Toinen aalto on aikalisän paikka
Koronapandemian toinen aalto Euroopassa iskee arviomme mukaan yhtiön myyntiputkeen ja lisäksi Tough SDR -tuotekehitys on viivästynyt suunnitellusta aikataulusta. Nämä heijastunut erityisesti ensi vuoden näkymään ja näemme merkittävän riskin sille, että odottamamme voimakas tuloskasvu siirtyy pidemmälle tulevaan. Samalla osake on kuitenkin pysynyt nousukäyrällä ja nostanut odotuksia yhtiötä kohtaan. Korkean arvostuksen voi edelleen perustella pitkän aikavälin valoisien näkymien perusteella, mutta lyhyellä aikavälillä ennusteisiin liittyvä korkea epävarmuus kääntää riski/tuotto-suhteen negatiiviseksi. Mielestämme sijoitustarinassa onkin aika ottaa aikalisä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 75,2 | 86,7 | 107,4 |
kasvu-% | 19,7 % | 15,4 % | 23,9 % |
EBIT (oik.) | 6,3 | 6,4 | 11,1 |
EBIT-% (oik.) | 8,4 % | 7,4 % | 10,4 % |
EPS (oik.) | 0,17 | 0,17 | 0,30 |
Osinko | 0,10 | 0,10 | 0,20 |
Osinko % | 1,5 % | 1,3 % | 2,5 % |
P/E (oik.) | 39,32 | 47,20 | 25,99 |
EV/EBITDA | 15,35 | 15,50 | 10,18 |
