Aallon Group: Yrityskauppoja tehdään vauhdikkaalla tahdilla
Tiivistelmä
- Odotamme Aallon Groupin viimeisimpien yritysostojen nostavan lähivuosien tulosennusteita 3-4 %, mikä tukee yhtiön kasvustrategiaa.
- Yhtiö on kiihdyttänyt yritysostotahtiaan merkittävästi, ja viimeisen vuoden aikana se on tehnyt 12 järjestelyä, mikä vahvistaa sen liiketoimintaa ja tarjoaa synergiaetuja.
- Organisaatiouudistus aiheuttaa lyhyellä aikavälillä kustannuksia ja epävarmuutta, mutta pitkällä aikavälillä sen odotetaan parantavan kannattavuutta ja tehokkuutta.
- Arvostamme Aallon Groupin osakkeen maltilliseksi suhteessa sen vahvaan kassavirtaan ja tuloskasvunäkymiin, ja uskomme arvostuksessa olevan nousuvaraa strategian edetessä.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Toistamme Aallon Groupin lisää-suosituksen ja 13,0 euron tavoitehinnan. Olemme lisänneet yhtiön kaksi tuoreinta yritysostoa ennusteisiimme, joiden myötä lähivuosien tulosennusteet nousivat 3-4 %. Aallon Group on kiihdyttänyt yritysostotahtiaan selvästi ja viimeisen vuoden aikana yhtiöltä on nähty jo 12 järjestelyä. Osakkeen arvostus (2026e oik. P/E 11x) näyttää mielestämme maltilliselta suhteessa yhtiön tasaista ja vahvaa kassavirtaa tekevään liiketoimintaan ja keskipitkän aikavälin tuloskasvunäkymiin. Organisaatiouudistuksen läpivienti aiheuttaa lyhyellä aikavälillä epävarmuutta ja kustannuksia, mutta mahdollistaa tulevina vuosina kannattavuusparannuksen jatkamisen.
Viimeisin ostos kannattavasti kasvanut tilitoimisto Jyväskylästä
Aallon Group tiedotti maanantaina ostaneensa jyväskyläläisen tilitoimisto Accounteria Oy:n liiketoiminnan. Accounterian liikevaihto oli viime tilikaudella noin 0,52 MEUR ja se työllistää yrittäjän lisäksi kuusi ammattilaista. Yhtiön toiminta on tiedotteen mukaan hyvin kannattavaa ja se on kasvanut tasaisesti. Koko henkilöstö jatkaa Aallon Groupin palveluksessa. Käteisellä maksettua kauppahintaa ei julkistettu, mutta arvioimme sen olleen Aallon Groupille tyypilliseen tapaan maltillisella tasolla. Järjestely vahvistaa Aallon Groupin jo olemassa olevaa toimintaa Jyväskylässä ja tarjoaa yhtiön mukaan nopeita synergiahyötyjä, jotka liittyvät toisiaan lähellä sijaitseviin toimitiloihin. Viime perjantaina yhtiö kertoi Teuvalla sijaitsevan tilitoimisto Yrityspalvelu Instament hankinnasta, jota kommentoimme täällä.
Kaksi tuoreinta yritysostoa ennusteisiin
Tuoreimpien yritysostojen myötä lähivuosien liikevaihtoennusteet nousivat 3 % ja tulosennusteet 3-4 %. Ennustamme nyt vuodelle 2025 16 %:n liikevaihdon kasvua (org. -1,0 %) ja 16,3 %:n vertailukelpoista käyttökatetta (2024: 16,8 %). Vuonna 2026 odotamme 7 %:n kasvua (org. 1,2 %) ja vertailukelpoisen käyttökatteen asettuvan 15,9 %:iin. Ennusteessamme poistojen suhteellisen osuuden pienentyessä EBITA-marginaali paranisi silti 11,5 %:iin (2025e 10,1 %). Suomen talouden hidas kehitys arviomme mukaan jarruttaa orgaanista kasvua vielä tänä vuonna, ja H2:lla organisaatiouudistuksen jalkauttaminen sitoo myös jonkin verran laskuttavaa henkilöstöä. Organisaatiouudistuksesta, tytäryhtiöiden fuusioinneista sekä yhteisen toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta tulee aiheutumaan ennakoidusti erityisesti H2:lle kertaluonteisia kustannuksia. Isot muutokset sisältävät aina myös riskejä, mutta yhtiö vaikutti tehneen paljon valmisteluja ja suunnittelua viime kuukausina, jotta syksyllä läpivietävät hankkeet saataisiin mahdollisimman kivuttomasti tehtyä. Kaiken kaikkiaan organisaatiouudistuksen jalkauttaminen tulee viemään ainakin noin 12kk, joten jossain määrin se vaikuttaa vielä myös H1’26:lla. Tulevina vuosina organisaatiouudistuksen pitäisi kuitenkin tuoda lisää tehokkuutta ja vahvistaa kasvuperustaa.
Arvostus on maltillinen
Ennusteillamme Aallon Groupin vuoden 2025 oikaistu P/E-kerroin on 12x ja EV/EBIT 11x. Viimeisimmät yritysostot ja lievän orgaanisen kasvun piristymisen sisältävällä vuoden 2026 ennusteella vastaavat kertoimet ovat 11x ja 9x. Nämä ovat mielestämme hyvin maltillisia tasoja Aallon Groupin kaltaiselle defensiiviselle kasvuyhtiölle, jolla on hyvät edellytykset luoda omistaja-arvoa johdonmukaisella yritysostostrategialla. Uskomme arvostuksessa olevan nousuvaraa seuraavan vuoden aikana strategian edetessä ja jo tehtyjen yritysostojen heijastuessa yhtiön tuloskasvuun. Yritysostoja nähdään todennäköisesti myös lisää tänä aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
