Bioretec julkisti korjatut H1-luvut
Tiivistelmä
- Bioretec julkaisi korjatun puolivuosikatsauksen, jossa liikevaihto palautettiin alkuperäiselle tasolleen 2,07 MEUR, mutta liiketulos pysyi ennallaan.
- Liikevaihdon korjaus johtui kahden vastakkaismerkkisen kirjanpitovirheen kumoamisesta, jotka liittyivät jakelusopimuksiin Tri-State Biologicsin ja Spartan Medicalin kanssa.
- Yhtiön kulurakenne osoittautui odotettua raskaammaksi, mikä painoi oikaistun H1-liikevoiton -3,37 MEUR:oon, korostaen Yhdysvaltojen varastoivan jakelumallin haasteita.
- Korjatut luvut eivät muuta yhtiön isoa kuvaa, ja odotamme lisätietoja 13.11. julkaistavasta Q3-liiketoimintakatsauksesta.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Bioretec julkaisi perjantaiaamuna korjatun puolivuosikatsauksensa. Yhtiö oli aiemmin 27.10. tiedottanut oikaisevansa lukujaan alaspäin, jotka huomioimme edellisessä päivityksessämme. Nyt liikevaihtoa tarkastettiin puolestaan ylöspäin takaisin alkuperäisen raportin tasolle. Liiketuloksen suhteen yllätyksiä ei tullut. Päivitämme mallimme päivitettyjen H1-lukujen mukaan tulevassa Q3-ennakossamme. Tarkastelemme näkemystämme osakkeesta uudelleen Q3-raportin yhteydessä, kun yhtiön epäselvään tilanteeseen saadaan lisävalaistusta.
Liikevaihdon oikaisu kumoutui toisella kirjanpitokorjauksella
Bioretec oli aiemmin ilmoittanut, että sen H1’25-liikevaihto laskee 0,52 MEUR:lla Tri-State Biologics (TSB) -jakelusopimukseen liittyvän takaisinostovelvoitteen vuoksi. Nyt julkaistussa katsauksessa yhtiö kuitenkin kertoi löytäneensä toisen, vastakkaismerkkisen virheen. Aiemman Spartan Medicalin jakelusopimuksen päättymiseen liittyvä 0,5 MEUR:n hyvityslasku oli virheellisesti kirjattu vähentämään Q2-liikevaihtoa. Nämä kaksi erää kumoavat toisensa, minkä seurauksena H1’25-liikevaihto (2,07 MEUR) pysyi lähes samalla tasolla kuin alun perin raportoitu 2,06 MEUR.
Kulurakenne kuitenkin odotettua raskaampi
Vaikka liikevaihto säilyi lähes ennallaan, tulosrivi kärsi odotetusti ja on linjassa viimeisen raporttimme kanssa. Sekä TSB-sopimukseen liittyvät takaisinostettavat tuotteet (0,65 MEUR) että Spartan Medicalin hyvityslasku (0,5 MEUR) kirjattiin nyt liiketoiminnan muihin kuluihin. Tämä kasvatti H1-kauden kuluja yhteensä noin 1,1 MEUR:lla ja painoi oikaistun H1-liikevoiton -3,37 MEUR:oon. Tulosvaikutus on hyvin lähellä sitä 1,17 MEUR:n negatiivista vaikutusta, jonka arvioimme yhtiön aiemman tiedotteen perusteella. Korjaukset alleviivaavat Yhdysvaltojen varastoivan jakelumallin haasteita ja niistä aiheutuneita kustannuksia.
Kokonaiskuva ennallaan, odotamme Q3-raporttia
Korjatut luvut eivät muuta isoa kuvaa, jonka saimme yhtiön 27.10. julkaiseman tiedotteen myötä. Yhtiön keskipitkän aikavälin tavoitteet on vedetty pois, eikä myynnin kiihtymistä odoteta enää H2’25:lle. Päivitimme ennusteemme ja näkemyksemme yhtiöstä alaspäin 29.10. julkaistussa raportissamme näiden heikentyneiden näkymien pohjalta. Nyt julkaistut, tarkennetut luvut ovat tuloksen osalta linjassa odotustemme kanssa eivätkä siten aiheuta muutostarpeita ennusteisiimme. Tiedote kuitenkin selkeyttää H1-lukujen tilannetta ja poistaa niihin liittynyttä epävarmuutta. Seuraamme yhtiön kaupallisen strategian etenemistä ja odotamme lisätietoja tilanteesta 13.11. julkaistavan Q3-liiketoimintakatsauksen yhteydessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
