Kiina vei sijoittajien huomion

Kirjoittaja Petri Deryng on PYN Eliten salkunhoitaja. PYN Elite on suomalainen osakerahasto, jonka varat on tällä hetkellä sijoitettuna Vietnamiin. Rahasto on sijoittanut Aasian osakemarkkinoille vuodesta 1999.
Vietnamistakaan ei voi enää kirjoittaa mainitsematta Kiinaa. Tällä kertaa Kiina näyttää vieneen maailmalla sijoittajien mielenrauhan, sillä jättimäisen kiinalaisen asuntoyhtiön Evergranden tilanne on surkea. Yhtiön laajentuminen tapahtui hurjan velanoton turvin, ja Kiinan hallinto ryhtyi loppuvuodesta 2020 suitsimaan toimialan velkatilannetta. Evergrande on yrittänyt vaikeassa tilanteessa vähentää olennaisesti velkavastuitaan, mutta näyttäisi siitä huolimatta ajautuneen jo täydelliseen likviditeettikriisiin.
Olen itsekin käynyt aikoinaan Evergranden asuntokohteissa. Yhtiö on rakentanut ympäri Kiinaa paljon keskihintaluokan asuntoja ja asuinalueita. Tuotteille on riittänyt kysyntää, mutta yhtiöön pääsi syntymään epäsuhta käytetyn vieraan pääoman ja kannattavuuden välille.
Evergranden mahdollinen konkurssi olisi isku sekä niille kiinalaisille, jotka ovat jo maksaneet asunnoista ennakkomaksuja, että pankeille ja velkakirjojen haltijoille. Vaikutukset jäävät lähinnä Kiinan sisäisiksi, mutta toki sijoittajat ympäri maailmaa voivat jonkin aikaa jatkaa osakemyyntejään yleisen heikentyneen sijoitusilmapiirin takia.
Kiinan valtiohallinnolla on keinot tarvittaessa elvyttää kotimaista kysyntää, jos Evergrandin kriisi aiheuttaisi siihen isomman lommon. PYN Eliten salkkuyhtiöllä Vinhomesilla on erittäin suuret kassavarat, korkea kannattavuus ROE 30 % ja sen nettovelkojen suhde omiin pääomiin on 10 prosenttia (D/E lukema) eli sen osalta ei tarvitse jännittää mahdollisesti muuttuneen rahoitustilanteen takia, vaikka osake saattaa heilua Evergranden uutisten myötä.
Tämä kirjoitus oli osa PYN Eliten uusimmasta sijoittajakirjeestä. Koko kirjeen voit lukea tästä.