Stora Enson toimitusjohtaja vaihtuu, Hans Sohlström hyppää hallituksesta yhtiön johtoon
Stora Enso tiedotti eilen illalla, että hallitus on nimittänyt diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri Hans Sohlströmin yhtiön toimitusjohtajaksi tästä päivästä lähtien. Hans Sohlström on Stora Enson hallituksen jäsen ja hän jättää hallitustehtävänsä välittömästi. Stora Enson hallituksessa on tämän jälkeen 8 jäsentä. Annica Bresky jättää Stora Enson toimitusjohtajan tehtävän ja etsii uusia haasteita yhtiön ulkopuolelta.
Hans Sohlströmillä on yli 30 vuoden kokemus yritysjohdosta, joista 10 vuotta on ollut toimitusjohtajan tehtäviä pääosin metsäteollisuuden ja uusiutuvien materiaalien toimialoilla. Hän on viimeksi johtanut mm. Ahlströmiä, Ahlström Capitalia ja Rettigiä. Aiemmin hän toimi 20 vuoden ajan lukuisissa johtotehtävissä UPM-Kymmenessä, mm. tehtaanjohtajana, tulosyksikön johtajana sekä kahdeksan vuotta yhtiön johtajiston jäsenenä vastuullaan markkinointi, uudet liiketoiminnot, biopolttoaineet, yhteiskuntasuhteet ja konsernikehitys.
Taustat huomioiden kipparin vaihtuminen ei ollut iso yllätys
Stora Enson tulos romahtaa tänä vuonna ja yhtiö lähestulokoon menetti operatiivisen kannattavuutensa Q2:lla. Lisäksi Stora Enson tietyt pääoman allokointipäätökset ovat herättäneet kysymyksiä, sillä esimerkiksi vuosi sitten tiedotettu ja tammikuussa toteutunut De Jong Packagingin miljardin euron arvoinen osto oli mielestämme jo alun perin hintava (alkuperäinen kommenttimme aiheesta on täällä ja tuoreemmat kommentit täällä) ja nykytiedoilla Stora Enso maksoi hollantilaisyhtiöstä kovat kertoimet suhdannehuipun tuloksella. Myöskään käynnissä olevan Oulun miljardin euron kartonkitehdasinvestoinnin kyky saavuttaa alkuperäiset tuottotavoitteensa kartonkimarkkinoiden jäähdyttyä korona-ajan jälkeen ei mielestämme ole itsestään selvyys. Kiinan kartonkitehtaan myyntiprosessin päättyminen Stora Enson kannalta tyydyttävän lopputulemaan on epävarma (kommentti täällä) Vaikka Stora Enson tämän vuoden tulospudotuksen taustalla ovat ensisijaisesti suhdannepohjaiset syyt ja myös hallituksella on vastuunsa pääoman allokoinnista, taustat huomioiden yhtiön toimitusjohtajan vaihtuminen tässä vaiheessa ei mielestämme ole huomattava yllätys.
Sohlstrom on looginen valinta johtoon, strategiapäivitykselle voi olla tarvetta
Hans Sohlstrom on metsäteollisuuden pitkän linjan toimialaosaaja ja Sohlstromin johdolla Ahlstrom-Munksjö kehittyi ainakin pörssitaipaleensa aikana nousujohteisesti. Sohlstrom tuntee myös kahden vuoden hallitusjäsenyyden myötä Stora Enson hyvin. Näin ollen pidämme Solhströmiä hyvänä valintana yhtiön johtoon. Mielestämme positiivista on, että Sohlstrom pääsee pureutumaan vaikeassa suhdannetilanteessa tarpovan Stora Enson haasteisiin välittömästi. Pidämme kuitenkin mahdollisena, että kannattavuuden palauttamiseksi ja pitkän ajan kilpailukykynsä varmistamiseksi Stora Enso voi joutua harkitsemaan Sohlstromin johdolla strategiaansa ainakin kasvutavoitteiden, liiketoiminta- ja tehdasportfolion sekä uusien tuotteiden osalta. Remontointitarpeen mittakaavasta riippuen myös näkyvien tulosten saavuttaminen voi vaatia aikaa. Lisäksi arvioimme Breskyn aloittaman Stora Enson suhdannekestävyyden parantamisen olevan korkealla Sohlstromin agendalla.
Haastavan suhdannetilanteen, siihen nähden korkeahkon tulospohjaisen arvostuksen (2024e: P/E 15x) ja yhtiön suuntaan liittyvien tiettyjen epävarmuuksien takia emme toistaiseksi tee muutoksia näkemykseemme Stora Ensosta.