Oriola suunnittelee liiketoimintamallin uudistamista ja käynnistää yt-neuvottelut
Oriola tiedotti maanantaina, että yhtiö suunnittelee liiketoimintamallin uudistamista ja käynnistää yt-neuvottelut. Oriola yksinkertaistaa yhtiön prosesseja parantaakseen operatiivista tehokkuutta ja vähentääkseen kustannuksia kannattavuuden parantamiseksi. Tavoitteena on selkeyttää vastuita, lisätä läpinäkyvyyttä sekä vähentää organisaation monimutkaisuutta muuttamalla toimintamallia ja organisaatiorakennetta.
Oriolan tavoitteena on siirtyä maakohtaiseen organisaatioon, jossa nykyiset liiketoiminta-alueet Pharma ja Retail sekä Operations-toiminto yhdistyvät omiksi maantieteellisiksi liiketoiminta-alueiksi Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsin apteekkitoiminta, joka palvelee suoraan kuluttajia Ruotsissa, jatkaa erillisenä liiketoiminta-alueena. Suunnitelmien mukaan uusi toimintamalli ja organisaatiorakenne olisivat voimassa vuoden 2022 alusta.
Oriola käynnistää yt-neuvottelut organisaation uudistamiseksi ja virtaviivaistamiseksi sekä kannattavuuden parantamiseksi. Neuvottelut koskevat noin 600 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa (koko henkilöstömäärä kesäkuun 2021 lopussa oli 2768). Tuotannon työntekijät lääkejakelussa ja annosjakeluliiketoiminnassa, apteekkien henkilöstöpalveluiden työntekijät Suomessa sekä apteekkien työntekijät Ruotsissa jäävät neuvottelujen ulkopuolelle. Yhtiön alustavan arvion mukaan Oriolasta voi neuvottelujen tuloksena vähentyä enintään 130 työtehtävää, mikä vastaisi vähintään noin 7 MEUR:n vuotuisia kustannussäästöjä.
Oriolan oikaistu liikevoitto on viimeiset kolme vuotta junnannut paikoillaan ~20 MEUR:ssa (EBIT ~1 %), mikä on vain kolmaosa siitä, mitä yhtiö teki 2014-2016 aikana (~60 MEUR). Oriola on kulkenut viime vuodet vaikeudesta toiseen (epäonnistunut ERP-uudistus, Hehku-ketjun ylös- ja alasajo, Enköpingin jakelukeskuksen viivästyminen, Ruotsin apteekkimarkkinan siirtyminen verkkoon ja kilpailutilanteen kiristyminen jne.) ja toimintaan on kaivattu kipeästi ryhtiliikettä. Oriola ei ole viimeaikaisista yrityksistä huolimatta onnistunut parantamaan kannattavuuttaan ja reagointi markkinamuutoksiin on ollut hidasta. Useista tulospettymyksistä ja -varoituksista päätellen, johdolla on ollut viime vuosina turhan ruusuinen kuva markkinatilanteesta ja Oriolan kilpailukyvystä, eikä tulosluisuun olla suhtauduttu mielestämme riittävällä vakavuudella. Oriolan hallitus nimitti kesällä Elisa Markulan Oriolan uudeksi toimitusjohtajaksi. Markulalla on vahvat näytöt tuloskäänteestä edellisessä pestissään Tikkurilan toimitusjohtajana ja mielestämme Markulan valinta oli Oriolan nykyiseen tilanteeseen erinomainen. Markula aloitti Oriolan toimitusjohtajana 9.8. ja hänellä on selvästi Oriolan hallituksen antama laaja mandaatti parantaa toiminnan tehokkuutta sekä myötävaikuttaa yritysostoihin, -myynteihin tai muihin järjestelyihin. Oriolan johtoryhmässä on nähty syksyllä muitakin henkilövaihdoksia (mm. talousjohtaja ja Consumer-liiketoiminnan johtaja) ja mielestämme organisaatiota ravistellaan nyt tilanteen vakavuuden vaatimalla tavalla.
Nyt ilmoitetut toimenpiteet kannattavuuden ja kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi ovat ensimmäinen vaihe Oriolan muutosprosessissa. Oriola jatkaa kannattavuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Uskomme näkevämme yhtiöltä päivitetyn strategian, uudet taloudelliset tavoitteet sekä uusia kannattavuuteen tähtääviä toimenpiteitä vuoden loppupuolella järjestettävällä pääomamarkkinapäivällä.
Login required
This content is only available for logged in users
Oriola
Oriola är en läkemedelskoncern med särskilt fokus inom distribution av läkemedel till andra aktörer inom branschen. Bolaget erbjuder tjänster till apotek och övriga läkemedelsbolag, vilket exempelvis innefattar förhandlingar med leverantörer och distribution av produkter. Idag innehas störst verksamhet inom Norden och Baltikum. Huvudkontoret ligger i Esbo.
Read more on company pageKey Estimate Figures20.07.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Omsättning | 1 800,8 | 1 843,7 | 1 890,3 |
tillväxt-% | 4,62 % | 2,38 % | 2,53 % |
EBIT (adj.) | 21,0 | 21,0 | 29,7 |
EBIT-% | 1,16 % | 1,14 % | 1,57 % |
EPS (adj.) | 0,07 | 0,07 | 0,09 |
Utdelning | 0,06 | 0,07 | 0,09 |
Direktavkastning | 3,15 % | 7,27 % | 9,35 % |
P/E (just.) | 29,11 | 13,64 | 10,64 |
EV/EBITDA | 7,48 | 4,67 | 3,79 |