Springvestin salkussa jo toinen irtautuminen viikon sisällä
Springvestin tiedotteen mukaan Convion, jolle kerättiin 6/2018 Springvestin rahoituskierroksella 2,1 MEUR, myydään yrityskaupalla. Ostaja on yksi maailman suurimmista laivanrakennusyhtiöistä HD Korea Shipbuilding & Offshore Engineering (tarkemmin tytäryhtiö HD Hydrogen Co. Ltd.). Kyseessä on Springvestille kuluvan vuoden kolmas exit noin 40 yhtiön portfoliosta, joten yhtiö näyttää nyt odotustemme mukaisesti siirtyneen pirteämpään exit-kauteen. Uutisella ei ole välitöntä muutosta näkemykseemme yhtiöstä. Mikäli exit-uutiset kuitenkin loppuvuonna jatkuvat ja etenkin mikäli ne toteutuvat Convionin tavoin odotuksiamme vahvemmin arvostuksin, voi näkemyksessämme olla tarvetta päivitykselle positiivisempaan suuntaan.
Kaupalla on pieni positiivinen vaikutus arvioimaamme osien summaan
Yrityskaupassa kauppahinta on 72 MEUR, joka Springvestin noin 1,6 %:n omistusosuudella vastaa 1,15 MEUR:n myyntituottoja. Springvestin mukaan kaupalla on sille noin 0,9 MEUR:n positiivinen nettovaikutus (verojen jälkeen), josta 70 % realisoituu yrityskaupan yhteydessä (pyritään toteuttamaan 30.9.2024 mennessä) ja loput noin 30 % 18 kuukauden kuluttua yrityskaupan toteuttamisesta (pidetään vakuutena myyjien sopimuksen mukaisista velvoitteista). Siten Springvest saa kaupasta nettona käteistä noin 0,17 € Springvestin jokaista osaketta kohden. Pidämme todennäköisenä, että yhtiö jakaa nämä pääomat ulos osinkoina varsin pian niiden tilityksen jälkeen. Olimme arvottaneet Convionin hyvin maltillisesti osien summassa, johon exitillä on siten pienehkö 0,16 €/osake positiivinen vaikutus (n. 2 % osien summan perusskenaariosta).
Springvestin portfoliossa oli irtautumisten osalta hiljaista vuoden 2021 jälkeen (2022-23 ei yhtään irtautumista). Tämän vuoden keväällä toteutui kuitenkin yksi pieni irtautuminen ja viime viikollla Solar Foods kertoi suunnittelevansa listautumista. Arvioimme juuri julkaistussa yhtiöraportissamme Springvestin yhtiöportfolion exit-näkymien parantuneen yrityskauppamarkkinan piristymisen sekä IPO-markkinalla odottamamme asteittaisen elpymisen myötä. Siten uutinen on linjassa tähän näkemykseen, vaikkakaan emme ennakoineet kahta exit-tapahtumaa noin viikon sisällä raporttimme julkaisusta. Exitin vaikutus osien summaan on pieni, joten sillä ei ole välitöntä vaikutusta näkemykseemme yhtiöstä. Mikäli exit-uutiset kuitenkin loppuvuonna jatkuvat ja etenkin mikäli ne toteutuvat Convionin tavoin odotuksiamme vahvempina, voi näkemyksessämme olla tarvetta päivitykselle positiivisempaan suuntaan. Päivitämme kaupan vaikutukset ennusteisiimme (lähinnä vaikutusta kassaan ja osinkoennusteisiin) seuraavan päivityksemme yhteydessä.
Korjaus 26.8.24 klo 12:46: Springvestin antaman korjaustiedotteen valossa yrityskaupan nettovaikutus on 0,9 MEUR verojen jälkeen, ei 1,1 MEUR kuten aiemmassa tiedotteessa mainittiin. Päivitimme tähän lukuun sidonnaiset arvioit kommenttiin, mutta muutosten vaikutus ei ollut olennainen. Lisäksi päivitimme korjaustiedotteessa annetun tarkemman ostajan (HD Hydrogen) tähän kommenttiin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Springvest
Springvest tarjoaa kasvurahoitusta yrityksille ja sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa listaamattomiin osakkeisiin. Springvest sijoittaa muiden sijoittajien tapaan kohdeyhtiöihin, joiden kasvurahoitusalustana se toimii. Springvestin tulovirrat muodostuvat rahoituskierrosten rahallisista palkkioista sekä osakeoptioista kohdeyhtiöissä. Yhtiöllä on toimipisteet Helsingissä ja Tampereella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,8 | 6,4 | 6,1 |
kasvu-% | −0,05 % | 67,44 % | −3,32 % |
EBIT (oik.) | 0,5 | 1,5 | 1,2 |
EBIT-% (oik.) | 14,13 % | 22,86 % | 19,96 % |
EPS (oik.) | 0,06 | 0,21 | 0,17 |
Osinko | 0,15 | 0,18 | 0,16 |
Osinko % | 3,55 % | 2,40 % | 2,13 % |
P/E (oik.) | 64,93 | 36,01 | 42,86 |
EV/EBITDA | 39,98 | 27,36 | 32,19 |