Ovaro: Suunta on oikea, mutta odotamme lisänäyttöjä
Nostamme Ovaron tavoitehinnan kohonneita ennusteita ja laskenutta riskiprofiilia heijastellen 4,3 euroon (aik. 4,0e) ja toistamme vähennä-suosituksemme. Ovaron Q3-tulos oli odotuksiamme parempi ja saneeraus vaikuttaa etenevän tällä hetkellä oikeaan suuntaan. Vaikka osakkeen riskiprofiili on laskenut kuluvana vuonna selvästi ja tasepohjainen arvostus on edelleen matala, liittyy saneerauksen onnistumiseen mielestämme yhä huomattavaa epävarmuutta. Haluammekin yhtiöltä vielä lisänäyttöjä ja seuraamme saneerausta siksi toistaiseksi sivusta.
Q3-raportti oli kokonaisuudessaan odotuksia parempi
Ovaron operatiivinen tulos ylitti ennusteemme (Q3’20: 614 TEUR vs. 461 TEUR) erityisesti odotuksia matalampien hoitokulujen ja rahoituskulujen myötä. Odotuksia paremman operatiivisen tuloksen lisäksi Q3-raportissa positiivista oli selvästi heikosta Q2-tasosta parantunut liiketoiminnan rahavirta ja kalliista emoyhtiön lainasta tehty 2,9 MEUR:n lyhennys. Ovaron raportoitu tulos jäi Q3:lla tappiolle (EPS -0,03 euroa), kun laskennalliset arvonmuutokset olivat ajanmukaistamisinvestointien myötä ennusteitamme enemmän negatiiviset (-1,3 MEUR vs. -0,8 MEUR).
Tarkistimme ennusteitamme ylöspäin
Olemme tehneet ennusteisiimme useita pieniä tarkistuksia Q3-tuloksen myötä. Keskeisimmät muutokset koskevat kuluennusteitamme, joita olemme tarkistaneet odotettua paremman Q3-raportin myötä alaspäin. Muut merkittävimmät ennustemuutokset koskevat käyvän arvon muutoksia, joita olemme tarkistaneet 2021 osalta -3,0 MEUR:oon (aik. -2,4 MEUR) ja 2022 osalta -1,5 MEUR:oon (aik. -1,0 MEUR) pääasiassa kohonneiden ajanmukaistamisinvestointien myötä. Päivitetyillä ennusteillamme odotamme Ovaron yltävän kuluvana vuonna noin 696 TEUR:n operatiiviseen tulokseen (aik. 463 TEUR). Vuonna 2021 odotamme Ovaron operatiivisen tuloksen parantuvan selvästi ja ennustamme sen kohoavan 1,8 MEUR:oon (aik. 1,1 MEUR). Keskeisimmät ajurit operatiivisen tulosparannuksen taustalla ovat erityisesti elokuussa maaliin menneen hallintorakenneuudistuksen myötä selvästi vuodesta 2020 laskeva kiinteä kulutaso sekä vertailukautta matalammat rahoituskulut. Tulostaso on kuitenkin edelleen absoluuttisesti matala (operatiivinen EPS 0,20e).
Osakkeen riskiprofiili on laskenut, mutta odotamme vielä lisänäyttöjä saneerauksen etenemisestä
Ovaron osake arvostetaan tällä hetkellä noin 0,57x suhteessa Q3’20 EPRA NAV:iin, mikä on linjassa sekä koko pörssihistorian (~0,57x) sekä vuosien 2017-20 keskimääräisen arvostustason (~0,53x) kanssa. Vaikka Ovaron riskiprofiili onkin kuluvana vuonna laskenut keväällä toteutetun kriittisten rahoitusjärjestelyn, vahvistuneen taseen ja Ydintoiminta-salkun vuokrausasteen nousun myötä selvästi ja luottamuksemme tuloskäännettä kohtaan on vahvistunut, liittyy saneerauksen onnistumiseen mielestämme yhä huomattavaa epävarmuutta. Keskeisimmät riskit kohdistuvat näkemyksemme mukaan Ydintoiminta-salkun nykyisen vuokrausasteen kestävyyteen, mahdollisiin äkillisesti realisoituviin kiinteistöjen peruskorjaustarpeisiin, nykyisen kalliin rahoitusrakenteen järkevöittämiseen sekä huoneistomyyntien onnistumiseen. Mielestämme selvä alennus suhteessa osakekohtaiseen nettovarallisuuteen onkin edelleen perusteltua saneerauksen ollessa yhä kesken, emmekä näe arvostuksessa merkittävää lyhyen aikavälin nousuvaraa. Pääomistaja Investors Housen ilmoitus irtaantua Ovaro-omistuksestaan on mielestämme myös negatiivinen signaali IH:n luottamuksesta Ovaron käänteen kestävyyttä kohtaan. Lisäksi pidämme mahdollisena, että tänään ilmoitettu ja joulukuuhun ajoittuva osakkeiden jako voi aiheuttaa lyhyellä aikavälillä painetta Ovaron osakekurssiin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Ovaro Kiinteistösijoitus
Ovaro on vuonna 2010 perustettu Suomessa toimiva vuokra-asuntoihin ja toimitiloihin sijoittava kiinteistösijoitusyhtiö. Yhtiön on syventänyt rooliaan kiinteistöliiketoiminnassa ottamalla itselleen kiinteistöjen vuokrauksen ja ylläpidon ohjauksen, kiinteistöjen kehityksen sekä hankekehityksen ja rakennuttamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11,0 | 9,6 | 9,6 |
kasvu-% | −14,4 % | −12,3 % | −0,1 % |
EBIT (oik.) | −4,8 | −4,6 | 1,2 |
EBIT-% (oik.) | −43,6 % | −47,3 % | 12,7 % |
EPS (oik.) | −0,68 | −0,58 | −0,07 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | 53,86 |
