Analyysi

Kemira Q1'26: Hintapaineet rokottavat kannattavuutta

Petri GostowskiPääanalyytikko

Tiivistelmä

  • Kemiran Q1-tulos jäi odotuksista, kun myyntihintojen lasku ja valuuttakurssien vastatuuli heikensivät liikevaihtoa ja kannattavuutta.
  • Yhtiö toisti vuoden 2026 ohjeistuksen, mutta muutti taustaoletuksiaan heikentyneen kysynnän vuoksi erityisesti pakkaus- ja sellumarkkinoilla.
  • Ennusteemme laskivat Q1-raportin jälkeen, mutta hintojen korotusten odotetaan lievittävän marginaalipainetta kahden kvartaalin viiveellä.
  • Osakkeen arvostus on neutraali, ja kurssilasku kompensoi ennusteiden laskua, mikä puoltaa parempien ostopaikkojen odottamista.

Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.

Kemiran ensimmäisen neljänneksen tulos jäi selvästi odotuksista, kun myyntihintojen lasku painoi yhtiön liikevaihtoa ja kannattavuutta. Lyhyellä tähtäimellä arvioimme marginaalipaineen jatkuvan, kun taas hintojen korotusten odotamme tasoittavan pidemmän aikavälin vaikutuksia. Leikkasimme ennusteitamme lyhyen tähtäimen heikentynyttä kysyntäkuvaa ja marginaalipainetta mukaillen. Siten laskemme tavoitehintamme 18,5 euroon (aik. 21,5 euroa) ja toistamme neutraalisti arvostetun Kemiran vähennä-suosituksemme.

Tulospaine oli odotettua voimakkaampaa Q1:llä

Kemiran Q1-liikevaihto laski 4 %, mikä oli ennustamaamme 8-2 %) voimakkaampi tahti. Tämän taustalla oli myyntihintojen lasku sekä valuuttojen aiheuttama vastatuuli. Liikevaihdon supistuminen löi läpi tulokseen ja Kemiran Q1:n operatiivinen käyttökate laski 117 MEUR:oon alittaen meidän ja konsensuksen ennusteet tuntuvasti (Q1’26e Inderes 132 MEUR ja konsensus 129 MEUR). Hintapaine rokotti erityisesti tavanomaisesti vakaan vedenkäsittelyliiketoiminnan kannattavuutta, joka laski sen omaan lähihistoriaan peilattuna vaisulle tasolle. Sama ajuri rokotti myös pakkaus- ja hygienia markkinoita palvelevaa P&H S-segmenttiä, joka kamppailee myös rakenteellisista haasteista kärsivän Kiinan markkinan heikkouden kanssa. Pitkälti operatiivisen tuloksen heikkoutta mukaillen Q1:n osakekohtainen tulos laski 0,29 euroon (Q1’25: 0,39 euroa). Kommentoimme Q1-tulosta tarkemmin tuoreeltaan jo perjantaiaamuna ja kommenttimme on luettavissa täällä.

Ohjeistus ennallaan, taustaoletuksissa muutoksia

Kemira toisti vuodelle 2026 annetun ohjeistuksen, jonka mukaan se odottaa sen liikevaihdon olevan 2600-3000 MEUR:n välillä ja vastaavasti operatiivisen käyttökatteen olevan 470-570 MEUR:n välillä. Näkymien taustaoletuksia yhtiö sen sijaan muokkasi, kun yhtiön mukaan kysyntä pakkaus- ja sellumarkkinoilla on heikentynyt. Kunnallisen vedenkäsittelyn se odottaa yhä kasvavan hieman, mutta teollisten asiakkaiden puolella myös vedenkäsittelyratkaisujen kysyntä vaihtelee. Kysyntätekijöiden lisäksi tulospainetta aiheuttaa etenkin öljypohjaisten raaka-aineiden- ja logistiikkakustannusten nousu, mutta näkymissään Kemira olettaa, että se pystyy suurelta osin vähentämään niiden nousun vaikutuksen. Öljypohjaiset raaka-aineet muodostavat kolmanneksen yhtiön käyttämistä raaka-aineista.

Ennusteemme laskivat Q1-raportin jälkeen

Olemme tehneet negatiivisia ennustemuutoksia kysyntäkuvaa ja kustannusten nousupainetta mukaillen. Kemira on kuitenkin jo toteuttanut hintojen korotuksia, joiden uskomme lievittävän marginaalipainetta tavanomaisella noin kahden kvartaalin viiveellä. Lähivuosien tulosennusteemme laskivat operatiivisen käyttökatteen tasolla 4-9 %, ja kuluvan vuoden ennusteemme asettui 498 MEUR:oon (aik. 545 MEUR), mikä on tulosohjeistushaarukan keskikohdan alapuolella. Riskeinä ennusteillemme pidämme kustannusinflaation voimistumista ja hinnankorotusten läpimenon haasteita.

Kurssilasku kompensoi ennusteiden laskua

Ennusteidemme mukaiset vuosien 2026-2027 P/E- kertoimet ovat 15x ja 13x ja oikaistut EV/EBIT-kertoimet ovat 11x ja 10x. Pidämme näitä yhtiön historiallisen arvostuksen tasoisia arvostuskertoimia neutraaleina, eikä arvostuksessa mielestämme ole perusteita venymiselle etenkään nyt, kun epäsuotuisa kehitys toimintaympäristössä kohottaa ennusteriskejä. Päivitetty kassavirtamallimme on 19,3 eurossa, mikä myös viitoittaa osakkeen olevan suhteellisen oikein hinnoiteltu. Tätä taustaa vasten pidämme osakkeen-tuotto-riskisuhdetta suhteellisen tasapainoisena, mikä puoltaa parempien ostopaikkojen kyttäämistä.

Sisäänkirjautuminen vaadittu

Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille

Luo ilmainen tunnus