Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa videon transkriptin pohjalta. Voit antaa siitä palautetta Inderesin foorumilla. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Huomio: Tämä on koneellisesti luotu transkripti ja se saattaa sisältää epätarkkuuksia.
Tervetuloa Inderes-TV:n pariin! Ilkka julkaisi heidän Q2-tuloksensa tänään. Käydään sitä läpi yhtiön toimitusjohtajan Olli Pirhosen kanssa. Morjesta, Olli! Tervehdys. Aloitetaan itse asiassa haastattelu. Te annoitte noin pari viikkoa sitten negatiivisen tulosvaroituksen. Ennen kuin mennään Q2-tulokseen, niin käydään vähän sitä läpi. Avaisitko ensin omin sanoin tulosvaroituksen taustoja?
Joo, kyllähän se pääsääntöisesti tuli tuolta kasvun puolelta, eli liikevaihto ei ollut kehittynyt tavoitteiden mukaisesti tässä alkuvuoden aikana, ja tietysti varmasti siihen vaikuttaa osaltaan markkinatilanne. Totta kai myös ne kehitystoimet, mitä me tehdään, niin niiden vaikutukset eivät vielä näy kokonaisuudessaan liikevaihdossa. Sitä kautta, kun liikevaihtoennuste jäi tai toteuma jäi tavoitteesta, niin myös tulostaso jäi meidän tavoitteita heikommaksi ja myös edellistä vuotta heikommaksi, ja sitä kautta annettiin tulosvaroitus.
Pystytkö avaamaan hieman tarkemmin, että missä tytäryhtiössä tai tuotealueella kysyntä on sitten jäänyt teidän aikaisemmista odotuksista?
Kyllä se tietysti data- ja teknologiapalveluissa meillä on. Siellä ei ole saatu sitä kasvua aikaiseksi, mitä on odotettu, että sieltä varmaan tulee suurin osa tästä. Tästä tavoitteesta jäämisestä. Siihen me tietysti olemme tehneet panostuksia ja pyrimme siihen, että saadaan kurottua loppuvuoden aikana tätä eroa kiinni ja myöskin tulevina vuosina kasvatettua liikevaihtoa orgaanisesti. Sen eteen me ollaan tehty toimia ja panostuksia tässä Q2:n aikana.
Teillä oli mainittuna myös geopoliittiset epävarmuustekijät. Missä määrin tämä vaikuttaa kysynnän taustalla, ja vaikuttaako tämä kaikkiin maantieteellisiin alueisiin saman verran, vai mihin tämä erityisesti painottuu teillä?
Kyllähän tällä epävarmuudella on oma vaikutuksensa ollut meidän tuloskehitykseen tai meidän asiakkaiden käyttäytymiseen, ja sitä kautta tietysti jonkinlaista painoarvoa sille voidaan laskea. Suuri vaikutus sillä on ollut tietysti meidän Lähi-idän toimintoihin. Siellä tilanne on tietysti ollut akuutti. Siellä Lähi-idän seudulla tässä ykkösen ja kakkosen aikana. Mutta kyllä se tietysti varmaan jonkin verran on vaikuttanut myöskin yleiseen kehitykseen täällä Suomenkin tasolla. Mutta tokikaan ei sen varaan tietysti kokonaan, vaan kyllä meidän omaa suorittamista pitää myöskin parantaa ja sitä kautta hakea kehitystä sinne yläriville tulevina kuukausina ja tulevina vuosina.
Me ollaan aiemmin näillä videoilla puhuttu jonkin verran tekoälystä ja sen vaikutuksesta kysyntään. Niin miten? Onko teidän ajattelu tämän suhteen mitenkään kehittynyt tässä viime aikoina, että onko tämä merkittävä tekijä kysynnän taustalla?
Totta kai sekin on tekijä, joka varmasti myös mietityttää asiakkaita, kuinka sitä hyödynnetään. Mutta me ollaan omalta osaltamme laitettu paukkuja sinne kehitystyöhön. Ollaan tehty sitä jo Q2:n aikana ja tullaan jatkamaan sitä kehitystyötä, ja uskotaan, että se luo meille enemmänkin mahdollisuuksia kehittää meidän tuotteita entistä paremmin meidän asiakkaita palvelemaan. Sitä kautta uskotaan, että me pystytään hyötymään tästä tekoälyn kehityksestä. Mutta varmaan se näkyy tällä hetkellä vähän sellaisena tietynlaisena... Onko epävarmuus oikea sana? Tai siten, että jokainen, myös asiakaskunta, hakee sitä tekoälyn roolia, kuinka he hyödyntävät sitä omassa liiketoiminnassaan. Mutta me tullaan siihen panostamaan ja uskotaan, että se hyödyttää meitä tulevaisuudessa ja parantaa meidän tuotteiden ja palveluiden kilpailukykyä.
