Muutos Lindex Group Oyj:n konsernin johtoryhmässä
LINDEX GROUP Oyj, Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus, 26.4.2024 klo 8.25 EEST
Muutos Lindex Group Oyj:n konsernin johtoryhmässä
Lindex Group Oyj:n talousjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Annelie Forsberg on päättänyt siirtyä yhtiön palveluksesta kohti uusia uramahdollisuuksia yhtiön ulkopuolella. Hän jatkaa työssään Lindex-konsernissa tämän vuoden alkusyksyyn saakka. Uuden talousjohtajan rekrytointiprosessi on käynnistetty.
"Haluan kiittää Anneliea lämpimästi hänen arvokkaasta työstään Lindex-divisioonan ja Lindex-konsernin muutosmatkalla. Olemme yhdessä onnistuneet parantamaan konsernin kannattavuutta sekä päivittäneet molempien divisioonien strategiat ja taloudelliset tavoitteet. Lisäksi olemme vieneet yrityssaneerausprosessin loppusuoralle", Lindex Group Oyj:n toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge sanoo. "Nyt konserni pystyy keskittymään kasvun vauhdittamiseen ja omistaja-arvon kasvattamiseen entisestään. Vahvan johtamis- ja liiketoimintaosaamisensa ansiosta Anneliella on ollut keskeinen rooli yhtiön kehittämisessä, ja toivon hänelle kaikkea hyvää tulevaan", Susanne Ehnbåge lisää.
"Lähes kuusi vuotta Lindexillä ja myöhemmin myös Lindex-konsernissa on ollut monin tavoin todella palkitseva ajanjakso - ei ainoastaan itselleni talousjohtajana vaan myös yhtiölle, sen hyvän kehityksen ansiosta. Olen vakuuttunut, että Lindex-konsernin ammattitaitoinen tiimi jatkaa yhtiön matkaa kohti kasvua ja strategisia tavoitteita", Annelie Forsberg sanoo.
LINDEX GROUP Oyj
Susanne Ehnbåge
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Konserniviestintä & sijoittajasuhteet
MediaDesk, puh. +358 50 389001
info@stockmann.comtaiinvestor.relations@stockmann.com
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet