Arvostus on alhainen vaisusta raportista huolimatta
Stora Enson tulospudotus oli hieman odotuksia suurempi Q2:lla ja myös Q3:n ohjeistus jäi pettymykseksi etenkin suhteessa konsensusodotuksiin. Laskimme Stora Enson loppuvuoden ja lähivuosien tulosennusteitamme raportin jälkeen maltillisesti. Yhtiön arvostus on alhainen ja siten osakkeen lyhyen ajan tuotto-odotus on yhä riittävä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Stora Enso
Stora Enso on vuonna 1998 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa puuhun ja biomassaan perustuvia ratkaisuja maailmanlaajuisesti monien eri alojen toimijoille ja moniin käyttökohteisiin. Yhtiön ratkaisuja on käytössä monilla aloilla, kuten rakennusalalla, vähittäiskaupassa, elintarvike- ja panimoteollisuudessa, tehdasteollisuudessa, julkaisualalla, lääketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, makeisteollisuudessa, hygieniatuotteissa ja tekstiileissä. Konsernissa työskentelee ihmisiä yli 30 maassa, ja yhtiö on julkisesti noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.07.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 10 486,0 | 10 315,5 | 10 351,6 |
kasvu-% | 4,39 % | −1,63 % | 0,35 % |
EBIT (oik.) | 1 325,0 | 1 067,7 | 1 080,4 |
EBIT-% (oik.) | 12,64 % | 10,35 % | 10,44 % |
EPS (oik.) | 1,29 | 0,92 | 0,93 |
Osinko | 0,50 | 0,53 | 0,56 |
Osinko % | 4,96 % | 4,90 % | 5,18 % |
P/E (oik.) | 7,79 | 11,74 | 11,62 |
EV/EBITDA | 5,44 | 8,17 | 6,92 |