Pystytkö antamaan jotain konkreettisia esimerkkejä näistä tekoälypanostuksista, mitä te olette viime aikoina työstäneet?
Kyllä se kaiken kaikkiaan näkyy tietysti meidän oman toiminnan tekemisessä. Me pyrimme kehittämään oman toiminnan tekemistä paremmaksi ja hyödyntämään tekoälyä ja sitä kautta saamaan nopeutusta tähän meidän omaan kehitystyöhön. Mutta siellä on tiettyjä askeleita. Meillä on esimerkiksi Profinderin tuotteissa älykkyyttä tai hakuominaisuuksia ynnä muita. Lianan tuotteisiin on tuotu tekoälyominaisuuksia sinne tuotteiden avuksi, että pikkuhiljaa sitä tuodaan tänne meidän tuoteportfolioon myöskin auttamaan meidän asiakkaiden hyödynnettävyyttä meidän tuotteiden kautta entistä paremmin.
Tulosta laskivat myös panostukset kansainvälistymiseen. Muun muassa Profinder on laajentumassa Ruotsiin. Voisitko tässä vaiheessa ottaa pienen kertauksen, että miten laajeneminen tänne on edennyt? Ilmeisesti vielä mitään merkittävää liikevaihtoa täältä ei tule.
Joo, pitää paikkansa, että ei vielä mitään merkittävää liikevaihtoa sieltä tule. Ollaan alkuvaiheessa, panostusvaiheessa. Lähdettiin viime vuoden loppupuolella sinne, tai rantauduttiin sinne Ruotsiin. Meillä on siellä myyntiorganisaatio, joka toimii, ja tulokset ovat vielä alkuvaiheessa, mutta koko ajan mennään eteenpäin siellä. Mutta edelleenkin vaatii kovaa työtä meiltä, että saavutetaan sitä riittävää massaa siellä asiakaskunnassa ja saadaan kunnolla liikevaihtoa kehitettyä, että alkutaivalta panostusvaiheessa ollaan siihen Ruotsin markkinaan menossa. Mutta uskotaan myös, että nämä uudistukset, mitä me tehdään Profinderin tuotteisiin, niin ne edistävät myös meidän toimintaa siellä Ruotsin markkinoilla tulevaisuudessa.
Jes! Tulosvaroituksen teemat toki liittyvät vahvasti myös Q2:n kehitykseen, mutta jos haluat Q2:n kehityksestä nostaa vielä jotain oleellista, niin voitaisiin käydä se tässä vielä läpi. Toki voit myös joitain onnistumisiakin tuoda siitä esiin.
No joo, jos lähdetään ihan siitä isosta kuvasta kokonaisuutena, niin meidän kokonaistulos tietysti parani tällä Q2:lla ja H1:llä, että siinä mielessä ollaan tyytyväisiä siihen meidän. Niin. Tietysti Alma Median osingot ja nämä rahoitustuotot kaiken kaikkiaan olivat sillä tasolla, ja osakkuusyhtiöiden tulos, että meidän koko kokonaistulos kasvoi selkeästi Q2:lla ja H1:llä. Lisäksi positiivinen asia oli se, että meidän pääomanhallinnan kautta me saatiin H1:n aikana meidän Alma Median osingot ja meidän osakkuusyhtiöiden maksamat osingot ja pääomapalautukset, niin saatiin sieltä kassavirtaan noin 9 miljoonaa euroa, ja sitä kautta pääomanhallinta meillä oli hyvällä tasolla.
Tämän alkuvuoden aikana parannettavaa meillä on omassa liiketoiminnassa, erityisesti sen kasvun aikaansaamisessa. Sitten kun me saadaan kasvua aikaiseksi, me uskotaan, että meidän tuloskin sitä kautta tulee paranemaan, ja sen eteen me olemme nyt näitä panostuksia tehneet. Eli kyllä me oltiin selkeästi panostusvaiheessa tässä Q2:n aikana, mutta sitten meillä on myös tietyt voitot tuolla asiakasrintamalla. Valtioneuvoston kanslian kilpailutuksessa esimerkiksi Ever Medialla Liana pärjäsi hyvin, niin se on osoitus siitä, että me tehdään oikeita asioita ja pystytään. Pystytään palvelemaan meidän asiakkaita entistä paremmin. Ja uskotaan, että kun jatketaan tätä kehitystyötä, panostuksia tekoälyyn ja teknologiaan ja myöskin toimenpiteitä sen kasvun aikaansaamiseksi, niin me pystytään kyllä kääntämään myös tätä yläriviä kasvuun, ja se on meidän vahva tavoite tuleville kuukausille ja tulevalle vuodelle.
