Orthex Q2 torstaina: Pimeää ennen sarastusta
Orthex julkistaa Q2-raporttinsa torstaina kello 9. Odotamme yhtiön saavuttaneen lievää kasvua uusien asiakkuuksien ja hinnankorotusten ajamana, mutta korkean kustannusinflaation edelleen nakertavan kannattavuutta. Emme ole tehneet kommentin yhteydessä ennustemuutoksia, mutta näemme että poikkeuksellisen epävakaa muoviraaka-aineiden hintakehitys voi johtaa odotuksiamme heikompaan suhteelliseen kannattavuuteen.
Hinnankorotukset ajavat kasvua ennusteissamme
Arvioimme Orthexin Q2-liikevaihdon kääntyneen takaisin kasvu-uralle ja nousseen 3,5 % vahvalta vertailukauden tasolta hinnankorotusten ja palanneen kampanjamyynnin tukemana. Q1:llä yhtiön liikevaihto kehittyi vaisusti asiakkaiden keventäessä varastotasojaan ja yhtiön puuttuvan kampanjamyynnin vuoksi. Odotamme asiakkaiden jatkaneen varovaisella linjalla varastotasojen suhteen, mutta näemme viennillä edellytykset aiempaa kvartaalia vahvempaan suoritukseen uusien jakelusopimusten tukemana. Loppukysynnän näkökulmasta liiketoimintaympäristö on säilynyt hankalana, koska kulutus on siirtynyt aiempaa vahvemmin tuotteista palveluihin ja korkea inflaatio koettelee kuluttajaluottamusta.
Kustannusinflaatio syö kannattavuutta
Q2-liikevoittoennusteemme on 2,3 MEUR, kun taas oikaistu liikevoittomarginaali on ennusteissamme 9,2 %, mikä jää selvästi vertailukauden 11,7 %:n tasosta. Q1:llä voimaan astuneista hinnankorotuksista huolimatta korkeat raaka-aineiden ja rahtien hinnat painavat edelleen kannattavuutta ennusteissamme, mutta odotamme yhtiön samalla tehostaneen kulurakennettaan vertailukauden tasolta hallinnon- sekä myynnin ja markkinoinnin kulujen osalta.
Lyhyellä aikavälillä näkyvyys kannattavuuden kehittymiselle on heikko, mutta merkkejä paremmasta on ilmassa
Vuoden ensimmäinen puolisko on liiketoimintaympäristön näkökulmasta ollut Orthexille haastava korkean kustannusinflaation ja koetuksella olleen kuluttajaluottamuksen takia. Käsityksemme mukaan yhtiön raaka-aineiden hinnat ovat kuitenkin lähteneet laskuun, mikä tukee loppuvuoden suhteellista kannattavuutta. Kolikon kääntöpuolena hidastuva talous on samanaikaisesti negatiivinen tekijä kysyntää ajatellen. Orthex ei anna lyhyen aikavälin näkymiä, mutta kommentit asiakaskäytökseen ja markkinatunnelmaan liittyen ovat nyt äärimmäisen kiinnostavia. Yhtiö on asettanut pitkän aikavälin tavoitteet, jotka ovat keskimäärin yli 5 %:n vuotuinen liikevaihdon kasvu konsernitasolla (ja yli 10 % Pohjoismaiden ulkopuolella) sekä EBITA-marginaali ajan myötä yli 18 %. Ennusteissamme 2022 liikevaihto kasvaa 2 % 90 MEUR:oon ja oikaistu liikevoitto laskee 8,6 MEUR:oon (EBIT: 9,5 %).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Orthex
Orthex on vuonna 1956 perustettu Pohjoismaissa toimiva kodin käyttötavarayhtiö. Yhtiö suunnittelee, valmistaa ja myy kodin käyttötavaroita. Orthex tarjoaa laajan valikoiman tuotteita neljässä tuoteryhmässä: Säilytys, Keittiö, Koti ja Piha sekä Kasvien hoito. Orthexin jakelukanavina toimivat pääsääntöisesti eurooppalaiset vähittäiskaupan ketjut. Valtaosa yhtiön liiketoiminnasta tapahtuu Pohjoismaissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.05.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 88,7 | 90,2 | 96,5 |
kasvu-% | 16,91 % | 1,71 % | 7,00 % |
EBIT (oik.) | 10,9 | 8,6 | 11,4 |
EBIT-% (oik.) | 12,25 % | 9,53 % | 11,80 % |
EPS (oik.) | 0,43 | 0,31 | 0,45 |
Osinko | 0,18 | 0,19 | 0,26 |
Osinko % | 1,63 % | 2,84 % | 3,88 % |
P/E (oik.) | 25,63 | 21,88 | 14,98 |
EV/EBITDA | 16,77 | 11,24 | 8,79 |