Bioretec: Menneet ja tulevat luvut menivät uusiksi
Tiivistelmä
- Bioretec on korjannut H1’25-liikevaihtonsa 2,06 MEUR:sta 1,54 MEUR:oon johtuen jakelusopimukseen liittyvästä kirjanpitovirheestä ja Yhdysvaltojen myynnin haasteista.
- Yhtiö on heikentänyt loppuvuoden 2025 näkymiään ja vetänyt pois keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, mikä on lisännyt epävarmuutta ja horjuttanut luottamusta.
- Ennusteita on laskettu merkittävästi, ja H1-liiketulosarvio on nyt -3,8 MEUR aiemman -2,5 MEUR:n sijaan; rahoituskierros on todennäköisesti edessä ensi vuonna.
- Osakkeen arvostus on alhainen, mutta syystä, sillä kaupallinen eteneminen on ollut odotettua hitaampaa ja rahoitusriskit ovat kasvaneet.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Bioretec tiedotti maanantai-iltana, että yhtiö korjaa aiemmin raportoituja H1’25-lukuja merkittävästi alaspäin. Samalla loppuvuoden näkymää heikennettiin ja aiemmin maanantaina lähetetyssä erillisessä tiedotteessa keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet vedettiin pois. Heikentyneet luvut ja näkymät johtuvat Yhdysvaltojen varastointijakelumallin heikosta menestyksestä ja kirjanpitovirheestä. Laskemme ennusteitamme merkittävästi negatiivisten uutisten perusteella. Näkemyksemme osakkeen käyvästä arvosta laskee ennustemuutosten mukana. Toistamme suosituksemme (lisää) ja laskemme tavoitehinnan 1,2 euroon (aik. 1,7) erittäin epävarmassa tilanteessa ja luottamuksen kärsittyä kolhuja. Arvioimme näkemystämme uudelleen tarkasti Q3-raportin yhteydessä, kun epäselvästä tilanteesta saadaan lisätietoja.
Kirjanpitovirhe paljasti Yhdysvaltojen myynnin haasteet
Bioretec tulee laskemaan H1’25-liikevaihtonsa 2,06 MEUR:sta 1,54 MEUR:oon (-25 %). Oikaisun taustalla on jakelusopimukseen liittyvä, virheellisesti tuloutettu 0,52 MEUR:n myyntierä. Varastoivan jakelijan malliin perustunut myynti ei edennyt odotetusti, minkä vuoksi sopimukseen lisättiin toukokuussa 2025 takaisinostoliite. Bioretec oli jättänyt liitteen osittain huomioimatta H1-katsauksessa, mikä johti virheelliseen raportointiin. Negatiivisen liikevaihtovaikutuksen lisäksi Bioretec tulee tiedotteen mukaan kirjaamaan 0,65 MEUR kustannuksia takaisinostoon liittyen. Liikevaihto- ja kustannusmuutokset huomioiden H1’25:n myyntikate on käsityksemme mukaan noin 1,17 MEUR raportoitua heikompi. Tiedote paljastaa ongelmia Yhdysvaltojen myynnin käynnistymisessä sekä yhtiön sisäisissä prosesseissa ja raportoinnissa. Tämä on jo toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun varastoja joudutaan ostamaan takaisin. Heikot H1-luvut yhdistettynä raportointivirheeseen ovat nostaneet epävarmuutta merkittävästi ja horjuttaneet luottamusta.
Näkymät loppuvuodelle heikkenivät
Liikevaihdon oikaisun lisäksi Bioretec ilmoitti, ettei se enää odota aiemmin viestittyä myynnin kiihtymistä vuoden 2025 jälkipuoliskolla. Tiedotteen mukaan koko vuoden 2025 liikevaihdon odotetaan olevan merkittävästi vähäisempi kuin mitä H1’25:n yhteydessä arvioitiin. Uuden suorajakelumallin rakentaminen on jo aloitettu, mutta tulosten saavuttaminen vie arviomme mukaan kuitenkin aikaa. Uutinen on vastaisku myös traumaruuvin Euroopan myynnin odotuksille, jossa ei vaikuta tapahtuneen merkittävää kehitystä.
Ennusteisiin tuntuvia laskuja
Laskemme takautuvasti H1-liikevaihtoa ja myyntikatetta uusien tietojen mukaisesti. Arviomme operatiivisista kustannuksista säilytämme ennallaan. Muutosten jälkeen H1-liiketulosarviomme on -3,8 MEUR (aik. -2,5 MEUR). Laskemme myös H2:n ja tulevien vuosien ennusteitamme perustuen yhtiön kommentteihin ja päivitettyyn arvioomme liiketoiminnan edistymisestä. Rahoituskierros on arviomme mukaan edessä jälleen ensi vuonna eikä tulevien kierrosten tarvetta voi tässä vaiheessa sulkea pois. Liiketoiminnan arviointi on tällä hetkellä erittäin haastavaa ja korostammekin tulevan Q3-raportin merkitystä epävarmuuden purussa, luottamuksen uudelleen rakentamisessa ja myös meidän sijoitussuosituksen ja ennusteiden faktaperusteisessa arviossa.
Arvostus on alhainen, mutta syystä
Osakekurssi ja yhtiön näkymät ovat laskeneet ja riskit nousseet merkittävästi Q2-raportin ja maanantain uutisten seurauksena. Kaupallinen eteneminen on ollut odotuksia hitaampaa, mikä kasvattaa rahoitusriskiä. Lyhyen aikavälin EV/S-kertoimet ovat maltillisia (2026e: 5x). Toisaalta myös kasvun epävarmuus ja rahoitusriskit ovat korkealla. DCF-malli (1,2 euroa) viittaa osakkeen nousuvaraan, jos kasvua sisältävät pitkän aikavälin ennusteet alkavat toteutua.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
