Remedy: Lyhyen aikavälin synkkyyden takaa pilkistää jo valoa
Tiivistelmä
- Odotamme Remedyn osakkeen arvostuksen olevan houkutteleva pitkällä aikavälillä, erityisesti tulevien suurten pelijulkaisujen, kuten Control 2:n, onnistuessa.
- Arvioimme, että syyskuun päivitys FBC: Firebreakiin on kriittinen pelin elvyttämiseksi, mutta ilman onnistumista tulosvaroitus loppuvuodesta on todennäköinen.
- Näkemyksemme mukaan Remedyn pitkän aikavälin kasvu- ja kannattavuuspotentiaali on merkittävä, ja yhtiön strategiset tavoitteet vuodelle 2027 ovat saavutettavissa.
- Uskomme, että Remedyn osake voi lähivuosina alkaa heijastella vahvemmin yhtiön pitkän aikavälin potentiaalia, kun peliprojektit etenevät kohti julkaisua.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Toistamme Remedyn 18,0 euron tavoitehinnan, mutta kurssilaskun myötä päivitämme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Remedy julkaisee 25.9. ison päivityksen FBC: Firebreakiin, jonka tavoitteena on kääntää pelin suunta epäonnistuneen julkaisun jälkeen. Mielestämme osakkeen kurssiin on käytännössä jo hinnoiteltu skenaario, jossa peli ei enää elvy. Siten tilaa on lähinnä mahdollisille positiivisille yllätyksille, joskin tällä hetkellä pessimismi pelin suhteen on täysin perusteltua. Isossa kuvassa näemme Remedyn sijoitustarinan kannalta keskeisenä seuraavat isot pelijulkaisut (Max Payne ja erityisesti Control 2), joiden onnistuessa osakkeessa on nykytasoilta huomattavaa potentiaalia. Siten näemme riski-tuottosuhteen houkuttelevana sijoittajille, jotka uskovat näiden tulevien pelien menestykseen.
Mikäli FBC: Firebreak ei elvy, luvassa on todennäköisesti tulosvaroitus vielä loppuvuodesta
Olemme käsitelleet FBC: Firebreakin julkaisua ja tilannetta tarkemmin jo Q2-päivityksessämme, eikä tilanne ole sen jälkeen muuttunut suuntaan tai toiseen. Vaikka Remedy laski oletuksiaan Firebreakin kehityksestä julkaisun jälkeen, toisti yhtiö Q2-raportissa ohjeistuksensa (liikevaihto kasvaa ja liikevoitto on positiivinen). Yhtiöllä on edelleen uskoa pelin mahdolliseen uudelleenkäynnistykseen, missä ensimmäinen kriittinen askel on syyskuun isompi päivitys. Tällöin myös markkinointiaktiviteettia pelin ympärillä on tarkoitus kasvattaa. Yhtiö julkaisi 24.9. blogikirjoituksen, jossa uutta päivitystä avattiin jo hieman, mutta lisätietoja annetaan 25.9. Uskoa pelin mahdollisuuksiin luo se, että pelin peruskokemus oli toimiva ja hauska erityisesti niillä pelaajilla, jotka malttoivat pelata peliä hieman pidempään. Nyt tehtävällä päivityksellä tarkoituksena on saada pelikokemus nautinnolliseksi alusta saakka. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, ja ilman siinä onnistumista tulosvaroitus loppuvuodesta on todennäköinen. Q3:lla Remedyllä on kuitenkin ollut käynnissä vanhojen peliensä alennuskampanjoita yhtiön 30-vuotissyntymäpäivien kunniaksi. Tämä jossain määrin tukee lyhyen tähtäimen kehitystä, mutta ei yksinään riitä.
Emme ole tässä kohtaa tehneet muutoksia ennusteisiimme. Odotamme tällä hetkellä vuodelta 2025 64,9 MEUR:n liikevaihtoa (+28 %) ja 1,7 MEUR:n oikaistua liikevoittoa (H1’25: 0,8 MEUR). Strategiassaan Remedy tavoittelee vuoteen 2027 mennessä yli 100 MEUR:n liikevaihtoa ja 30 %:n käyttökatetta. Nämä ovat mielestämme saavutettavissa, mikäli erityisesti Control 2:n julkaisussa onnistutaan hyvin.
Osakkeen arvostus on mielestämme houkutteleva suhteessa seuraavien isojen pelijulkaisujen tarjoamaan potentiaaliin
Uskomme Remedyn kykyyn luoda pitkällä aikavälillä useampia laadukkaita ja menestyviä pelejä, minkä tarjoamaan kasvu- ja kannattavuuspotentiaaliin peilattuna osakkeen arvostus (2027e EV/EBITDA 5,6x) on erittäin houkutteleva. Pitkän aikavälin potentiaalista kertoo myös DCF-mallin perusskenaarion (25,6 €) arvo. Malli on kuitenkin hyvin herkkä tulevien pelien menestykselle kiinteästä kulurakenteesta ja itsejulkaisusta johtuen. Lyhyellä aikavälillä osakkeen arvostus ei saa vielä tukea tuloskertoimista, ja FBC: Firebreakin julkaisu jäi pahasti alkuperäisistä odotuksista. Pelillä on vielä toiveita tehdä paluu, missä syyskuun päivitys on erittäin tärkeässä roolissa. Käänteeseen liittyvä epävarmuus painaa Remedyn osaketta tällä hetkellä, ja mielestämme osakkeeseen on käytännössä jo hinnoiteltu skenaario, jossa peli ei elvy. Siten positiivisen yllätyksen tullessa käänne osakkeessa voisi olla nopea, joskin tällä hetkellä pessimistinen näkemys pelin tulevaisuuden osalta on perustellusti vallallaan. Remedyn osakkeen arvonluonnin kannalta keskeisintä on kuitenkin onnistua Control 2:n julkaisussa, johon on arviomme mukaan aikaa enää alle 2 vuotta. Uskomme edelleen, että Remedyn osake alkaa jossain kohtaa lähivuosina heijastella vahvemmin yhtiön pitkän aikavälin potentiaalia peliprojektien edetessä kohti julkaisua.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
