Kempower Q1: Yllätyspotentiaalia löytyy yhä
Q1-tulospäivänä järjestetty pääomamarkkinapäivä tarjosi kiinnostavia arvioita markkinan kasvupotentiaalista ja vahvisti uskoamme Kempowerin tuloskasvunäkymiin. Pidämme todennäköisenä, että parantunut toimituskyky ja USA:n laajentuminen tukevat tilauskasvua 2023 aikana ja mahdollistavat reippaan tuloskasvun jo lähivuosina. Toistamme lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan ennustemuutosten saattelemana 32 euroon (aik. 30).
Q1:n pääluvut olivat jo tiedossa, toimituskyky vahvistui odotuksia enemmän
Q1-raportti ei enää 20.4. tarjonnut merkittäviä yllätyksiä, koska tärkeimmät luvut oli ennakkotiedotettu jo 14.4. Liikevaihto- ja liikevoittoluvut olivat aiempia markkinan odotuksia (ennen 14.4.) selvästi vahvemmat, koska toimituskyky on parantunut odotuksia nopeammin. Uusi osakokoonpanolinja voisi nostaa Lahden toimituskyvyn vuositasolla arviomme mukaan noin 300 MEUR:oon. Arvioimme pitkien toimitusaikojen hidastaneen uusien tilausten kasvua viime kvartaaleina, mutta uskomme tilauskasvun jälleen vauhdittuvan parantuneen toimituskyvyn myötä. Myyntityö Pohjois-Amerikassa on jo vauhdissa, mutta uskomme tämän näkyvän tilauskertymässä suuremmin vasta, kun Pohjois-Carolinaan avattava tehdas saadaan käyntiin vuoden 2023 lopulla. Uusi tehdas vastaa kooltaan nykyistä Lahden laitosta. USA:n avokätisen tukipolitiikan ansiosta USA:n katteet saattavat yltää lähivuosina Euroopan katteita korkeammiksikin, mutta emme ole toistaiseksi mallintaneet tätä ennusteisiimme.
Pääomamarkkinapäivästä tukea kasvunäkymään
Kempower nosti pääomamarkkinapäivän yhteydessä keskipitkän aikavälin (2026-28) kasvutavoitettaan 750 MEUR:oon (aik. 2025-27: 200 MEUR). EBIT-tavoite on keskipitkällä aikavälillä 10-15 % liikevaihdosta, mutta tämä olettaa kasvupyrkimysten jatkuvan ja pitävän kustannustason koholla. Pitkällä aikavälillä yhtiö tähtää yli 15 %:n EBIT-marginaaliin. Pidämme keskipitkän aikavälin kasvutavoitetta kohtuullisen kunnianhimoisena (liikevaihto 2026-28e: 613-742 MEUR) ja kannattavuustavoitetta melko varovaisena (EBIT-% 2026-28e: 16,6-18,9 %). Yhtiö arvioi DC-latauslaitemarkkinan kooksi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yhteensä 14 MRD EUR vuonna 2030, kun listautumisen yhteydessä markkinan kooksi arvioitiin vielä vain 4 MRD EUR. Yhtiö arvioi rekkojen lataamisen kasvavan suurimmaksi segmentiksi 2030 mennessä, sillä etenkin Pohjois-Amerikassa raskaan liikenteen sähköistyminen näyttäisi toteutuvan aiemmin oletettua nopeammin. Nostimme 2023-25 liikevaihtoennusteita 1-9 % ja kiinteiden kustannusten ennusteita siten, että 2023 EBIT-ennuste laski 3 % ja 2024-25 ennusteet nousivat 1-4 %.
Yllätyspotentiaalia löytyy ja uskomme tuloskasvun taittavan arvostuksen edulliseksi vuonna 2026
Kempower on voimakkaasti kasvavan toimialan teknologisesti vahvimpia ja kannattavimpia yhtiöitä, minkä lisäksi se myös voittaa selvästi markkinaosuutta kilpailijoiltaan. Ennusteemme olettavat markkinaa nopeampaa kasvua lähinnä vuosille 2023-24, mutta markkinan voimakas kasvu mahdollistaa pitkän kasvuhännän myös tämän jälkeen, vaikka kilpailijat onnistuisivatkin kuromaan kiinni Kempowerin kilpailuetuja. Toimialan nopea muutos vaikeuttaa ennustamista ja korkea arvostustaso nostaa sijoituskohteen riskitasoa, mutta näemme yhtiöllä mahdollisuuden jopa yllättää positiivisesti Pohjois-Amerikassa kasvun ja kannattavuuden osalta lähivuosina. Vuoden 2026 ennusteillamme arvostus laskee jo melko edulliseksi (EV/EBIT 2026e: 14x) ja kohdemarkkinan kasvu jatkunee vielä pitkään kyseisen vuoden jälkeenkin, sillä sähköautojen osuuden autokannasta arvioidaan tuolloinkin länsimaissa olevan yhä karkeasti 10 %:n paikkeilla. Pidämme osaketta siten edelleen houkuttelevana ja jatkamme lisää-linjalla.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
