Titaniumin myynti veti vaisusti tammikuussa
Titanium julkaisi tammikuun osalta rahastojensa kuukausiraportit, joiden perusteella uusmyynti sujui vaisusti. Nettomerkinnät rahastoihin olivat laskelmiemme mukaan lievästi miinuksella. Oleellisia muutoksia pääomissa ei nähty missään rahastossa. Huomautamme, että Titanium keskeytti väliaikaisesti Hoivarahasto lunastukset tammikuun alussa ja näin ollen yhtiöllä on Hoivarahastossa selkeitä lunastuspaineita. Todellista määrää emme tässä vaiheessa tiedä ja tämä on yksi tärkeimpiä asioita torstain H2-tulosinfossa.
Hoivarahasto
Hoivarahaston oma pääoma kasvoi tammikuussa noin 2 MEUR:lla 478 MEUR:oon. Laskelmiemme mukaan kasvu jakautui melko tasaisesti uusmyynnin ja rahaston pienen positiivisen tuoton kesken. Nettovuokratuotto oli lähes edelliskuukauden tasolla 5,92 %:ssa (12/2024: 5,92 %), kohteiden lukumäärä säilyi 143:ssa ja vuokrausaste oli tuttuun tapaan korkea 99,2 %.
Baltia-rahasto
Baltia-rahaston oma pääoma kasvoi tammikuussa noin 1 MEUR:lla 104 MEUR:oon. Laskelmiemme mukaan kasvu jakautui melko tasaisesti uusmyynnin ja rahaston pienen positiivisen tuoton kesken. Hoivan tapaan rahaston uusmyynti oli siten varsin vaatimattomalla tasolla, mikä heijastelee kiinteistörahastojen kysynnän selvää heikentymistä viimeisen vuoden aikana. Rahaston nettovuokratuotto säilyi edelliskuukauden tasolla 7,3 %:ssa ja kohteiden lukumäärä kymmenessä.
Muut rahastot
Muiden rahastojen osalta nettomyynti oli lievästi miinuksella johtuen korkorahaston pienistä lunastuksista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Titanium
Titanium on vuonna 2009 perustettu suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton konserni, joka keskittyy rahastoihin, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalveluihin sekä vakuutusedustukseen. Yhtiön päätuotteena on Titanium Hoivakiinteistörahasto ja pääkohderyhmänä ovat varakkaat yksityishenkilöt.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.01.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 26,2 | 22,3 | 21,9 |
kasvu-% | −6,0 % | −15,0 % | −1,9 % |
EBIT (oik.) | 13,7 | 9,3 | 8,1 |
EBIT-% (oik.) | 52,3 % | 41,9 % | 37,2 % |
EPS (oik.) | 1,05 | 0,71 | 0,62 |
Osinko | 1,16 | 0,70 | 0,63 |
Osinko % | 6,7 % | 8,6 % | 7,8 % |
P/E (oik.) | 16,42 | 11,40 | 13,14 |
EV/EBITDA | 11,21 | 7,11 | 8,08 |
