Titaniumin toimitusjohtaja vaihtuu
Titanium kertoi maanantaiaamuna, että sen toimitusjohtaja tulee vaihtumaan, kun nykyinen toimitusjohtaja (ja yksi yhtiön perustajista) Tommi Santanen haluaa siirtyä muihin tehtäviin Titaniumin sisällä. Vaihto tehdään Santasen omasta aloitteesta ja hän jatkaa toimitusjohtajana, kunnes uusi toimitusjohtaja löytyy. Hallitus käynnistää toimitusjohtajan rekrytoinnin ja tavoitteena on, että uusi toimitusjohtaja aloittaa 2023 aikana.
Titaniumin operatiivinen kehitys on ollut 2017 syksyn listauksen jälkeen erinomaista. Liikevaihto on kasvanut 2017 noin 10 MEUR:sta noin 28 MEUR:oon (2022e). Kannattavuus on säilynyt myös erinomaisella tasolla ja osakekohtainen tulos on kasvanut noin 20 % per vuosi. Myös osakkeen kokonaistuotto on pörssilistauksen jälkeen ollut erinomainen 24 % per vuosi, mikä on sektorin sekä samalla koko pörssin parhaimmistoa. Näin ollen Santasen toimitusjohtajakauden arvosana onkin kiistatta kiitettävällä tasolla.
Emme kuitenkaan näe siirrossa suurempaa draamaa Titaniumin kannalta, sillä Santanen jatkaa muiden Titaniumin perustajien tapaan mukana yhtiön operatiivisessa toiminnassa. Suhtaudummekin tietoon tässä vaiheessa neutraalisti. Pidämme todennäköisenä, että uusi toimitusjohtaja tulee talon ulkopuolelta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Titanium
Titanium on vuonna 2009 perustettu suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton konserni, joka keskittyy rahastoihin, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalveluihin sekä vakuutusedustukseen. Yhtiön päätuotteena on Titanium Hoivakiinteistörahasto ja pääkohderyhmänä ovat varakkaat yksityishenkilöt.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 23,1 | 28,4 | 31,2 |
kasvu-% | 14,42 % | 22,92 % | 9,81 % |
EBIT (oik.) | 13,6 | 17,4 | 18,6 |
EBIT-% (oik.) | 58,69 % | 61,35 % | 59,60 % |
EPS (oik.) | 1,08 | 1,35 | 1,45 |
Osinko | 0,91 | 1,14 | 1,22 |
Osinko % | 6,07 % | 10,57 % | 11,38 % |
P/E (oik.) | 13,87 | 7,95 | 7,43 |
EV/EBITDA | 9,78 | 5,06 | 4,62 |