Tuotto-odotus on riittävän hyvä
Näkemyksemme mukaan vuodet 2019-2020 jäävät Cityconille tuloksellisesti välivuosiksi, mutta ennustamme yhtiön pystyvän ylläpitämään nykyistä 0,13 euron osakekohtaista osinkoa näinä vuosina. Korkea 7,2 %:n osinkotuotto yhdessä arvostustason nousuvaran kanssa tarjoavat mielestämme riittävän hyvän tuotto-odotuksen positiivisen suosituksen perustelemiseksi. Pidämme lisäksi mahdollisena, että Cityconin pääomistaja tulee tekemään ostotarjouksen yhtiöstä nykyistä korkeammalla kurssitasolla ja tämä yrityskauppaoptio tukee positiivista näkemystämme.
Citycon
Citycon on kiinteistöalalla toimiva yritys. Se hankkii, kehittää ja hallinnoi kiinteistöjä, kuten liiketiloja ja kauppakeskuksia Pohjoismaiden ja Baltian isoissa kaupungeissa. Yhtiön visio on olla pitkäaikainen toimija, joka osallistuu kiinteistösalkun kehittämiseen ja nykyaikaistamiseen. Yhtiö perustettiin alun perin vuonna 1988, ja pääkonttori sijaitsee Espoossa.
Lue lisää yhtiösivulla