämä on hyvin linjassa aiempaan 1,9-3,6 MEUR:n arvioomme. Tikkurilan hanke on sujunut IH:n kannalta erittäin hyvin ja arviomme mukaan 2019 toteutettu transaktio on luonut huomattavaa omistaja-arvoa korkealla oman pääoman tuotolla. Olemme käsitelleet Tikkurilan hanketta sekä IH:n muuta salkkua tarkemmin tuoreessa laajassa raporttimme, joka on luettavissa oheisesta linkistä.

Käy kauppaa. (Investors House)

Analyytikko / Kirjoittaja

Sauli Vilén

Sauli Vilén

Pääanalyytikko

Lisätiedot
Tunnusluvut 2020 2021e 2022e
Liikevaihto 9,5 8,9 9,9
- kasvu-% -17,4% -5,5% 10,6%
Liikevoitto (EBIT) -1,0 2,6 4,0
- EBIT-% -11,0% 29,2% 40,2%
EPS (oik.) -0,37 0,28 0,41
Osinko 0,27 0,29 0,31
P/E (oik.) -15,5 20,4 14,1
EV/EBITDA -49,9 21,9 14,5
Osinkotuotto-% 4,7% 5,0% 5,3%
Uusimmat ennusteet

Investors House on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka toimii kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Kiinteistömarkkinalla yhtiö toimii aina tontin hankinnasta ja rakennuttamisesta kiinteistöjen omistamiseen ja kiinteistövarallisuuden hoitoon. Finanssimarkkinalla yhtiö pyrkii hakemaan pääomakevyttä ja skaalautuvaa kasvua erityisesti uusien kiinteistörahastojen ja erilaisten yhteissijoitusinstrumenttien avulla. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Helsingin päälistalla vuodesta 1989.