Elisa Q4'24: Osakkeen arvostus on matalampi kuin vuosiin
Toistamme 48 euron tavoitehinnan ja lisää-suosituksen. Elisan Q4 oli operatiivisesti linjassa odotuksiimme, ohjeistus odotettu ja osinko ylitti ennusteemme. Operaattorimarkkinassa oli kuitenkin pieniä merkkejä kilpailun kiristymisestä. Elisan pitkäaikainen ja johdonmukainen strategian onnistunut toteutus antaa kuitenkin luottamusta yhtiön hyvän ja vakaan tuloskasvun jatkumiseen. Elisan osakkeen arvostus on useasta näkökulmasta katsottuna houkutteleva (2025e P/E 17x, EV/EBIT 16x ja tuotto-odotus >10 %).
Q4 oli operatiivisesti linjassa ja osinko ylitti ennusteemme
Elisan liikevaihto palasi kasvu-uralle ja kasvoi 3 % 580 MEUR:oon ja ylitti hieman meidän ja konsensuksen ennusteet. Tärkein ja liikevaihdossa erityisesti seuraamamme mobiilipalveluliikevaihdon kasvu hidastui hieman edellisen neljänneksen vauhdista 4,1 %:iin, mutta oli edelleen hyvällä tasolla (2023 4-5 %). Vertailukelpoinen käyttökate kasvoi 3 % 198 MEUR:oon ja oli linjassa meidän ja markkinoiden ennusteiden kanssa. Raportoitua tulosta painoivat muutamat kertaluonteiset erät, jotka olivat yhteensä reilut 10 MEUR. Lisäksi poistot ja rahoituskulut olivat yhteensä vajaat 10 MEUR odotuksiamme korkeammat. Näin ollen osakekohtainen vertailukelpoinen tulos laski hieman ja oli 0,58 euroa Q4:llä ja 2,35 euroa koko vuonna 2024. Yhtiön hallitus ehdotti 2,35 euron osakekohtaisen osingon jakamista vuodelta 2024, mikä ylittää meidän ja markkinoiden ennusteet (2,28€ ja 2,33€). Osinko on keskeinen osa yhtiön sijoitustarinaa ja on nyt kasvanut 11 vuotta peräkkäin.
Kansainvälisistä digitaalisista palveluista uusi kasvujalka
Kansainvälisten digitaalisten palveluiden liikevaihto kasvoi lähes 80 % (orgaanisesti 27 %). Nämä palvelut vastasivat jo 30 % digitaalisten palveluiden liikevaihdosta eli 7 % koko konsernin liikevaihdosta. Ensimmäisiä vahvempia merkkejä uudesta kasvujalasta on siis nähtävissä, varsinkin kun yhtiö odottaa edelleen kaksinumeroista orgaanista kasvua vuonna 2025. Lisäksi jo toteutetut yritysostot tukevat kasvua selvästi vuonna 2025. Kansainvälisten digitaalisten palveluiden kannattavuus on kuitenkin konsernia heikompi, mutta paranee, ja Elisa odottaa tämän osion nousevan kannattavaksi koko vuonna 2025. Voimakkaampaa kannattavuusparannusta hidastavat jatkuvat kasvupanostukset.
Elisa ohjeisti perinteiseen tapaansa, mikä on varovainen
Elisa ohjeistaa liikevaihdon ja käyttökatteen olevan vertailukauden tasolla tai hieman parempia vuonna 2025. Teimme vain pieniä hienosäätöjä operatiivisiin ennusteisiin ja nostimme hieman osinkoennusteita. Ennustamme liikevaihdon kasvavan 3 % ja käyttökatteen 5 % vuonna 2025 (konsensus ennen Q4-raporttia 4 % ja 4 %). Yhtiö totesi tulosjulkistuksessa odottavansa mobiilipalveluliikevaihdon kasvavan edelleen 3-7 %, mikä antaa keskeistä tukea kasvulle. Lisäksi yritysostot ja kansainväliset digitaaliset palvelut tukevat kasvua. Jatkuvat tehostamistoimet ja digitaalisten palveluiden paraneva kannattavuus tukevat taas kannattavuutta. Näin ollen ohjeistusta voi näkemyksemme mukaan tänä vuonna luonnehtia varovaiseksi. Keskeisimmät riskit liittyvät digitaalisten palveluiden kehitykseen Suomessa, kilpailun kiristymiseen ja johdon vaihdoksien mahdollisesti aiheuttamaan epäjatkuvuuteen.
Osakkeen arvostus on useasta näkökulmasta houkutteleva
Osakkeen arvostus on vuoden 2025 ennustetuilla P/E- ja EV/EBIT-kertoimilla on 17x ja 16x, mikä on selvästi alle edellisen 5 vuoden keskiarvojen (22x ja 20x) ja matalampi kuin todella moneen vuoteen. Näkemyksemme mukaan hyväksyttävä P/E-taso on noin 20x. Suhteelliset vastaavat kertoimet ovat 4 % alle lähimpien verrokkien (Q3: +6 %), vaikka yhtiö on laadultaan ja tuloskasvun riskitasoltaan näkemyksemme mukaan kyseisiä verrokkeja parempi. Näin arvostus on näkemyksemme mukaan sekä absoluuttisesti että suhteellisesti houkutteleva. Tuotto-odotus, joka muodostuu osingosta (5 %), tuloskasvusta (3 %) ja kertoimien nousuvarasta, ylittää oman pääoman tuottovaateen ja tukee siten positiivista näkemystä osakkeesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Elisa
Elisa on vuonna 1886 perustettu on suomalainen tietietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys. Elisan päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Viro, mutta yhtiöllä on toimintaa myös 14 muussa maassa. Elisa on johtava mobiiliverkko-operaattori ja kiinteän verkon operaattori Suomessa ja markkinakakkonen Virossa. Elisa tekee yhteistyötä myös kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.02.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 191,5 | 2 251,3 | 2 304,4 |
kasvu-% | 0,5 % | 2,7 % | 2,4 % |
EBIT (oik.) | 504,1 | 522,7 | 549,2 |
EBIT-% (oik.) | 23,0 % | 23,2 % | 23,8 % |
EPS (oik.) | 2,35 | 2,45 | 2,59 |
Osinko | 2,35 | 2,40 | 2,45 |
Osinko % | 5,6 % | 5,2 % | 5,3 % |
P/E (oik.) | 17,79 | 18,70 | 17,75 |
EV/EBITDA | 10,70 | 10,88 | 10,49 |