Myöskin jos miettii tuota oman toiminnan tulostasoa vielä, sehän on nyt jäänyt jälkeen viime vuodesta aika paljonkin, niin oliko siinä mitään kausiluonteista tai mitään kertaluonteista kulua? Mikä sitä painoi, vai onko se käytännössä ylärivistä johtuva haaste?
Varmasti pääsääntöisesti ylärivistä, eikä siellä oikeastaan mitään kausiluonteista ole. Mutta kyllä tietysti täytyy muistaa, että tämä meidän rakennemuutos, mitä me ollaan tehty, eli medialiiketoiminnasta luovuttiin tuossa vuosi takaperin suurin piirtein. Ja tietysti tämän rakenteen vielä vieminen oikeaan kokoluokkaan. Tässä meidän, niin se vaatii työtä, ja sitä työtä tehdään koko ajan, että pyritään. Pyritään saamaan tämä rakenne oikeasuhtaiseksi tähän nykyiseen liiketoimintaan, ja se varmasti siellä vie jonkin verran meillä aikaa. Tiettyjen kulujen saaminen sieltä pois ja sitä kautta virtaviivaistaa tätä meidän toimintaa ja keskittyä ihan siihen meidän nykyisen liiketoiminnan kehittämiseen, että siinä meillä on varmasti vielä tekemistä.
Esimerkkinä jos mainitsen, niin siellä on tiettyjä kiinteistömassoja meillä, joista me pyrimme tietenkin luopumaan. Ne eivät ole enää meille tarpeellisia, mutta sen eteen tehdään koko ajan töitä, ja se tietysti vähän on. On riippuvainen myöskin sitten siitä, että miten kiinteistömarkkina ja kysyntä kehittyvät sillä puolella. Mutta tämäntyyppisiä rakenteellisia asioita siellä meillä on vielä työpöydällä niin sanotusti hoidettavana.
Tosiaan, niin kuin sanoit, osakkuusyhtiöiden tulos oli vahva ja saitte merkittäviäkin osinkoja Kaleva Medialta. Ehkä näistä osingoista, että onko tässä kuinka paljon tämmöistä kertaluonteista suurempaa osingonmaksua, vai onko tämä kestävällä tasolla? Ja ehkä muutenkin, jos voisi kertoa vähän Kaleva Median kehitystä ja siellä fokusalueita ja strategiaa.
Sinänsä kun Kaleva Median operatiivisessa toiminnassa en itse ole mukana, niin en välttämättä ole oikea henkilö niitä kommentoimaan. Mutta sanotaan, että isossa kuvassa se yhdistyminen, mikä tehtiin ja mitä tavoitteita asetettiin, niin ne on aika hyvin saavutettu ja siellä on niitä hyötyjä tästä yhteistyöstä saavutettu. Ja ei sinänsä, niin kuin tuo meidän osakkuusyhtiötuloksen paraneminen kertoo, siellä mennään ihan oikeaan suuntaan niiden tavoitteiden mukaisesti, mitä me sinne asetettiin. Sen lisäksi tietysti Arena Partnersissa meillä tuossa alkuvuoden aikana oli tämä Arena Interactiven myynti, joka tietysti omalta osaltaan toi kertaluontoisen piristyksen siihen Arena Partnersin ja osakkuusyhtiötulokseen. Sen vaikutus meille oli noin miljoona euron kokoluokkaa ja se jakautui 700 000 Q1:lle ja 300 000 Q2:lle.
Nämä ovat tietysti tällaisia kertaluontoisia, että niitä ei ole odotettavissa jatkossa, ja Arena Partnersissa muutenkin meillä on nyt ne operatiiviset yhtiöt sieltä myyty pois, eli niitä ei ole enää jäljellä. Siinä mielessä se on enemmänkin nyt sitten, niin hoidetaan se loppuun. Sitten se, että miten sitä yhtiötä jatketaan. Kaleva Median kohdalla taas varmastikaan ehkä semmoista pysyvää johtopäätöstä tästä osingosta ja pääomanpalautuksesta. Se menee myöskin sen yhtiön tilanteen mukaan. Ja miten se liiketoiminta kehittyy ja mitkä siellä on kehitystarpeet, niin sen mukaan sitten näitä osingonmaksuja ja pääomapalautuksia tehdään. Nyt oli semmoinen hetki, että Kaleva Mediassa katsottiin, että on hyvä palauttaa omistajille vähän pääomia tämän yhdistymisen jälkeen, ja tulevat vuodet näyttävät, mille tasolle se osingonmaksu sieltä muodostuu. Mutta kyllä siellä hyvää kehitystä mennään. Uskotaan, että kyllä sieltä osinkoa tulee tulevinakin vuosina myös meille päin.
Mietitään lopuksi tuota ohjeistusta ja ehkä liiketoiminnan näkymää loppuvuodelle. Jos miettii liikevaihdon osalta, niin odotatte vakaata liikevaihtoa, ja nyt ollaan H1:n osalta edelleen jäljessä viime vuotta, niin mikä teillä tukee näkymää, että pystyttäisiin käytännössä palaamaan kasvuun H2:lla? Mitä ohjeistus sitten vaatii?
Tässäkin tietysti loppuvuosi näyttää, mikä se sitten kokonaisuus on, mutta kyllä me uskotaan kuitenkin, että siellä niitä toimia, mitä me ollaan tehty, ja niitä osoituksia, mitä me ollaan tuolla asiakaskentässä saatu, niin se tulee sitten siivittämään meillä tätä loppuvuoden liikevaihtoa niin, että päästään paremmille tasoille kuin alkuvuoden aikana. Sieltä ne muodostuvat. Ne odotukset meillä, mitä me olemme asettaneet. Ja... Uskotaan myös, että täällä markkinassa on kotimaassakin jo tietynlaisia piristymisen merkkejä, ja toivotaan, että se myös tukee sitä tekemistä ja sitä kautta saadaan vahvistettua tätä liikevaihtoa loppuvuoden osalta. Ja siihen perustuvat nämä meidän näkemykset.
Eli sinänsä nykyisiin panostuksiin, muun muassa kilpailukykyyn ja kansainvälistymiseen. Näihin ette näe tarvetta sinänsä koskea.
Ei nähdä, niitä tullaan jatkamaan. Me olemme tehneet kilpailukykypanostuksia ja kansainväliseen liiketoimintaan panostuksia, ja sitä tullaan jatkamaan sillä rintamalla työn tekemistä. Ja se on kuitenkin pitkäjänteistä työtä, ja uskotaan. Tulokset tulevat sieltä sitten, jos eivät nyt tule seuraavina kuukausina, niin seuraavina kuukausina saadaan ne tulokset aikaiseksi. Päämäärä. Tietoisesti jatketaan näitä panostuksia eteenpäin sillä saralla, ja uskotaan vahvasti, että meidän tuotteet ovat kilpailukykyisiä, mistä on osoituksena jo nuo tietyt voitot, mitä tuossa kerrottiin. Raportilla H1:n aikana.
Otetaan vielä loppuun yksi kysymys yrityskauppamarkkinasta. Teillähän on kuitenkin tavoitteena jonkin verran kasvaa myös yritysostoin. Miltä yrityskauppamarkkina tällä hetkellä näyttäytyy teille sekä minkälainen teidän halu tällä hetkellä olisi tehdä järjestelyitä?
No, ehkä en sitä yrityskauppamarkkinaa sen kummemmin lähde kommentoimaan, sen tilannetta, mutta sen verran voin sanoa. Meidän strategiassa me olemme kertoneet kyllä, että meidän tavoitteemme on kasvaa sekä orgaanisesti että epäorgaanisesti. Kyllä meillä kasvutavoitteet on strategiassa määritelty, ja siihen työkalupakkiin kuuluu myös epäorgaaninen kasvu. Ja kyllä me siinä mielessä koko ajan seurataan tilannetta ja tarkkaillaan mahdollisuuksia, mitä sillä rintamalla eteen tulee. Että oikeastaan tässä lyhyesti vastaus tähän kysymykseen.
Selvä homma. Olli, kiitos haastattelusta ja tsemppiä teille loppuvuoteen!
Kiitos paljon!
Ilkan toimitusjohtaja Olli Pirhonen kommentoi yhtiön kehitystä negarin jäljiltä.
Ilkka -analyysit löytyvät täältä https://www.inderes.fi/companies/Ilkka
00:00 Negarit syyt
01:50 Geopolitiikka
02:53 Tekoälyn vaikutus
05:39 Q2
07:33 Tehostaminen
11:13 Ohjeistus
13:00 Yrityskauppamarkkina