Tamtron H1 keskiviikkona: Teollisen aktiviteetin hiipuminen voi heijastua kasvuvauhtiin
Teollisuuden punnitusratkaisuja tarjoava Tamtron raportoi tuloksensa vuoden 2023 alkupuoliskolta keskiviikkona 30.8. Kausiluonteisesti pienempi H1 tarjonnee vahvaa epäorgaanista kasvua Lahti Precision -yrityskaupan myötä, mutta suhteellinen kannattavuus voi heikentyä vertailukaudesta. Teollisen suhdanteen hiipuminen voi näkyä jo hieman H1:n kasvukehityksessä ja lisää epävarmuutta loppuvuotta ajatellen. Analyytikko Pauli Lohi kommentoi tulosta livenä klo 7.55 alkaen.
Suhdanne voi heikentää orgaanista kasvua
Ennustamme Tamtronin H1:n liikevaihdoksi 22,1 MEUR, mikä vastaa 41 %:n kasvua vertailukauteen nähden (orgaanisen kasvun ennuste 4 %). Tamtronin tilauskanta oli vuoden 2022 lopussa 19 % korkeampi kuin vuotta aiemmin, mikä tarjoaa tukea H1:n orgaaniselle kasvulle. Vastaavasti arvioimme heikentyneen taloudellisen suhdanteen Euroopassa vähentävän teollisuuden investointeja ja siten heikentäneen kysyntää Tamtronin tuotteille kesää kohden. Tamtron Group toteutti maaliskuun alussa merkittävän Lahti Precision -yrityskaupan, mikä osaltaan vaikeuttaa H1:n tarkkaa ennustamista, koska emme tunne ostetun yhtiön kausiluonteisuutta ja projektitoimitusten ajoituksia vielä riittävän hyvin. Sijoittajan tulisikin H1-raportissa kiinnittää huomiota etenkin orgaaniseen kasvuun, eikä välttämättä niinkään kokonaiskasvuun. Lahti Precisionin osto nosti Tamtron Groupin skaalaa merkittävästi teollisuuden punnitusratkaisuissa ja toisaalta laajensi yhtiön tuotteistoa teollisuuden annostelujärjestelmiin. Yhtiö on työstänyt alkuvuonna yrityskaupan jälkeistä integraatiota ja uudisti organisaatiorakennettaan, josta olemme kirjoittaneet aiemmin.
Komponenttipula on ohi, mutta yrityskauppa voi painaa suhteellista tulostasoa
Ennustamme H1:n käyttökatteeksi 2,4 MEUR (10,8 % liikevaihdosta). Oletamme käyttökatteen parantuvan vertailukaudesta (H1’22: 1,8 MEUR) etupäässä Lahti Precision -yrityskaupan myötä. Käyttökatemarginaalin ennustamme sen sijaan laskevan vertailukauden 11,6 %:sta, koska arvioimme ostetun Lahti Precisionin käyttökatemarginaalin hieman muuta Tamtronia matalammaksi (2022 Tamtron Group EBITDA: 11,9 %, Lahti Precision: 11,2 %). Toisaalta materiaalien ja komponenttien saatavuuden parantuminen ja hintakehityksen vakautuminen ovat todennäköisesti tukeneet katteita H1:llä. Lukuisista yritysostoista syntyneiden aineettomien erien poistot rasittavat merkittävästi Tamtronin tuloslaskelmaa. Mielestämme oikaistu liikevoitto (tai EBITA) on relevantein mittari Tamtronin kannattavuuden arviointiin, sillä se vastaa melko hyvin toteutuneita kassavirtoja. Ennusteemme H1:n oikaistuksi liikevoitoksi on 1,9 MEUR (8,7 % liikevaihdosta, H1’22: 9,6 %).
Loppuvuoden näkymiin sisältyy epävarmuustekijöitä
Tamtron ohjeistaa vuoden 2023 liikevaihdoksi 50-55 MEUR, mikä arviomme mukaan vastaa liikevaihdon orgaanisen kasvun asettuvan -3 % ja +6 % väliin. Ennusteemme liikevaihdoksi on 53,1 MEUR, mikä vastaisi vajaan 3 %:n orgaanista kasvua. Teollisen suhdanteen hiipuminen – erityisesti rakennusalan ja metsäteollisuuden syklien kääntyminen voivat vaikuttaa negatiivisesti materiaalivirtojen volyymeihin ja sitä kautta punnitusratkaisujen kysyntään. Talouden epävarmuus ja korkeat rahoituskustannukset voivat myös tehdä asiakkaista varovaisia. Komponenttipulan helpottamisen tulisi kuitenkin tukea yhtiön marginaaleja ja toimituskykyä vuoden 2023 aikana. Tamtron veti pois käyttökate-ohjeistuksensa Lahti Precision -yrityskaupan myötä vedoten mahdollisiin kaupan aiheuttamiin integraatiokustannuksiin tai synergioihin. Vuoden 2023 kannattavuusnäkymiin sisältyy siten merkittävää epävarmuutta. Ennustamme 2023 käyttökatteeksi 6,3 MEUR ja oikaistuksi liikevoitoksi 5,3 MEUR (yrityskauppoihin liittyvät aineettomat poistot oikaistu). Arvioimme liikevaihdon ja tuloksen painottuvan aiempien vuosien tapaan H2:lle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tamtron
Tamtron on kansainvälinen, teollisten vaakojen ja punnitustiedon toimittaja. Yhtiö toimittaa vaakoja yli 60 maahan, kaikille suurimmille teollisuudenaloille, kuten maanrakennus- ja kaivosaloille, puunkäsittelyyn, jätteenkäsittelyyn ja kierrätysalalle, satamateollisuuteen, kuljetus- ja logistiikka-alalle sekä prosessi- ja valmistavan teollisuuden alalle. Tamtron toimittaa liikkuvan ja raskaan kaluston vaakoja sekä niihin liittyviä punnitustiedon ohjelmistoja. Lisäksi Yhtiö tarjoaa elinkaaripalveluja, jotka sisältävät vaakojen varmennuspalveluja, huoltoa ja ylläpitoa sekä varaosapalveluja. Tamtronin kehittämät edistykselliset punnitustiedon ohjelmistot auttavat Yhtiön asiakkaita yhdistämään kaiken tiedon automaattisesti ja vaivattomasti yhteen järjestelmään hyödyntäen viimeisintä teknologiaa ja pilvipalveluja. Tamtronin pääkonttori sijaitsee Tampereella, missä tehdään myös pääosa tuotteiden kokoonpanosta ja testauksesta. Lisäksi Tamtronilla on tytäryhtiöt kahdeksassa Euroopan maassa. Tamtronin liikevaihto oli 29,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.03.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 37,1 | 53,1 | 57,5 |
kasvu-% | 26,02 % | 43,17 % | 8,45 % |
EBIT (oik.) | 3,7 | 5,3 | 5,8 |
EBIT-% (oik.) | 9,88 % | 9,91 % | 10,16 % |
EPS (oik.) | 0,29 | 0,46 | 0,58 |
Osinko | 0,00 | 0,04 | 0,07 |
Osinko % | 0,73 % | 1,28 % | |
P/E (oik.) | 18,15 | 11,75 | 9,36 |
EV/EBITDA | 9,22 | 7,68 | 6,42 |