Vahva operatiivinen tulos ja ohjeistuksen nosto

Toistamme Cityconin lisää-suosituksemme ja 2,60 euron tavoitehintamme Q3-tuloksen jälkeen. Operatiivisesti vahva Q3-tulos ylitti konsensuksen odotukset ja yhtiö myös nosti 2015 ohjeistustaan. Q3-raportti mielestämme kokonaisuudessaan vähensi osakkeeseen liittyvää epävarmuutta, sillä sijoittajat näkivät ensimmäistä kertaa yrityskaupalla hankitun Sektor Gruppenin IFRS-tilinpäätösnumerot ja Citycon kertoi etukäteen vuoden 2015 osinkoehdotuksensa 0,15 euroa. Lisäksi yhtiö kertoi siirtyvänsä kvartaaliosinkoon ensi vuonna, mikä otettiin positiivisesti vastaan markinoilla. Näemme osakkeessa edelleen lyhyen tähtäimen nousuvaraa, sillä Cityconin tuotto/riski –profiili on edelleen houkutteleva ja osake on mielestämme edelleen aliarvostettu eurooppalaisiin verrokkeihin nähden.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille