Alfa Lavalin Neles-tarjous on jäämässä limboksi, Valmetin asema paranee
Neles tiedotti eilen, että Alfa Lavalin yhtiöstä tekemän ostotarjouksen alustavan tuloksen. Ostotarjouksen tarjousaika päättyi perjantaina. Ostotarjouksen alustavan tuloksen mukaan osakkeet, joiden osalta ostotarjouksessa pätevästi hyväksytyt ja Alfa Lavalin eiliseen mennessä muutoin hankkimat Neleksen osakkeet kattavat yhteensä noin 33 % kaikista Neleksen liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista osakkeista ja äänistä.
Ostotarjouksen toteuttaminen on ehdollinen tiettyjen ehtojen täyttymiselle tai niistä luopumiselle Alfa Lavalin toimesta sinä päivänä tai siihen päivään mennessä, kun Alfa Laval julkistaa ostotarjouksen lopullisen tuloksen. Näihin ehtoihin kuuluu muun muassa se, että Alfa Laval saa ostotarjouksen ja muiden toimien avulla hankittua yli 50 % Neleksen osakkeista ja äänistä (pl. Neleksen hallussa olevat osakkeet). Alfa Laval vahvistaa ja julkistaa ostotarjouksen lopullisen tuloksen arviolta 4.11.2020. Mikäli ostotarjouksen lopullinen tulos on alustavan tuloksen mukaisella tasolla, Alfa Laval ei toteuta tarjousta. Yli 50 %:n omistuksen kynnysehdon ja muiden ehtojen toteutuessa Alfa Laval on valmis toteuttamaan tarjouksen aiemmin tiedotettujen ehtojen mukaisesti.
Arviomme mukaan alustavan tuloksen muuttuminen oleellisesti on epätodennäköistä. Alun perin kahden kolmasosan määräenemmistöä Neleksestä tavoitelleen Alfa Lavalin perspektiivistä ostotarjous on mielestämme jäämässä limboksi. Tarjoustuloksen pohjalta Alfa Lavalin on arviomme mukaan hyvin vaikea jatkaa vääntöä Neleksestä Valmetin kanssa, vaan Alfa Lavalin vaihtoehtoina ovat joko vetäytyminen tai oleellinen tarjoushinnan nosto. Pidämme vetäytymistä todennäköisenä, sillä on hyvin epäselvää, kuinka paljon korkeampaa hintaa enemmistöomistuksen saaminen vaatisi ja alle kahden kolmasosan enemmistöä pienemmällä osuudella Alfa Lavalin kyky saavuttaa yrityskaupasta alun perin tavoiteltuja hyötyjä kärsisi mielestämme oleellisesti. Näin ollen arvioimme, että Alfa Lavalin näkökulmasta koko Neles-operaation tuotto/riski-suhde on painumassa pakkaselle, kun Valmetin lisäksi myös pääosa Neleksen muista omistajista on haluttomia luopumaan osakkeistaan alkuperäisellä mielestämme Neleksen jo melko korkealle lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä arvostaneella tarjoushinnalla.
Valmetin perspektiivistä Alfa Lavalin tarjouksen Neleksen omistajilta saamat tylyn näköiset pakit ja siitä mahdollisesti seuraava tarjouksen kaatuminen ovat mielestämme hyvä uutinen. Alfa Lavalin tarjouksen kaatuessa Valmet pääsisi arviomme mukaan aloittamaan fuusioneuvottelut Neleksen hallituksen kanssa. Emme myöskään yllättyisi, jos Neleksen Alfa Lavalin tarjouksen hyväksymistä omistajille suositelleen hallituksen kokoonpano tulisi vielä muuttumaan tarjoustuloksen takia. Mahdolliset muutokset eivät arviomme mukaan ainakaan heikentäisi fuusioneuvottelujen lähtökohtia.
Kilpailevan käteistarjouksen luultavasti poistuessa riski Valmetin omistajien kannalta liian kallista fuusiosta pienenee mielestämme oleellisesti. Lisäksi Neleksen osakkeen kurssilasku (eilen -7,4 %) ei ainakaan heikennä Valmetin edellytyksiä tehdä omasta perspektiivistään siedettävä osakevaihtotarjous Neleksen omistajille. Arviomme mukaan myös Valmetin osake on kuitenkin laskenut kesällä puhjenneen väännön kärjistymisen takia eivätkä asemat riittävää enemmistöä tyydyttävän fuusioratkaisun saavuttamiseen ole edelleenkään helpot. Toisaalta fuusion kariutuminenkaan ei olisi välttämättä takaisku, sillä Alfa Lavalin tarjouksen alustavan tuloksen perusteella merkittävä osa Neleksen omistajista ei vaikuta pelkäävän skenaariota, jossa molemmat lähentely-yritykset epäonnistuisivat ja Neles jäisi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi, vaikka lyhyellä tähtäimellä tämä todennäköisesti tarkoittaisi Alfa Lavalin tarjoushintaa alempaa osakekurssia. Arviomme mukaan Valmetin alkuperäinen tavoite oli merkittävä vähemmistöomistus Neleksessä ja tätä kautta Valmet saisi ajettua eteenpäin isoa osaa omista Nelekseen liittyneistä tavoitteistaan. Valmetin perspektiivistä suotuisasta käänteestä huolimatta myös jonkinasteisen pattitilanteen uhka on mielestämme yhä pöydällä, sillä Alfa Laval omistaa nyt ostotarjouksen ulkopuolella hankkimansa noin 8,5 % Neleksestä. Lisäksi vajaat 11 % Neleksestä omistava ja Alfa Lavalin tarjousta tukenut Cevian Capital voi olla Valmetin kanssa varsin eri linjoilla Neleksen strategisesta suunnasta.
Valmet ei kommentoinut tilannetta vielä eilen, mutta seuraavia askeleita lienee odotettavissa pian Alfa Lavalin seuraavan siirron jälkeen. Konkreettista fuusiotarjousta emme kuitenkaan usko Valmetin aivan lähiaikoina julkaisevan. Olemme kommentoineet Neleksen ympärille heinäkuussa puhjennutta väännön aiempia käänteitä Valmetin perspektiivistä muun muassa muun muassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valmet
Valmet on vuonna 2013 perustettu maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Yrityksen tarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetilla työskentelee yli lähes 20000 henkilöä ympäri maailman.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 547,0 | 3 648,2 | 3 706,1 |
kasvu-% | 6,7 % | 2,9 % | 1,6 % |
EBIT (oik.) | 289,0 | 309,6 | 338,9 |
EBIT-% (oik.) | 8,1 % | 8,5 % | 9,1 % |
EPS (oik.) | 1,39 | 1,48 | 1,62 |
Osinko | 0,80 | 0,85 | 0,90 |
Osinko % | 3,8 % | 3,1 % | 3,3 % |
P/E (oik.) | 15,41 | 18,71 | 17,10 |
EV/EBITDA | 8,16 | 11,13 | 9,75 |
