NORRHYDRO GROUP OYJ TOTEUTTAA MOTIOMAX OY:N OSAKEKAUPAN TOISEN VAIHEEN JA SUUNNATUN OSAKEANNIN
Norrhydro Group Oyj – Yhtiötiedote - 8.1.2024 klo 14:30
Norrhydro Group Oyj:n (“Yhtiö”) hallitus on tänään 8.1.2024 päättänyt suunnatusta osakeannista toteuttaakseen 2.12.2021 tiedotetun Motiomax Oy:n (”Motiomax”) osakkeita koskevan yritysjärjestelyn toisen vaiheen hankkimalla loput 48,96 prosenttia Motiomaxin osakkeista. Osakeantipäätös perustuu Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 3.4.2023 hallitukselle antamaan valtuutukseen sekä hallituksen 8.1.2024 tekemään päätökseen hankkia Motiomaxin osakkeenomistajien pyynnöstä loput heidän omistamistaan Motiomaxin osakkeista. Kauppahinta maksetaan suuntaamalla Motiomaxin osakkeenomistajille Yhtiön uusia osakkeita.
Järjestely ja suunnattu osakeanti lyhyesti
Yhtiö on 12.11.2021 julkaistussa yhtiöesitteessä ja 2.12.2021 julkistetussa yhtiötiedotteessa kuvatulla tavalla tiedottanut hankkineensa 51,04 prosenttia Motiomaxin osakkeita yritysjärjestelyn ensimmäisessä vaiheessa. Osakekauppakirjan ehtojen ja aikaisemmin tiedotetun mukaisesti Yhtiö on sitoutunut hankkimaan loput eli 48,96 prosenttia Motiomaxin osakkeista yritysjärjestelyn toisessa vaiheessa aikaisintaan 1.1.2024 ja ennen 30.6.2026 Motiomaxin osakkeenomistajien näin vaatiessa. Yhtiön hallitus on vastaanottanut Motiomaxin osakkeenomistajien vaatimuksen hankkia loput heidän omistamistaan osakkeistaan ja Yhtiö hallitus on siten päättänyt toteuttaa yritysjärjestelyn toisen vaiheen ja hankkia loput Motiomaxin osakkeista 391 680 euron kauppahintaan (”Kauppahinta”), joka perustuu osakekauppakirjan ehtoihin ja osapuolten määrittämään Motiomaxin osakekannan 800 000 euron kokonaisarvoon. Yhtiön, Motiomaxin osakkeenomistajien ja Motiomaxin välinen Motiomaxia koskeva osakassopimus päättyy järjestelyn toteuttamisen seurauksena.
Kauppahinta maksetaan siten, että Yhtiö suuntaa Motiomaxin osakkeenomistajille osakeannin, jossa annetaan yhteensä 184 481 kappaletta Yhtiön uutta osaketta (”Vastikeosakkeet”) Motiomaxin osakkeenomistajien merkittäväksi, ja Motiomaxin osakkeenomistajat maksavat merkitsemänsä Vastikeosakkeet siirtämällä 48,96 prosenttia Motiomaxin osakekannasta apporttiomaisuutena Yhtiölle. Annettavien Vastikeosakkeiden määrä vastaa noin 1,69 prosenttia Yhtiön ulkona olevista osakkeista ennen osakkeiden kaupan täytäntöönpanoa. Vastikeosakkeiden osakekohtainen arvo ja merkintähinta on 2,1231454 euroa osakkeelta, joka vastaa Yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia laskettuna kuukauden ajanjaksolta ennen täytäntöönpanoa. Järjestelyn toteuttamisen jälkeen Motiomaxin nykyisten osakkeenomistajien omistusosuus Yhtiön kaikista ulkona olevista osakkeista tulee olemaan noin 2,25 prosenttia. Yhtiön osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poikkeamiselle on Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska suunnattu osakeanti liittyy yritysjärjestelyyn, joka on tarkoituksenmukainen Yhtiön kasvustrategian toteuttamiseksi.
Järjestelyn toteuttamisen seurauksena Yhtiön osakemäärä kasvaa nykyisestä 10 901 638 osakkeesta 11 086 119 osakkeeseen.
Uudet osakkeet ilmoitetaan rekisteröitäväksi kaupparekisteriin välittömästi ja Vastikeosakkeet haetaan kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Vastikeosakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet, kun ne rekisteröidään kaupparekisteriin ja kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa, kun osakkeet on rekisteröity kauparekisteriin sekä kirjattu osakkeenomistajien arvo-osuustileille ja kun Nasdaq Helsinki Oy on hyväksynyt Vastikeosakkeita koskevan osakkeiden lisäerän listalleottohakemuksen.
Rovaniemellä 8.1.2024
NORRDHYDRO GROUP OYJ
HALLITUS
Lisätietoja:
Yrjö Trög, Toimitusjohtaja, Hallituksen puheenjohtaja
Norrhydro Group Oyj
Puh. +358 400 291 229
Sähköposti: yrjo.trogg@norrhydro.com
Hyväksytty neuvonantaja:
Translink Corporate Finance Oy
Jari Lauriala, Managing Partner
Puh. +358 40 091 8855
Sähköposti: jari.lauriala@translinkcf.fi
Sami Miettinen, Partner
Puh. +358 400 735 835
Sähköposti: sami.miettinen@translinkcf.fi
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Norrhydro Group Oyj lyhyesti
Norrhydro on vuonna 1985 perustettu suomalainen liikkeenohjauksen edelläkävijä sekä energiatehokkaiden hydraulisylinterien tarjoaja ja järjestelmätoimittaja, joka on erikoistunut korkealaatuisiin, räätälöityihin ja energiatehokkaisiin hydraulisylintereihin ja vaativiin lineaarisiin liikkeenohjausjärjestelmiin sekä liikkuviin kalustoihin. Yhtiöllä on yli 35 vuoden kokemus asiakkaan tarpeisiin räätälöityjen hydraulisylintereiden ja lineaaristen liikkeenohjausjärjestelmien kehittämisestä ja valmistamisesta kaikkein vaativimpiin olosuhteisiin ja ympäristöihin. Vuoden 2022 liikevaihto oli 29,7 miljoonaa euroa, käyttökate (EBITDA) 1,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,8 miljoonaa euroa.
Yhteyshenkilöt
- Yrjö Trög, Toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Norrhydro Group Oyj, +358 400 291 229, yrjo.trog@norrhydro.com