Kempower Q4: Lataustauko paikallaan vauhdin keskellä
Vuosi 2022 päättyi vahvasti niin uusien tilausten, tuotantovolyymien kuin kannattavuudenkin näkökulmasta. Vuoden 2023 ohjeistus näyttää hivenen varovaiselta ja jättää tilaa hitaammallekin myynnin käynnistymiselle Yhdysvalloissa. Nostimme lähivuosien tulosennusteitamme, mutta arvostus on silti kohonnut tasolle, jolla tuotto/riski-suhde ei enää näyttäydy houkuttelevana. Laskemme suosituksen tasolle vähennä (aik. lisää) ja nostamme tavoitehinnan 27 euroon (aik. 22).
Vahva kehitys jatkui 2022 lopussa
Kempower sai Q4:n aikana uusia tilauksia 61,7 MEUR:n edestä, mikä oli yli viisinkertainen määrä suhteessa vertailukauteen (Q4’21: 11,5) ja hieman matalampi määrä verrattuna edelliskvartaaliin (Q3’22: 65,4). Tilaukset ylittivät ennusteemme 19 %:lla. Kasvusta valtaosa syntyy tällä hetkellä Pohjoismaiden ulkopuolisesta Euroopasta, sillä Pohjoismaissa Kempowerilla on jo vahva markkinaosuus ja toisaalta Pohjois-Amerikassa liiketoiminta on vielä alkutekijöissään. Liikevaihto oli 37,8 MEUR (+352 % v/v) ja ylitti odotukset sekä Q3:n tason, mikä kertoo yhtiön onnistuneen komponenttien hankinnassa Q3:n varoitteluista huolimatta. Yhtiön mukaan markkina kasvoi Euroopassa 56 % vuoden 2022 aikana, joten Kempower onnistui selvästi voittamaan markkinaosuuksia kilpailijoiltaan.
Vuoden 2023 ohjeistus tuntuu varovaiselta
Kempower ohjeistaa vuoden 2023 liikevaihdoksi 180-210 MEUR olettaen, että valuuttakurssien muutoksilla ei ole merkittävää vaikutusta. Operatiivisen liikevoittomarginaalin arvioidaan olevan yksinumeroinen positiivinen luku. Nostimme liikevaihdon ennusteita 11 % ja 8 % vuosille 2023 ja 2024 vahvan Q4-tilauskannan saattelemana. Lisäksi liikevoittoennusteemme lähivuosille nousivat 16-19 %, sillä odotuksia vahvemman kasvun lisäksi tulostason skaalautuminen näyttäisi Q4:n perusteella toteutuvan nopeammin kuin aiemmin arvioimme. Ennustamme vuoden 2023 liikevaihdon asettuvan 209 MEUR:oon ja EBIT-marginaalin 7,9 %:iin, eli molemmat luvut ovat ohjeistetun vaihteluvälin ylälaidan tuntumassa. Pidämme mahdollisena, että kasvuohjeistuksen varovaisuus liittyy USA:n laajentumisprojektiin liittyviin epävarmuustekijöihin, jolloin vauhdikas USA:n tehtaan ylösajo voisi toimia ajurina liikevaihto-ohjeistuksen ylittämiselle.
Arvostus näyttäytyy mielestämme neutraalina – nousuvara vaatisi voimakkaampia kasvuoletuksia
Kempowerin osakekurssi on noussut talven aikana huomattavasti ja ennustenostoista huolimatta arvostus on kohonnut aikaisempaakin kireämmäksi, mikä painaa tuotto/riski-suhdetta. Markkinaosuuksien voittaminen ja vahvat katteet suhteutettuna nuoreen toimialaan kertovat yhtiön tuotteiden poikkeuksellisesta kilpailukyvystä, eikä toimialalta löydy tällä hetkellä riittävän vahvoja verrokkeja Kempowerille. Q4 antoi positiivisen signaalin liiketoiminnan kannattavuuden skaalautumisesta liikevaihdon kasvun myötä, joten ennustenostojemme lisäksi laskimme pääoman keskimääräistä kustannusta 8,2 %:iin (aik. 8,5 %) DCF-mallissamme (DCF: 27,7 euroa). Hyvän markkinakysynnän jatkuessa ja ilman suuria muutoksia kilpailuympäristössä arvostus laskisi neutraaliksi vuoteen 2026 mennessä (2026e EV/EBIT: 15x), mutta ei mielestämme jätä merkittävää nousuvaraa ilman selvästi korkeampia tuloskasvuennusteita.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
