Fondia Q4'24: Rima on edelleen erittäin matalalla
Toistamme Fondialle 5,6 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) tuotto-odotuksen laskettua hieman. Emme tehneet oleellisia ennustemuutoksia ja pidämme edelleen vuoden 2025 ennusteitamme erittäin varovaisina, mutta ohjeistuksen puuttuessa näkymän päällä on ylimääräistä epävarmuutta. Tätä paikkaa kuitenkin erittäin alhainen arvostus (2025e EV/EBITA 8x), minkä ansiosta riski/tuotto-suhde kääntyy edelleen selvästi positiiviseksi.
Q4:n vaisu kehitys oli tiedossa
Fondian avainluvut olivat annettujen ennakkotietojen myötä pääasiassa tiedossa. Liikevaihto tuli Q4:llä noin 10 % alas 6,5 MEUR:oon lakiosastopalvelun resurssivarausten vähennysten, alhaisten erillisprojektien sekä asiakaspoistuman kasvun myötä. Myynnissä yhtiö on ilmeisesti onnistunut kiitettävästi, mutta tämä ei ole riittänyt paikkaamaan liikevaihtoon tulevaa vastatuulta. Oikaistu liikevoitto tuli voimalla alas (Q4’24: 0,4 MEUR vs. Q4’23: 1,1 MEUR) vahvalta vertailukaudelta, kun kiinteät kulut eivät joustaneet ja tuottavuus on ollut heikolla tasolla. Osinkoehdotus oli odotetusti 0,30 euroa osakkeelta, mikä on velaton tase huomioiden perusteltu, mutta nykyisellä tulostasolla pidemmän päälle kestämättömällä tasolla.
Ohjeistuksen puute nostaa epävarmuutta asteella
Fondia ei antanut numeerista ohjeistusta vuodelle 2025, vaan kertoi tiivistettynä keskittyvänsä tänä vuonna kannattavuuden parantamiseen. Yhtiö halunnee pelata varman päälle viime vuoden pettymyksen ja tulosvaroituksen jälkeen. Fokus on ollut tiedossa yhtiön muutosneuvotteluiden yhteydessä annettujen kommenttien ja säästötavoitteiden jälkeen. Pientä huolta yhtiön näkymissä aiheutti yhtiön epävarmuus muutosneuvotteluiden liikevaihtovaikutuksesta, sillä huonossa skenaariossa yhtiö menettäisi sekä avainhenkilöitä ja heidän mukanaan viemiä asiakkaita. Tämäkin riski on kuitenkin jo aiemmin liputettu. Yleisesti markkinanäkymiin liittyy merkittävää epävarmuutta, mutta varovaisia piristymisen merkkejä on kuitenkin havaittavissa erityisesti transaktioissa.
Emme ole tehneet vuoden 2025 ennusteisiimme muutoksia kokonaiskuvan ollessa mielestämme ennallaan. Kasvunäkymä on heikko erityisesti alkuvuodelle, mutta kulurakenteen pitäisi laskea merkittävästi ja tukea kannattavuuden selkeää parantumista. Ennustamme liikevaihdon laskevan marginaalisesti 25,2 MEUR:oon (-2 %), mutta alkuvuonna lasku on rumaa ja loppuvuonna liikevaihto elpyy (osin vertailukohtien heiketessä). Oikaistun liikevoiton odotamme paranevan 2,0 MEUR:oon (2024: 1,6 MEUR), mikä olisi selvä parannus huolimatta lievästi laskevasta liikevaihdosta. Yhtiön toimista tulevien mahdollisesti noin 1,5 MEUR:n säästöjen ansiosta pidämme ennustamaamme parannusta hyvin maltillisena, kunhan mahdolliset epäsuorat negatiiviset vaikutukset (kuten henkilöstön vaihtuvuus) eivät aiheuta merkittävää vastatuulta.
Arvostus asettaa riman todella matalalle
Fondialla on edelleen paljon todistettavaa ja riskitaso pysyy koholla, mutta ensireaktiomme uuteen johtoon on positiivinen ja luottamusta herättävä. Sijoittajien kannalta Fondiasta houkuttelevan tekee kuitenkin erityisesti se, että nykyarvostus asettaa vaatimukset erittäin matalalle. Vuoden 2025 isossa kuvassa vaisulla tuloksella oikaistu EV/EBITA on 8x ja oikaistu P/E-lukukin vain 11x. Suhteessa verrokkiryhmään, jossa käytämme erilaisia asiantuntijaorganisaatioita, Fondia arvotetaan 30 %:n alennuksella vuoden 2025 ennusteilla. Jos tuloskehitys jatkaisi odottamallamme uralla, arvostuksessa olisi mielestämme 20 % nousuvaraa ja lisäksi tuotto-odotusta nostaa 6 %:n osinkotuotto. Toisaalta H1’25-luvut ovat todennäköisesti vielä heikkoja, joten jätimme tavoitehintamme ennalleen voidaksemme vahvistaa kehityksen olevan oikealla uralla. Tätä kautta suosituksemme laski asteella lisää-tasolle (aik. osta).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fondia
Fondia on vuonna 2004 perustettu Suomen 9. suurin lakiasiaintoimialan yritys. Keihäänkärkituotteena se tarjoaa jatkuvaa tuotteistettua lakiosastopalvelua kiinteällä kuukausihinnalla. Käytännössä asiakkaat voivat ulkoistaa oman lakiosaston osittain tai kokonaan Fondialle. Fondian ydinkohderyhmää ovat alipalvellut pk-yritykset, mutta tuotteistettujen palvelujen kautta (esimerkiksi DPOaaS) tarjonta soveltuu hyvin myös suurille yrityksille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.02.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 25,6 | 25,2 | 27,3 |
kasvu-% | −1,8 % | −1,6 % | 8,3 % |
EBIT (oik.) | 1,6 | 2,0 | 2,4 |
EBIT-% (oik.) | 6,1 % | 8,1 % | 8,9 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,45 | 0,52 |
Osinko | 0,30 | 0,30 | 0,30 |
Osinko % | 6,0 % | 5,5 % | 5,5 % |
P/E (oik.) | 15,50 | 12,16 | 10,57 |
EV/EBITDA | 8,32 | 7,42 | 5,34 |
