Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Suomen Sijoitustutkimuksen julkaiseman rahastoraportin perusteella kotimaisiin rahastoihin tehtiin syyskuussa uusia nettomerkintöjä 524 MEUR:lla. Maalis-huhtikuussa rahastoista lähti merkittävästi pääomia pois koronakriisin myötä ja viime kuukausien positiivisista nettomerkinnöistä huolimatta nettomerkinnät ovat koko vuoden osalta edelleen selvästi miinuksella (-836 MEUR). Kotimaiset rahastopääomat olivat syyskuun lopussa edelliskuukauden tasolla 122,3 miljardissa eurossa (8/20: 122,4 mrd euroa).

Nettomerkinnöistä valtaosa (381 MEUR) kohdistui syyskuussa osakerahastoihin. Uutta pääomaa virtasi syyskuussa myös yhdistelmärahastoihin (117 MEUR) ja lyhyen koron rahastoihin (138 MEUR). Syyskuussa pääomia vedettiin pois pitkän koron rahastoista, joihin kohdistui noin 164 MEUR:n nettolunastukset. Kvartaalien lopussa tyypillisesti merkinnöille aukiolevien vaihtoehtoisten rahastojen nettomerkinnät jäivät yllättävänkin vaatimattomiksi (52 MEUR) ja rahastoraportin perusteella erityisesti kiinteistörahastojen uusmyynti vaikuttaisi sujuneen Q3:lla yleisesti ottaen varsin vaisusti.

Uusmyynti sujui monella seurannassamme olevalla yhtiöllä syyskuussa suhteellisen tahmeasti ja valtaosalla yhtiöistä nettomerkinnät jäivät nollan tuntumaan. Sijoittajien on hyvä huomata, että sijoitusrahastopääomien merkitys vaihtelee yhtiöittäin merkittävästi. Esimerkiksi Evlillä tai United Bankersilla sijoitusrahastot edustavat merkittävää osaa koko yhtiön palkkioista, kun taas Taalerilla sijoitusrahastojen osuus palkkioista on rajallisempi.

 

Analyytikko / Kirjoittaja

Sauli Vilén

Sauli Vilén

Pääanalyytikko

Lisätiedot
Matias Arola

Matias Arola

Analyytikko

Lisätiedot

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti.